Minulla on hyvin ahdistava tilanne päällä. Olen ihastunut mieheen, joka tavattuamme kertoi etsivänsä tositarkoituksella naista loppuelämäkseen. Ehdin ihastua ja rakastua häneen voimakkaasti, kunnes hän sanoi olevansa kiinnostunut polyamoriasta (ei siis avoimesta suhteesta, vaan siitä että voi olla rakastunut useampaan ihmiseen yhtä aikaa)
- Hän haluaa kanssani naimisiin ja lapsia pian, joten en koe että hän olisi minun kanssani hyväksikäytön takia
- Tämä ei ole ajankohtaista, vasta sitten kun lapset on hankittu, noin 5-10 v päästä, tällä hetkellä muut eivät häntä kiinnosta
- Hän on luvannut käydä tekemässä steriislaation itselleen kun olemme hankkineet lapset ja ennen kun hän aloittaa suhteen toisen naisen kanssa, jotta vahinkoraskauksilta vältytään
- Mies on tehnyt itselleen ja minulle rehellisyyslupauksen
-minkälaisia ajatuksia/ neuvoja teillä olisi tähän tilanteeseen? Myöskin mahdollisen tulevan avioliiton suhteen?

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.