Ystäväni joka on usein keskustellut todistajien kanssa ja käynyt kokouksissakin, on esittänyt eriäviä mielipiteitä heidän opetuksistaan. Todistajat jotka hänen kanssaan ovat keskustelleet ovat pyytäneet seurakunnan vanhimpia käymään hänen luonaan ikäänkuin ojentamassa häntä. Minusta tämä on aika outoa kun ystäväni ei ole seurakunnan jäsen.
Onko kenellekään sattunut jotain vastaavaa?
Anonyymi
11<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Heillä on käsitys että he ovat muiden yläpuolella, niitä ainoita oikeita uskovaisia ja siksi kuvittelevat saavansa tehdä noin.
"Onneksi en ole niinkuin nuo toiset"-ihmisiä.
Ei hänen tarvitse otta mitään ojennusta vastaan heiltä koska ei kuulu järjestöön mitenkään. Heillä ei ole mitään valtuuksia ojentaa ketään ulkopuolista.
"Ikäänkuin ojentamassa"? Ei vanhimmat käy ketään ulkopuolisia "ojentamassa". Voi olla että tutkistelun pitäjä on toivonut jotain kokeneempaa avukseen jos asia koskee jotain hänelle vierasta aihetta joka on aiheuttanut kritiikkiä tutkisteluoppilaassa tai toivonut että joku osaisi esittää asian paremmin kuin hän itse. Jos kyseessä on "ystäväsi" niin miten hän itse asian koki vai oletko tällainen "puolestaloukkaantuja"?
Oli asiasta pelästyneen oloinen
Seli seli. Tuskin kukaan loukkaantuu siitä, jos hänelle yritetään selittää paremmin jotain kysymäänsä asiaa! Eikö tässä olutkin kyse juuri siitä ikäänkuin ojentamisesta? Ei "ojentanut", vaan ikäänkuin ojensi. Ymmärtäisin sen siten, että kyseinen vanhin käyttäytyi aivan kuin kiinnostunut olisi jo saatu narutettua todistajaksi ja hänen kuuluisi ojentaa tätä vääriä kysymyksiä esittävää.
Joo, kaikki pitäisi vaan niellä ei saa vedota raamattuun, se oikeus vain heillä.
Todistajien suhtautuminen kiinnostuneeseen muuttuu vaativammaksi, mitä enemmän aikaa he ovat hänen kanssaan käyttäneet. "Edistyneeltä" tutkisteluoppilaalta, mihin kokouksissa käyminen viittaa, vaaditaan jo myötämielisempää suhtautumista kuin ensi kertoja tavattavalta. Aluksi ollaan mielin kielin, myöhemmin voidaan jo välillä tylyttääkin, jotta kiinnostunut saadaan Vartiotornin viitoittamalle tielle.
Anonyymi Eilen 23:46
" Ei hänen tarvitse otta mitään ojennusta vastaan heiltä koska ei kuulu järjestöön mitenkään. Heillä ei ole mitään valtuuksia ojentaa ketään ulkopuolista. "
-Mutta ei järejstön jäsenenkään tarvitse päästää ketään kotiinsa.
Voi sanoa kovimmiten että soitan poliisit jos ette poistu.
Taikka voi vain olla avaamatta ovea.
Kotona on kotirauha, sen rikkominen on erikseen rikoslaissa rangaistava.
Tai päästää vain yhden kerrallaan. Sitten ne kompastuvat eteisessä ja lyövät nenänsä vaikka eteisen ovekarmiin. Voi raukkaa. Ei vaiskaan. Parempi on ettei päästä sisään. Niin minä tein aikoinaan. Kyllä jätkiä v. . .tti.
Eivät ole sen jälkeen edes tervehtineet kun ovat tulleet vastaan. En tosin minäkään.
Olen katsonut vain kiireestä kantapäähän, että mikähän epele toi on.
Aloittajan ystävä on nyt saanut esimakua siitä, mitä on tulossa.
Kyllä. Parempi säikähtää ennemmin kuin myöhemmin, helpommalla pääsee. Toivottavasti huomasi, millaiseen porukkaan on sotkeentumassa.