Kiinnostuin heti alussa, mutta ajattelin ettei me sovita yhtään olemaan pari. Huomaan kuitenkin sulle puhuessani sen kemian meidän välillä; unohdan ympärillä olevat ihmiset ja tuntuu kuin se olisi molemminpuolista. En aina osaa olla oma itseni, sillä saat mut sekaisin. En varmasti tunne sinua vielä täysin, etkä sinäkään ole nähnyt kaikkia parhaimpia (pahimpia) puolia. Mutta kuvittelenko kaiken? Minusta olet vain kertakaikkisen upea. Et tiedäkään miten olet auttanut mua viime kuukausina. Järki sanoo että lopeta haaveilu ja keskity olennaiseen, et tiedäkään miten vaikeaa se on ollut.
Sekaisin sinusta
Anonyymi
12<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Vanhemmalta mieheltä nuoremmalle naiselle selkeästi.
Olen erilainen eri päivinä. Se on luonnollista.
Olet ehkä edistynyt prosessissasi itsesi kanssa. Kirjoitelmista päätellen. Mieluiten tuntisin sinut lempeänä ja kilttinä miehenä, jota näyttelet.
Olen huomannut, että näytän hänelle vain parhaat puolet. Ja teen kaiken sen eteen. Silti pari kertaa olen "jäänyt kiinni" kun kollegalle tai puhelimessa jollekin mennyt hermot. Hän varmaan huomannut tämän.. Ajattelee varmaan että arjessa ja väsyneenä tiuskisin hänellekin. Tiedostan kyllä, että sekin on mahdollista. Ei aina jaksa olla hyvä tyyppi kaikille.
Onko tämä mieheltä?
Millaisissa asioissa olen auttanut?
Hän on tietämättään korjannut minua sisältäpäin, vaikka hän voisi luulla jopa toisin. Viesti oli naiselta. -ap
Vanhempi mies hän?
Vanhempi mies hän?
Nuorempi nainen hän.Hyvät yöt.
Minne päin Suomea menee?
Nimittäin itselläni on samanlaisia fiiliksiä erästä itseäni vanhempaa naista kohtaan
Millaisessa tilanteessa olet vanhemman naisen kanssa? ❤️ Minun lähelläni parikin nuorta miestä käyttäytyy hassusti, mutta en voi uskoa että olisivat minusta kiinnostuneita!