"Kokoomuksen kansanedustajat Pauli Kiuru ja Heikki Vestman ovat jättäneet sisäministeri Maria Ohisalolle (vihr.) kuuluvan kirjallisen kysymyksen ”Kadonneet ja laittomasti Suomessa olevat irakilaiset”.
Kyse on jatkokysymyksestä kaksikon aiempaan kysymykseen. Ministeri Ohisalo vastasi siihen seuraavasti".
https://www.verkkouutiset.fi/ministerin-outo-vastaus-onko-suomessa-laittomasti-4700-irakilaista/
Suomeen on vuonna 2015 ja sen jälkeen saapunut yhteensä noin 25 000 irakilaista turvapaikanhakijaa. Vapaaehtoisen paluun kautta tänä ajanjaksona on Irakiin palannut noin 3 400 irakilaista. Oleskeluluvan on saanut noin 6 800 irakilaista. Vastaanottokeskuksissa on tällä hetkellä noin 3700 irakilaista. Vastaanottojärjestelmästä on vuonna 2015 ja sen jälkeen poistunut omatoimisesti noin 6 400 irakilaista, todennäköisimmin Irakiin tai muualle Eurooppaan, ministerin vastauksessa todettiin.
– Annetun erittelyn pohjalta jää epäselväksi, missä loput 4 700 irakilaista ovat, Vestman ja Kiuru ihmettelevät.
Heidän varsinaiset kysymyksensä ministerille ovat ”onko vastauksesta pääteltävissä, että laittomasti Suomessa oleskelevia irakilaisia on noin 4 700 henkilöä?” ja ”onko valtiovarainvaliokunnan ja eduskunnan tahto kadonneiden henkilöiden tavoittamisesta tuottanut tulosta vai onko tilanne pahentunut entisestään?”.
Kansanedustajat viittaavat myös valtiovarainvaliokunnan mietintöön, jonka mukaan ”Suomessa on useita tuhansia paperittomia henkilöitä, jotka ovat vaarassa joutua muun muassa kansainvälisen rikollisuuden uhreiksi tai osaksi terrorismijärjestöjen toimintaa”. Samassa mietinnössä valiokunta kiinnitti huomiota siihen, että vastaanottojärjestelmästä on kadonnut kolmen vuoden aikana yli 6 000 turvapaikanhakijaa.

Vastaukset 19
Vanhimmat
Eiks kokkareet ymmäränyt tota kysymystä?
No mä voin vääntää erittäin paksusta rautalangasta:
Onko Suomessa laittomasti 4700 irakilaista?
Vastaus (på rautalanka): Ei ole! Suomessa on laittomasti 6400 irakilaista. Tai Suomessa, tai jossain muualla, Nerg tietää paremmin että missä, kysykää siltä.
Vasså.
Siis: Ymmärtäny tota vastausta tokikin, eikä kysymystä*
Nerg sanoi enne ylennystään, että kaikki tänne tulleet tunnetaan. Ihmeellistä kun passit on heitetty mereen, mistä heidät tunnistaa.
Tämä Kiurun ja kaverinsa touhuaminen on niin tyypillistä kokoomuslaista touhuamista. Aivan jälkijättöistä, tyhjän kanssa painimista. Ollaan paniikissa puolueen kannatuksen putoamisesta, ja nyt siis kysellään persuja matkien muka huolestuneina maahanmuutosta.
Minä haluaisin kysyä Kiurulta ja siltä sen kaverilta, että miksi ette pyytänyt tätä ihan samaa tietoa jo 7 kk sitten? Silloin sisäministerinä oli oman puolueenne Kai Mykkänen.
Suoraan Mykkäseltä olisitte saaneet oikeat ja vääristelemättömät lukemat noista paperittomien pakolaisten määrästä. Mykkänen olisi ministerinä voinut myös tehdä asialle jotakin, jos olisi halunnut.
Nyt joudutte tehottomasti vartoilemaan mitä Ohisalo viitsii vastata. Sopivasti sanoja pyörittelemällä ja kiertelemällä pystyy helposti välttämään antamasta mitään käyttökelpoista tietoa tai lukumäärää.
Joo ei käy kyl Ohisalon puolisoo kateeks, ku siit akast ei tunnu saavan minkäälaist vastausta ulos ees ravistelemalla!? :/
Kelaa ny jotai päivittäistä ”Mitähän huomenna syötäis?” kyssää siinä huushollissa!?
”Niin siis, kyseistä kysymystähän voi toki pohdiskella kovin monelta kantilta? Jospa alottaisimme siitä, että onko syöminen itsessään lainkaan tarpeellinen rutiini ihan päivittäin? Lisäksi tulisi, tai ainakin kannattaisi, ottaa huomioon niin monia erilaisia parametrejä itse syömiseen liittyen, kuten käytettyjen raaka-aineiden kotimaisuus-aste, hinta/laatu-suhde, ravintoarvot sekä vitamiinipitoisuudet, sekä tokikin itse valmistusmedodit *5 minuuttia vastaavaa papa-papatusta suorasuuntauksella* ...”
”Joo moi! Mä lähen vetää fillarilenkin ja haukkaan yhe mäkkärin siin lomassa. Kelaa sä sil aikaa tota juttua! Heip!”
Äliöpersu viisastelemassa taas asianvierestä.
Asiaa.
naiset eduskunnassa on just tuommosia. vittu mitä paskaa.
tuoki naine vaa kuvittelee olevansa jossain kaljan ja siiderin huuruisessa pakolaisfantasiassa jossa hänen urho jostain helvetistä on tullut pelastamaan negatiivisuudelta, vitut muista.
Ohisalo ei ole moksiskaan 4700 - 6400 kadonneesta irakilaisesta. On laittamassa vähintään viisinumeroista tilausta/lupausta suomen alustavaksi osuudeksi eu:lle, sitten kun elintasosurffareiden taakanjaosta taas kohta mesotaan berillini-bryssel akselilla. Johan tuo teki näyttävän irtioton hallitusohjelmasta haittamaahanmuuton kohdalla...
Et sinäkään varmaan korjaile mielelläs muitten jätöksiä? Ohisalollahan pitäisi olla perskekon aikaiset listat jokaisen irakilaisen olinpaikasta käytettävissään, hannasko nää tahallaan tätä tietoa ja aiheuttaa kustannuksia uudelleenselvityksellä? Toimiko "isänmaallinen" perskeko näin katalasti?
Eikös se just suvakit o ollu täs maassa sitä mieltä et ei matuja saa mihinkään erityiseen leiriin tai vastaavaan sulkea, että tiedettäis missä ne on, vaa ne pitää laskea ihan rauhassa rymyämään minne sit haluavatkaan rymytä? :) Ja nyt se niitten rymyäminenkin on sit ”perskekon” vika? :)
No voi pientä! :)
Vai noin onneton hallitus oli perskeko, ett sitä vietiin kuin laskiämpäriä kaikenmaiilman suvakkien toimesta? Mutta jälki näkyy nyt, kun reppanat huulipyöreenä ihmettelee, ett tulikohan tehtyä mitään oikein ja voin sua raukkaa lohduttaa, EI TULLUT.
Ohisalo on sisäministeri ja Ohisalon TULEE tietää missä mennään ongelmien kanssa. Ohisalo on viimeaikoina keskittynyt enemmän huumausaineiden lobbaukseen, sananvapauden rajoittamiseen, ja haittamaahanmuuton ylläpitämiseen, kuin kateissa olevien paperittomien raiskareiden kiinni saamiseen. Hän on jo osoittanut olevansa todellinen anti-sisäministeri. Tuo akka on todella vaarallinen suomelle jo pelkkänä rivikansanedustajana - sisäministerinä kävelevä katastrofi!
Päivi Nerggi tietää kaikkien taustat.
No eiköhän tuota kadonneiden määrää pitäisi kysyä Kelalta nehän maksaa avustuksia ja tukia vaikka ulkomaille ? Että silleen.
Eihän nää mitään hae mistään, piilottelevat kuin rotat. Siks ihmettelenkin miks ohisalon pitäis tietää näistä v. 2015 -2016 "maan alle" painuneista? Kysyis kokkaresnobit asiaa persuilta tai omiltaan, kun nyt siellä yhteistä köyttä ovat vetämässä.
Tietysti Kela tietää, kenelle se tukia maksaa, mutta ei sillä ole tietoa siitä, onko henkilö maassa luvallisesti, vai luvatta. Ohisalolta olisi pitänyt kysyä sitä, että miksi ulkomaalaislakia ei pakolaisten osalta noudateta, sillä luvatta maassa oleva syyllistyy rikokseen. Rikos on nimeltä ulkomaalaisrikkomus. Esimerkiksi luvatta maassa oleva Venäjän kansalainen saa sakot ja hänet poistetaan heti maasta, jos kiinni jää.
Jos irakilaisia ei voi poistaa maasta, niin sakot rikoksesta, kuten muillekin ja jos niitä ei maksa, niin lusimaan kuten muutkin.
Kaksi kokoomustyperystä.
linjatolta kokoopana kokoomukselta puutuu jälleen oma imago ollako vihdeään vai sinistä laatua,