miksi sibba ei nappaa

Sibbalta puuttuvat laajakaariset romanttiset lauluteemat sinfonioissa

Sibban sinfonioista puuttuu usein myös rytminen draivi kaikessa staattisuudessaan

Sibban frigiudi klassismi ei juuri vaikuta kohottavasti tunteisiin tai tuota suuria emotionaalisia kokemuksia kuten melartinin sinfoniat. on aivan älytöntä että sibba on saanut niin huomattavan aseman maamme sinfoniakirjallisuudessamme muiden oletettavasti häntä suurempien sinfonkikkojen ja musiikillisten kokemusten kustannnuksella. alussa minäkin kuvittelin että sibba on suurin mutta pian huomasin miten harhaanjohdettu olin ja siban merkitys kutustui aivan silmissä. ei hänen musiikistaan ole oikein mihinkään musiikin nsyvintä olemusta ajatellen.

sibban 2 ensiummäistä sinfoniaa edustavat stereotyyppistä kansallisromantiikkaa konservatiivisessa ilmeessään, kolmas edustaa nuor klassismia, 4. on pettuleipäsinfonia joka sivuaa ekspressionistisia pyrkimyksiä, 5. on on nfrigidiä klassismia tremolandossaan, 6. kylmää lähdevettä ja 7. urkuhymniä. ei siis ainuttakaan syvästi persoonallista sinfoniaa vaan pelkkää plagiointia.

Siba on kitchiä

Sibba on vain sinfonista viihdettä joka ei kosketa syvältä sielusta sanoi sitten viileän objektiivinen musiikkitieteellinen analyysi mitä hyvänsä.

Adornon mielestä sibban olisi pitänyt opiskella enemmän kontrapunktia eikä kätkeytyä tuhansien järvien maahan. leibowitz poiti sibbaa maailman huonoimpana säveltäjänä ja saksalais kapu totesi että 5. sinfoniassa vallitsee evige tremolo eikä sellaisesta ole sinfoniaksi mutta sitä soopaa ne vaan kitkuttaa.

Sibba ei taida lainkaan viljellä marssirytmejä sinfonioissaan kuten melartin 3. ja 6. sinfonian surumarssissa, ernst linko ritarisinfonian nopeissa marssirytmeissä, tuukkanen 2. sinfonian finaalin massiivisessa marssissa, aaltonen 2. sinfonian groteskeissa marsseissa ym.

Leibowitz kritisoi tässä sibeliuksen viidettä sinfoniaa: ”Epämääräiset, hajanaiset, banaalit ja vulgaarit sävelkuviot toimittavat ’teeman’ virkaa. Niiden olemus on kömpelö, harmonia virheellistä, köyhää ja kaavamaista”, hän latelee. Ja aina vain paranee: ”Rytminen monotonisuus, kaiken todellisen polyfonian puute, poljennon samanlaisuus, sanalla sanoen ikävystyttävyys joka tästä kaikesta huokuu tuudittavat pikaisesti uneen kunnes yhtäkkiä herää siihen että kappale loppuu, tietämättä miten tai miksi tähän on päädytty”.

Siban musiikki on sentimentaalista siksi se ei vaikuta syvästi tunteisiin eikä saa haukkomaan henkeä pakahtuneena

Muistan kun alottelevana sibe musiikin kuuntelijana ensi alkuun jopa pidin karajanin johtaman siben 5. sinfonian jousikudoksen näennäisestä muvevuudesta joksi se alussa näyttäytyi kunnes tajusin kuinka karua ja temaattisesti streliiriä ja köyhää sen ,muotokieli oli ja lopulta päädyin inhoamaan sitä koska se ei vaikuttanut pakahduttavasti tunteisiin kuten melartin tai tuukkanen , leiviskä ynnä muut joiden musiikissa on sisäistä jännitettä paljon enemmän kuin sibellä.

Haiskahtaa tekosyyltä vedota siihen että sibbe oli kenttätekniikan kaukaa viisas edeltäjä. Ei se nosta musiikin arvoa tippaakaan jos musiikki ei itsessään puhuttele kuulijaa olkoon kuinka modernia ja edellä aikaansa tahansa.

Jos Sibelius on hyvä, silloin musiikillisen laadun mittapuut Bachista Schönbergiin ovat pätemättömiä. ( Adorno)

Ihmetyttää vain se miksi ehdoin tahdoin tyydytään huonompaan musiikkiin kun olisi parempaa ja vaikuttavampaakin tarjolla?

Jotenkin vain tuntuu siltä että sibben sinfonikkous ei kanna aitoa inspiraation leimaa kuten muiden suurten sinfonikkojemme tuotanto ja historiallisen erehdyksen uhrina hänestä on tullut osa kaanonia johon hän kelvottomien kvaliteettiensa puolesta ei välttämättä edes kuuluisi. Melartinin viidennestä puhuu pakottava älyllinen voima kun siben viidennessä joudumme todistamaan liikaa paikallaan junnaavia tyhjiä tuokioita. Siben sinfonioista puuttuu se sisäinen palo ja polte joka tekee musiikista suurta musiikkia. Se ei niin muodoin ansaitse paikkaansa kaanonissa puhumattakaan siitä epävirallisesta monopoliasemasta suomen musiikkielämässä. Miksi näin on kuitenkin menetelty lukuisten muiden hienojen säveltäjiemme kustannuksella? luulisi historian korjaavan tällaiset vääristymät.

Sibelius ei millään tavoin osallistunut suomen sotiin vaan piileskeli ainolan mökissä turvassa lopetettuaan luovan sävellystyönsä jo 20 luvulla kun muut suomalaiset säveltäjä-sankari-rintamiehet taistelivat henkensä edestä rintamalla suomen itsenäisyyden puolesta ja sävelsivät sinfonioitaan vapautetun maan kunniaksi ja saikkola kaatuneiden aseveljien muistolle tullakseen myöhemmin unohdetuiksi ansaitsemattaan sibeliuksen varjoon. sibeliuksen kolkosta sinfoniamusiikista puuttuu lähes täydellisesti kohottava paatoksellisuus joka esmes melartinilla, aaltosella ja tuukkkasella ja saikkolan traagisessa on melko hyvin läsnä. Jatkan tuntemattoman seuraamista johon ahti sonninen on säveltänyt (ei parhaansa) musiikin. Ersnt lingon leijonalippu on paljon kohottavampi ja hienompi laulu kuin siben isänmaalle josta puuttuu todellinen melodia.

Sibelius tajusi itsekriittisenä säveltäjänä kuin takapajuista, konservatiivista ja junttimaista hänen musiikkinsa oli kun jo ennen 1930 lukua alkoi ainolan hiljaisuus eikä odotettua 8 sinfoniaa jonka säveltäjä oli takassa polttanut koskaan syntynyt

Sibeliuksen ongelmaksi nousi sinfonikon urallaan modernismin aalto jolloin atonaalikot eivät enää säveltäneet sinfonioita ja uusklassikot kirjoittivat vapaatonaalisia sinfonioita sibeliuksen tuntiessa itsensä itsekritiikin puuskassaan liian vanhanaikaiseksi menneen aikakauden edustajaksi duuri molli tonaalisena säveltäjänä jolla ei ollut enää tuoretta sanottavaa ja siksi koitti ainolan hiljaisuus vaikka itse luulen syiden olleen enemmän itse taiteellisia kun sibelius tajusi ettei hänen sinfonioissaan ollut riittävästi sisäistä panosta päteäkseen merkittävänä taiteena ja tämä musersi hänet