Pekka Puupää-elokuvat ovat rasistisia

Miksi tälläisiä elokuvia ei yksinkertaisesti hävitetä?

Minun 29-vuotias suvaitsevaisuuteen ja monikulttuurisuuteen kasvatettu poikani sai raivokohtauksen kun hän huomasi Yle:n areenalla tälläisiä tummaihoisia halventavia elokuvia ja heitti tietokoneen päin seinää!

Hän ymmärtää olevansa valkoihoisena etuoikeutettu ja tuntee syyllisyyttä tälläisten elokuvien takia.

Milloin me opimme kunnioittamaan eri ihonvärisiä ihmisiä oikealla tavalla?

t. huolestunut yh-äiti Espoosta
9<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Tiedäthän, että mielisairautta on ja riittää joka suuntaan. Myös värilliset harrastavat valkoisten ja kristittyjen pilkkaamista aivan yhtäläisesti, joten onkohan pojallasi vihanhallinta ongelma.

Äänestä

Juu noi on kauheita!
Mä en o vieläkä toipunu siitä ku vuosikymmeniä sitten esitettiin se TV-sarja Juuret ihan leikkaamattomana! :/ Miten voidaan ahkeria ja rehellisiä plantaasinomistajia kohdellakaan niin kaltoin kuin siinä! :( *snif*

Äänestä

..mustien ihmisten kummastelu kuului ihmisille. Myös vammaiset ja muut "kummalliset" asiat kuuluivat ihmisten pilkkaamisen kohteiksi. Onneksi suomalaisetkin oppineet ymmärtämään ihmiskuntaa...

Äänestä

Hyvä yh-äiti Esbosta.

Ymmärrän tuskasi, olosi tuntuu varmaan samalta, kun lopetit poikasi imetyksen hänen ollessa 12-vuotias. Mutta meidän on joskus annettava heidän kokeilla omia siipiään ja katkaista napanuora. Minä lähetin albiinopoikani Nigeriaan vapaaehtoistyöhön. Ei ole ottanut yhteyttä muutamaan vuoteen.

Yh-uusperhe-lesboäiti Kalliosta

Äänestä

Jos Suomessa mennään niin pitkälle, että aletaan hävittämään vanhoja elokuvia ja polttamaan kirjoja, niin kohta täällä poltetaan jo ihmisiä.

Äänestä

Pojalla adhd tai leffa osui ja upposi.

Äänestä

Ei tarvita vanhoja Puupää leffoja, kun meillä on ihan reality case "Antti Puupääministerinä" menossa kansan viihteenä. Tosin tämä viihde on paljon haitallisempaa kansalle kuin alkuperäiset Puupää-leffat.

Äänestä

Suvaitsevaisuuteen kasvatettu poika osoitti suvaitsevaisuuttaan saamalla raivokohtauksen ja tuhoamalla äitylin ostaman tietokoneen, kun näki elokuvan, joka ei myötäillyt hänen omia näkemyksiään.

Suvaitsevainen kasvattaja vaatii elokuva- ja kirjarovioita.

Sellaista on suvaitsevaisuus ja suvaitsevaisten logiikka. Suvaitkaa minun nauraa!

Äänestä

Fiksumpi poika olisi ollut moisesta leffasta hällä väliä, jatkanut sillä tietokoneellaan opiskelua koodariksi ja päässyt hyviin töihin tienaamaan, tosin kalliit suvakkiverot joutuu maksamaan, jää sitä silti muutama ropo taskunpohjalle ja säästöönkin.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Miksi tälläisiä elokuvia ei yksinkertaisesti hävitetä?

Minun 29-vuotias suvaitsevaisuuteen ja monikulttuurisuuteen kasvatettu poikani sai raivokohtauksen kun hän huomasi Yle:n areenalla tälläisiä tummaihoisia halventavia elokuvia ja heitti tietokoneen päin seinää!

Hän ymmärtää olevansa valkoihoisena etuoikeutettu ja tuntee syyllisyyttä tälläisten elokuvien takia.

Milloin me opimme kunnioittamaan eri ihonvärisiä ihmisiä oikealla tavalla?

t. huolestunut yh-äiti Espoosta

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu