Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?

Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perustaisi firman (mikä on jo lähtökohtaisesti naurettava ajatus) hän ei voisi olla enää vasemmistolainen, koska firman olemassaolo perustuu siihen, että firma tuottaa voittoa ja vain sen ansiosta se voi olla olemassa ja työllistää ihmisiä. Vasemmistolaisuuteen ei kuulu voiton tavoittelu. Vasemmistolaisuuteen ajatteluun kuuluu jättimäinen julkinen sektori, jonka sisällä työskentelevät eivät maksa lainkaan nettoveroa vaan verottaja antaa heille rahaa jolla he maksavat veronsa ja näin sama raha kiertää taskusta toiseen mutta kansantalous ei kohehe sentilläkään vaan päinvastoin.

Näin vasemmistolaiset ovatkin sysänneet vastuun oikeasti kansantaloutta hyödyntävien firmojen perustamisesta ja ihmisten työllistämisestä oikeistolle ja yleensä ajatteleville ihmisille. Arhinmäki ja se toinen mulkosilmä vaatii naama punaisena eduskunnassa muita puolueita työllistämään ihmisiä vaikka itse eivät pane tikkuakaan ristiin asian puolesta. On se kivaa ja huoletonta räyhätä työpaikoista kun itsellä ei ole mitään vastuuta koko asiassa. Mutta mukavinta on se, kun joku muu kuin vasemmistolainen perustaa firman, niin voi mennä sitten sinne lakkoilemaan, haukkumaan työnantajaansa riistäjäksi ja työläisen ruoskijaksi.

Miten tuollainen ajatussuunta kuin vasemmistolaisuus voi olla edes olemassa vuonna 2018. Tämä maailma ei tarvitse enää tuollaisia jarrumiehiä. Sanokaa edes yksi taloustiedettä opiskellut, ekonomi tai ekonomisti joka olisi poliittiselta suuntaukseltaan vasemmistolainen. Vain taloustieteiden opiskelu auttaa ymmärtämään valtiontalouden rakenteita ja talouden lainalaisuuksia ylipäätään, sekä tajuamaan, että rahapuu on vain viherkasvin nimi eikä se oikeasti tuota seteleitä.
5360
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 53

Vanhimmat

Vasemmistolaisuus on kommunismin kevytversio. Nykyään kaikki kevyt on muotia.

Äänestä
  • Vasemmistolaiset omistavat paljon firmoja mutta pysyvät hiljaa eivätkä itkupotkuraivoa lisäarvon tuottavien työläistensä palkoista ja tes-sopimuksista tai kuulu Suomen yrittäjiin ym. työnantajaliittoihin jotka toimivat firmojen työn tekijöitä vastaan.

    Äänestä

  • Suomessa ei juuri sosialisteja tai kommunisteja ole. Sosiaalidemokraatit ovat hyvinvointivaltiodemokraatteja vastavoimana uusliberalistiporvareille. Suomi, Ruotsi, Norja ja Tanska ovat esimerkkejä hyvinvointidemokraattien rakentamista maailman kehittyneimmistä yhteiskuntamalleista Pohjoismaisista hyvinvointivaltioista, jotka hakkaavat mennen tullen kaikki uusliberalistiset, sosialistiset tai kommunistiset yhteiskunnat.

    Äänestä

Sosialismissa kansa omistaa "firmat". Vähän kuten osuuskauppa, mutta laajempana versiona.

Äänestä
  • Osuuskaupalla ei ole mitään tekemistä vasemmistolaisuuden kanssa. Osuuskauppa toimii terveellä voittoa tuottavalla talouspohjalla. Osuuskaupat ovat itsenäisiä voittoatuottavia yrityksiä eikä niitä mikään kansa omista. Hölmö.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Osuuskaupalla ei ole mitään tekemistä vasemmistolaisuuden kanssa. Osuuskauppa toimii terveellä voittoa tuottavalla talouspohjalla. Osuuskaupat ovat itsenäisiä voittoatuottavia yrityksiä eikä niitä mikään kansa omista. Hölmö.

    Tyhmyydestäsi päätellen olet persu, joka ei ymmärrä rinnastusta.

    Osuuskaupan omistavat ns. asiakasomistajat (vinkki: "kansa") ja osuuskauppojen omistajat valitsevat vaaleilla joka neljäs vuosi osuuskauppojen edustajiston (ehdokkaat ovat myös omistajia), joka käyttää päätösvaltaa.. Esimerkiksi S-ryhmällä on noin 2,4 miljoonaa asiakasomistajaa, eli melkein puolet Suomen "kansasta".

    Osuuskauppa on yritystyypeistä lähimpänä sosialismia.

    Olet mennyt näköjään pahasti retkuun tuon "asiakasomistaja" termin kanssa. Se on vain nimitys vailla sentinkään omistuspohjaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Osuuskaupalla ei ole mitään tekemistä vasemmistolaisuuden kanssa. Osuuskauppa toimii terveellä voittoa tuottavalla talouspohjalla. Osuuskaupat ovat itsenäisiä voittoatuottavia yrityksiä eikä niitä mikään kansa omista. Hölmö.

    Kyllä Väyrynen sanoi 1970-luvulla että osuustoiminta on suomalaista sosialismia.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Olet mennyt näköjään pahasti retkuun tuon "asiakasomistaja" termin kanssa. Se on vain nimitys vailla sentinkään omistuspohjaa.

    Mitä kohtaa et termistössä ymmärrä? Sinun pitää mennä neuvomaan osuuskauppaa korjaamaan virheensä. Ja kiellä samalla myös voitonjako asiakasomistajille.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mitä kohtaa et termistössä ymmärrä? Sinun pitää mennä neuvomaan osuuskauppaa korjaamaan virheensä. Ja kiellä samalla myös voitonjako asiakasomistajille.

    Jos "asiakasomistaja" oikeasti omistaisi palankin osuuskaupasta niin se huomioitaisi verotuksessa. Asiakasomistaja joutuisi maksamaan veroa osuuskaupan tuloskehityksestä. Joudutko sinä? Taloustieteiden opiskelu auttaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jos "asiakasomistaja" oikeasti omistaisi palankin osuuskaupasta niin se huomioitaisi verotuksessa. Asiakasomistaja joutuisi maksamaan veroa osuuskaupan tuloskehityksestä. Joudutko sinä? Taloustieteiden opiskelu auttaa.

    Mitä siinä uliset? Osuuskauppa toimii kuten toimii. Jos toiminta ei miellytä, niin mene ja käske heitä korjaamaan tapansa.

    Osuuskaupan maksamista voitoista maksetaan vero kuten mistä tahansa pääomatulosta.

    Kun nyt olet menossa vinkumaan SOK:n pääkonttorille, niin pyydä samalla korjaamaan tuokin epäkohta.

    Tämä on vähän kuin opettaisi apinalle ydinfysiikkaa. Yhtä turhauttavaa. Monet kaupparyhmät, miltei jokainen, monet huoltamoketjut mukaanlukien noudattaa samanlaista kaavaa. K ryhmän myymälöistäkin saa plussapisteitä. Kyse on samasta asiasta mutta erilaisella termillä ilmaistuna. Tyypillinen demari parka.

    Mitä kohtaa et ymmärtänyt? En viitsisi tuhlata kauheasti rautalankaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tämä on vähän kuin opettaisi apinalle ydinfysiikkaa. Yhtä turhauttavaa. Monet kaupparyhmät, miltei jokainen, monet huoltamoketjut mukaanlukien noudattaa samanlaista kaavaa. K ryhmän myymälöistäkin saa plussapisteitä. Kyse on samasta asiasta mutta erilaisella termillä ilmaistuna. Tyypillinen demari parka.

    Ei sille mene oppipäähän, tyhmä demari.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei sille mene oppipäähän, tyhmä demari.

    Kuten sanottu niin käy naukumassa SOK:n pääkonttorilla. Turha sinun täällä on synnyttää ja ulista mitä termejä käyttävät, ja kuinka voittonsa jakavat ja veronsa kiertävät.

    Samalla voit päivittää Wikipedia-sivuston mieleiseksesi, kun se asiakasomistaja kalskahti sinulle niin pahasti korvaan. Kirjoittele sinne vaikka demareista. Ja muista kehua Lidlissä käyviä persuja talousneroiksi.

    https://fi.wikipedia.org/wiki/Asiakasomistaja

    En ole tässä ketjussa ollut mutta näin sivusta lukeneena en ole kokenut tuosta "escortista" olevan kovinkaan suurta hyötyä. Juuri ostamani llmankostutin maksoi prismassa 89€ ja toki s bonus tuli kaupanpäälle mutta vähän oston jälkeen sama breurer maksoi toisessa paikassa 79€. Siinä tunsi olevansa enemmän huijattu kun mikään omistaja.

    Jäi nuo linkit pois.

    https://m.motonet.fi/fi/tuote/385178/Beurer-LB88-Ilmankostutin-musta

    https://www.prisma.fi/fi/prisma/beurer-ilmankostutin-lb88

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    En ole tässä ketjussa ollut mutta näin sivusta lukeneena en ole kokenut tuosta "escortista" olevan kovinkaan suurta hyötyä. Juuri ostamani llmankostutin maksoi prismassa 89€ ja toki s bonus tuli kaupanpäälle mutta vähän oston jälkeen sama breurer maksoi toisessa paikassa 79€. Siinä tunsi olevansa enemmän huijattu kun mikään omistaja.

    No voi helvetti. Yksittäisten tuotteiden hinnoittelu ei liity millään tavalla yritysmuotoon.

    Kukaan ei pakota ass ja vastaavien korttien käyttäjiksi. Kukaan ei pakota myöskään tekemään huonoja ostoksia. Vielä tänäkin päivänä pätee vanha sääntö; ei se tyhmä ole joka pyytää, vaan se joka maksaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    En ole tässä ketjussa ollut mutta näin sivusta lukeneena en ole kokenut tuosta "escortista" olevan kovinkaan suurta hyötyä. Juuri ostamani llmankostutin maksoi prismassa 89€ ja toki s bonus tuli kaupanpäälle mutta vähän oston jälkeen sama breurer maksoi toisessa paikassa 79€. Siinä tunsi olevansa enemmän huijattu kun mikään omistaja.

    Typerys ostaa tekniikkaa marketista, Prismoissa on ruoka ja päivittäistavara halvinta, tai no Lidlin kanssa vaihdellen. Kokoomuskauppiaiden K-ryhmän kaupoissa taas ainoastaa plussatarjoukset ovat edullisia.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jos "asiakasomistaja" oikeasti omistaisi palankin osuuskaupasta niin se huomioitaisi verotuksessa. Asiakasomistaja joutuisi maksamaan veroa osuuskaupan tuloskehityksestä. Joudutko sinä? Taloustieteiden opiskelu auttaa.

    Taas väärin urpo
    Kyllä veroilmoitukdessa on se oduumaksu tai joku sellsine pieni osske

    Äänestä

  • Demarit häviittivät lähes kaiken punapääoman maastammme, miksi

    Äänestä

Ennen oli E-liike johon kuului ainakin Eka-market ja oliko Elantokin sen jäsen? Kommareiden vakuutusyhtiöitä olivat Kansa, Turva ja Varma. STS-pankki oli pankeista kommunistisin ja olihan niitä muillakin aloilla. Kaikki ovat menneet konkurssiin.

Äänestä
  • Varma toimii vielä eläkepuolella, mutta vahinkovakuuttamisen kanta on siirretty muistaakseni Pohjolaan.

    Äänestä

  • sosialisti johtajat putsasivat punapääoman itselleen ja loikoilevat
    etelän rannoilla

    Äänestä

Jep ja saati etenkin 2019, kohta 2020.

Äänestä

Tuossakin voitontavoittelussa olisi pidettävä kohtuus mukana. Riistokapitalismi ei sekään hyvä ole. Kannatan tervettä markkinataloutta jossa työntekijäkin voi hyvin. Tällaisiakin firmoja on kuten Ponsse.

Äänestä
  • Käsittääkseni Ponssea ei tulla myymään ulkomaiseen omistukseen ja se on tervettä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Käsittääkseni Ponssea ei tulla myymään ulkomaiseen omistukseen ja se on tervettä.

    Olen myös siinä käsityksessä että siinä firmassa työntekijät voivat osallistua tuotteen kehitykseen. Olenko oikeassa?

    Äänestä

  • Ponsse Oyj on vieremäläinen metsäkoneita valmistava pörssiyritys, jota hallitsee Vidgrénin perhe. Se on siis pörssiyhtiö ja pörssiyhtiön tärkein toimintaperiaate on tuottaa maksimaalinen voitto omistajilleen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Käsittääkseni Ponssea ei tulla myymään ulkomaiseen omistukseen ja se on tervettä.

    Vaikutat tyhmältä persulta.

    Ponsse on pörssiyhtiö ja sitä voi omistaa kuka tahansa. Jopa Afrikan asukas.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Vaikutat tyhmältä persulta.

    Ponsse on pörssiyhtiö ja sitä voi omistaa kuka tahansa. Jopa Afrikan asukas.

    No niin voikin. Sehän se on juuri pörssiyhtiön tarkoitus. Ne jotka osavat niitä osakkeita, ovat omistajia ja heille täytyy tehdä maksimaalisen hyvä tulos.

    Äänestä

Myös vasemmistolaiset omistavat firmoja, jotka työllistävät ihmisiä.

Äänestä

Todellisuudessahan työntekijät työllistävät itsensä ja maksavat kaikkien firmojen kaikki viulut makoilevien välistävetäjäomistajien voittoja myöten. Kaikki eivät tätä huomaa, kun hyvävelimedia vaikenee asiasta jostakin kumman syystä. Miksei perustuslakiin ole kirjattu, herrasi pitää sinun elättämän?

Äänestä

Tosi kommari ei omista mitään firmoja koska kommunismissa voiton ja koron tekeminen on rikos,siis tuolloin myös yritykset. Mitään pankkeja ja rahaa tai pörssejä ei tarvita,vain elämiseen tarvittava työ tarvitsee jakaa,muuta pakollista työtä ei edes ole.

Maailma on sellainen kuin se rakennetaan,nyt vallassa on kapitalisti maailma,huomenna sitten taas ehkä sosialinen ilman rahajärjestelmän tarvetta.
Siinä se vastaus ,miksi sosiaalisemmat ihmiset ei edes halua olla minkään yrityksien omistajia.

Tosin maailman kuuluu olla vain sosiaalinen demokratia, ei äärikommunistinen diktatuuri kuten ei se äärioikeistolainen diktatuuri eli plutokratia myöskään.

Äänestä

Kyllä vasemmistolaiset omistavat firmoja, kuten Kojamo, ent. VVO, joka on pääosin vasemmistolaisen ay-liikkeen omistama ja omistajat saavat siten voittonsa verottomana.

Tämä osoittaa, miten eteviä talousneroja vasemmistolaiset ovat.
Pörssiyhtiön eläkeläisiltä eläkkeistä ja asumistuista kerätyt voitot saadaan verottomina.
Eikä tarvitse edes paljon palkata henkilökuntaakaan.

Toinen esimerkki on Tradekan omistama Med Group, joka valtaa alaa yksityisiltä pieniltä ambulanssiyhtiöiltä vieden näiltä poliittisilla päätöksillä potilaskuljetussopimukset, viimeksi Turussa.
Tradeka jakaa avustusta SDP:lle, pieni ambulanssiyrittäjä ei jaa.

Moni kilpailua vääristävä ongelma poistuisi, jos vasemmiston omistamien firmojen tyyliin kaikki muutkin, jopa pörssiyhtiöiden omistajatkin, kuten Kojamossakin, julistettaisiin yleishyödyllisiksi.
Näin hekin vapautuisivat veroista eikä tarvittaisi vetoparatiisikikkailuja, joista mm.vasemmistolainen ay-liike on vapautunut.

Äänestä

Mä omistan useitakin, rahastojen kautta. Oikealla, tessin alaisella työllä ansaituilla "tilillä" voi ostaa silloin tällöin jopa osuuksia.

Äänestä
  • vasemmistolainenn omistaminen perustuu kleptokratiaan

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    vasemmistolainenn omistaminen perustuu kleptokratiaan

    Sosialismimaissa murhattiin entiset omistajat

    Äänestä

Vasemmistolaisuuteen kuuluu se ajatus, että valtion pitää rahoittaa kaikki toiminta. Vanhaa neuvostoliiton ajatusperimää joka on osoittanut toimimattomuutensa.

Äänestä

Kyllä vasemmistolaiset omistavat yrityksiä, kuten esim. Kojamo, ent. VVO, joka tekee vasemmistolaiselle ay-liikkeelle verotonta voittoa miljoona kaupalla keräämällä rahat eläkeläisiltä.

Vasemmistolaiseen huippuelämään ei välttämättä tarvita omistusta, riittää kunhan veronmaksajat maksavat.
Esim. Pirkko Työläjärvi ,SDP, matkustaessaan Concordella Amerikkaan ei omistanut itse edes lentolippua. Niin vaatimaton oli demarirouva.

Äänestä
  • Kojamo, ent. VVO on valtion firma. Miten se voi olla vasemmistolainen?

    Äänestä

Vasemmistolaiset panostavat koulutukseen, nyt kaikki opiskelemaan.

Äänestä

Kyllähän me opiskeltaisiin, mutta kun Sirola-opisto lopetti laadukkaan toimintansa.
Kukahan niitä opiston rakennuksia nyt käyttää? Kokoomusko?

Äänestä

Persuilla on hyvim vähän firmoja. Mieleen tulee Tom of Russian Packalenin venäjämielinen sensurointi firma.

Äänestä

No eihän ne omista mitään muutakaan. Jos ei tyhmää päätä lasketa.

Äänestä

Paljon itse olet nauttinut elämässäsi vasemmiston junailemia etuja, alkaen siitä, kun pötköttelit äitisi mahassa? Milloin meinaat maksaa takaisin?

Äänestä

>>+Vasemmistolaiset+omistavat+paljon+firmoja+mutta+pysyvät+hiljaa+eivätkäNe+ovat+tuollaisia+yhden+miehen+konsulttitoimistoja.+Mutta+ei+vasemmistoliittolaisella+ajatusmaailmalla+pyöritetä+esimerkiksi+mitään+tuotannollista+toimintaa,+jossa+on+vaikka+yli+10+henkeä+töissä.++Vasemmistoliiton+kannatatjakunat+on+luonteeltaan+sellaista+orjailevaa+joukkoa.+He+haluavat+olla+muiden+toissä,+toisten+kääskytettävissä.+Haluavat+tehdä+pienellä+palkalla+työtä,+eivät+halua+edetä+urallaan,+eivätkä+ainakaan+kukaan+halua+rikastua+elämänsä+aikana.Tällaista+pienipalkkaisen,+orjailun+asemassa+olemista+haluavien+väkeä+on+Suomen+asukkasta+noin+7%...8%+verran.+Eli+se+joukko+joka+äänestää+Vasemmistoliittoa,+eikä+halua+minkään+koskaan+muuttuvan.

Äänestä

Miksi perustaisivat koska silloin vassareilla ei olisi ketä syyttää omasta surkeasta ja huumehoureisesta elämäntilanteestaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perustaisi firman (mikä on jo lähtökohtaisesti naurettava ajatus) hän ei voisi olla enää vasemmistolainen, koska firman olemassaolo perustuu siihen, että firma tuottaa voittoa ja vain sen ansiosta se voi olla olemassa ja työllistää ihmisiä. Vasemmistolaisuuteen ei kuulu voiton tavoittelu. Vasemmistolaisuuteen ajatteluun kuuluu jättimäinen julkinen sektori, jonka sisällä työskentelevät eivät maksa lainkaan nettoveroa vaan verottaja antaa heille rahaa jolla he maksavat veronsa ja näin sama raha kiertää taskusta toiseen mutta kansantalous ei kohehe sentilläkään vaan päinvastoin.

Näin vasemmistolaiset ovatkin sysänneet vastuun oikeasti kansantaloutta hyödyntävien firmojen perustamisesta ja ihmisten työllistämisestä oikeistolle ja yleensä ajatteleville ihmisille. Arhinmäki ja se toinen mulkosilmä vaatii naama punaisena eduskunnassa muita puolueita työllistämään ihmisiä vaikka itse eivät pane tikkuakaan ristiin asian puolesta. On se kivaa ja huoletonta räyhätä työpaikoista kun itsellä ei ole mitään vastuuta koko asiassa. Mutta mukavinta on se, kun joku muu kuin vasemmistolainen perustaa firman, niin voi mennä sitten sinne lakkoilemaan, haukkumaan työnantajaansa riistäjäksi ja työläisen ruoskijaksi.

Miten tuollainen ajatussuunta kuin vasemmistolaisuus voi olla edes olemassa vuonna 2018. Tämä maailma ei tarvitse enää tuollaisia jarrumiehiä. Sanokaa edes yksi taloustiedettä opiskellut, ekonomi tai ekonomisti joka olisi poliittiselta suuntaukseltaan vasemmistolainen. Vain taloustieteiden opiskelu auttaa ymmärtämään valtiontalouden rakenteita ja talouden lainalaisuuksia ylipäätään, sekä tajuamaan, että rahapuu on vain viherkasvin nimi eikä se oikeasti tuota seteleitä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu