Kalasataman peruskoulun joulukirkko on peruttu

Koulu on lähettänyt huoltajille seuraavan kirjeen:

"Hyvät vanhemmat!

Peruutamme osallistumisen Kallion seurakunnan joulukirkkoon tämän lukuvuoden osalta.

Joulukirkko katsotaan uskonnonharjoittamiseksi, jota ei suositella harjoitettavaksi koulupäivän aikana. Mikäli kuitenkin oppilaille päätetään järjestää mahdollisuus osallistua esim. joulu- tai pääsiäiskirkkoon, tulee tilaisuuteen osallistumiseen kysyä erikseen lupa jokaiselta eikä ketään voida pakottaa kirkkokäyntiin. Vastaavasti samaan aikaan tulee järjestää toinen rinnakkainen tilaisuus, joka on tyyliltään samankaltainen kuin kirkkokäynti, eli retki johonkin paikkaan ja tapahtumaan.

Olemme saaneet palautetta asiasta viime viikon torstaina lähetetyn huoltajakirjeen jälkeen. Olemme harkinneet mahdollisuuksiamme vastaavan rinnakkaisen tapahtuman järjestämiseksi tällä aikataululla ja todenneet että emme tällä kertaa pysty toteuttamaan tällaista tilaisuutta.

Sturenkadun toimipisteessä vastaava tilaisuus ylempien luokka-asteiden oppilaille on helpommin toteutettavissa pienemmän oppilasmäärän vuoksi joten siellä suunnitelma pysyy ennallaan.

Järjestämme kuitenkin Polariksenkadulla yhteiset talvi-/jouluaiheiset lauluhetket viimeisenä koulupäivänä eli perjantaina 20.12.

Ensi lukuvuonna kysymme kirjalliset luvat heti alkusyksystä uskonnollisiin tilaisuuksiin kun päivämäärät ovat selvillä. Näin pystymme myös suunnittelemaan kriteerit täyttävät rinnakkaistapahtumat."
2292
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

Hieno esimerkki vanhempien toiminnan vaikutuksesta. Alueellahan ovat ev.lut. kirkon jäsenet jo vähemmistönä.

Äänestä

Ilmentääkö tämä - "Ensi lukuvuonna kysymme kirjalliset luvat.." - jotenkin uskonnonharjoitusmyönteistä asenteellista suhtautumista, vaikka vanhempien toiveisiin nyt myönnyttiinkin?

Äänestä

Miksiköhän eivät alun perin järjestäneet kouluajan ulkopuolelle ja kaikille vapaaehtoisena? Ei olisi tarvinnut perua.

Äänestä
  • Hyvä kysymys, Kirkon jäsenmäärä tällä alueella maan alhaisimpia.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Hyvä kysymys, Kirkon jäsenmäärä tällä alueella maan alhaisimpia.

    Kyse on Paavalin ja Kallion seurakunnan alueesta. Tai jomman kumman.

    Äänestä

Tämä taitaa olla ihan tämän päiv'n uutinen vanhemmille.

Äänestä
  • Saa nähdä, trarttuuko mediaan. Ei ole "kohun" aineksia,. mutt asiallinen uutinen vanhempien reagoinnista rehtorin toiminnan puutteisiin.

    Äänestä

Hyvä että rehtori korjaa mokansa. Voi kuitenkin kysyä, eikö Opetushallituksen ohjeita jakseta lukea? Vai kuvitellaanko että vanhemmat eiväät välitä?

Äänestä

Tämän loppukappaleen logiikka ei ole kohdallaan, yhdenvertaisuuteen perustuva: "Ensi lukuvuonna kysymme kirjalliset luvat heti alkusyksystä uskonnollisiin tilaisuuksiin kun päivämäärät ovat selvillä. Näin pystymme myös suunnittelemaan kriteerit täyttävät rinnakkaistapahtumat."

Ajattelee vanhanaikaisesti uskonnollinen tilaisuus edellä. OPH:n ohjeen hengen mukaista olisi seuraava: Ensin pitäisi olla hyvä vaihtoehto valmisteltuna ja vasta sen jälkeen esitetään huoltajille kysymys, kumpaan näistä kahdesta samanaikaiaisista, rinnakkaisista ohjelmista osallistutte.

Paras ratkaisu on, että uskonnolista ohjelmaa ei sisällytetä koulupäivään ohjelmaan. Kirkkohan voi tarjota omia tilaisuuksiaan iltaan tai koulupäivien ulkopuoelle niin, että silloi niihin osallistuminen on vapaaehtoista eikä rinnakkaaista ohjelmaa tarvita. Ja huoltajat voivat halutessaan vielä lapsiaan tilaisuuksiin useampaankin kertaa joulukuussa.

1Äänestä

Miksi seurakuntiin kuuluvat eivät vie omia lapsiaan kirkkoon kuulemaan sanaa? Ei siihen koulua tarvita.

1Äänestä

Kyllähän tämä onn merkki uuden aikakauden sarastuksesta. Että edes jälkisytyksellä katsotaan ohjeita.

Äänestä

Ajatus siitä, että jo elokuussa suunnitellaan vaihtoehtoa, rinnakaisohjelma kirkkojumalanpalvelukselle, on yhtäältä ok, mutta toisaalta sellaista touhua, että luulisi heräävän kysymys, koska lopetaataan tämä pelleily ja siirrytään sitouttamattomaan toimintaan.

Äänestä

Uutinen on kodeissa otettu iloisesti ja huojentuneesti vastaan. Kommentoinnit tehosivat.

Äänestä

Toivottavasti ei tarvitse ensi vuonnakaan pohtia nimeä. Kun muualla kysellään, mikä olisi hyvä nimi "joulukirkon" kanssa samaan aikaan olevalla rinnakkaiselle vaihtoehtoiselle tilaisuudelle, jonka ohjelma on uskonnolisesti sitouttamatonta?

Äänestä

Toivottavasti huomaavat, että tämähän sujui aivan hienosti ilman "kirkkoa".

Äänestä

Rehtorit ja opettajat ovat heränneet miettimään. t,ä ilmeistä. Kouluviranomaiset kunnisas laajemminkin.

Äänestä

"Ensi lukuvuonna kysymme kirjalliset luvat .." Oituinnen hinku tuolla rehtorilla ympåtå ja tyrkyttää uskonnollista tilaisuutee koulupäåiväään.

Äänestä

Hyvin kuulemma pärjäillään ilmankin. Hyvä hyvä.

Äänestä

Helsinki saisi lähettää kaikille kouluille ohjeen, että keskittyisivät vain ops:n mukaiseen toimintaan. Ja jokainen koulu voisi itsenööisesti sitä ennen päättää tooimia niin, kuten OPH:n ohjekin vinkkaa.

Äänestä

Jatkakaa kirkon väliin jättämistä elli lopettakaa koko touhu. Vähemmistön uskonto ei kuulu koulun ohjlemaan. Perheet voivat käydä kirkossa jos haluavat.

Äänestä

Ensi lukuvuoden ohjelmaan ei kouluissaa kannata enää ympätä uskonnolisia tilaisuuksiin. Niin myös rinnakkaisen tilaisuuden järjestämisen vaiva poistuu.

1Äänestä

Juuri tässsä vaiheesa vuotta rehtorit saattqvat valmistella "yhteistyösopimuskia" kirkon kanssa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Koulu on lähettänyt huoltajille seuraavan kirjeen:

"Hyvät vanhemmat!

Peruutamme osallistumisen Kallion seurakunnan joulukirkkoon tämän lukuvuoden osalta.

Joulukirkko katsotaan uskonnonharjoittamiseksi, jota ei suositella harjoitettavaksi koulupäivän aikana. Mikäli kuitenkin oppilaille päätetään järjestää mahdollisuus osallistua esim. joulu- tai pääsiäiskirkkoon, tulee tilaisuuteen osallistumiseen kysyä erikseen lupa jokaiselta eikä ketään voida pakottaa kirkkokäyntiin. Vastaavasti samaan aikaan tulee järjestää toinen rinnakkainen tilaisuus, joka on tyyliltään samankaltainen kuin kirkkokäynti, eli retki johonkin paikkaan ja tapahtumaan.

Olemme saaneet palautetta asiasta viime viikon torstaina lähetetyn huoltajakirjeen jälkeen. Olemme harkinneet mahdollisuuksiamme vastaavan rinnakkaisen tapahtuman järjestämiseksi tällä aikataululla ja todenneet että emme tällä kertaa pysty toteuttamaan tällaista tilaisuutta.

Sturenkadun toimipisteessä vastaava tilaisuus ylempien luokka-asteiden oppilaille on helpommin toteutettavissa pienemmän oppilasmäärän vuoksi joten siellä suunnitelma pysyy ennallaan.

Järjestämme kuitenkin Polariksenkadulla yhteiset talvi-/jouluaiheiset lauluhetket viimeisenä koulupäivänä eli perjantaina 20.12.

Ensi lukuvuonna kysymme kirjalliset luvat heti alkusyksystä uskonnollisiin tilaisuuksiin kun päivämäärät ovat selvillä. Näin pystymme myös suunnittelemaan kriteerit täyttävät rinnakkaistapahtumat."

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu