Pönttöpää toimii taas vain persujen laariin ei tietysti tajua puolueensa etua ja erota itse
Uudet vaalit tuleee!!! Pönttö ei tajua erota
Anonyymi
17<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 17
Vanhimmat
No milloinka joku narsisti on omat virheensä myöntänyt ?
En usko että hallitus kaatuu. Se olisi liian ihanaa.
Katsokaa vaan, se ei kaadu yhtään mihinkään. Suomalaisten rääkkääminen ilmastokouhotuksella ei voi päättyä. Suomalaisten sorto muissakaan asioissa ei voi päättyä. Mielelläni olen väärässä jos niin on.
Ei se mihinkään kaadu kun Keskusta joutuisi uusiin vaaleihin erittäin huonoilla kannatusluvuilla ja silloin heille kävisi huonosti.
Ja lisäksi Keskusta on ilmaissut että he ovat tyytyväisiä nykyiseen hallituspohjaan.
Ei tule vaaleja. Kepu pettää ja äänestää kuitenkin hallituksen luottamuksen puolesta.
Totta kai. Sehän on vastuullista ja johdonmukaista.
Antin asema onkin sitten toinen juttu. Käppänä saa mennä.
Hienoa. Saadaan uudet vaalit ja kepulaisille 5 prosentin kannatus!!!!!
Kyllä ne Kepussa tajuavat tuon ja eivät siksi kaada hallitusta.
Kepulaisille rotille tuo 3 prosentinkin kannatus on liikaa.
No nyt kirjoittaa ILtalehti Antti aikoo taistella paikastaan. Että silleen.
No nyt tuli juuri MTV3 uutisista Kepu on menettänyt luottamuksensa Antti Rinteeseen ja
SDP johdolla on nyt pallo.
"Tämä on MINUN HALLITUS" jatkaa suoraa päin seinää
Loistavaaaaaa!!!!1111
Kepu leikkii tulella jos he luulevat että he voivat kiristää Demareita!
Jos Demarit päättävät että heitähän ei kukaan ulkopuolinen kiristä ja Rinne hakee hallituksen eroa, niin silloin menee mukana myös Kepu ja heillä on niin huono kannatus että sillä ei todellakaan mennä mihinkään vaaleihin henkseleitä paukutellen.
Ei hallituksen kaatuminen suinkaan tarkoittaisi uusia vaaleja
Ei toki sehän jatkaa toimitusministeriönä ei tee poliittisia päätöksiä
?????????
Kaikkien osapuolien kannalta positiivinen ratkaisu on, että Rinteen pappa jää jo vilttitossuketjuun.