Millainen on ollut se hetki ihastuksesi kanssa, joka on jäänyt harmittamaan, kun et edennyt tai toiminut? Mikä siinä oli ihanaa ja miten olisit toivonut sen menneen?
Hukattu hetki
Anonyymi
7<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Muutaman kerran olisi pitänyt rauhoittua eikä paeta paikalta
Se mitä tapahtui on mennyttä, eikä enää ole paluuta. Olen unohtanut kaikki ne ihmiset, jotka kuuluivat muutamaan viime vuoteen.
Etenin mutta hän ei tuntenut samoin.
Jäi harmittamaan, että olin niin ujo ja että en uskonut hänen välittävän minusta. Kunnes sain tietää, että hänellä olikin tunteita....ja minä olin jo aviossa. Koin itse, että hän oli just se ihana, arvoituksellinen mysteeri. Nyt on jokin yhteys.... mutta ehkä myöhässä ollaan.
Kun näin hänet taukopyödän ääressä yksin, koko keho kertoi minun haluavan hänet. Tämä oli todella vahva tunne ja pelästyin sitä, sillä olen aiemmin onnistunut satuttamaan toisia, koska menin liian autopilotilla. Siispä Kävelin vain ohi ja ihmettelin kun en enää tuntenut niin, kun hän lähestyi.
Pitemmän ajan jälkeen syyt ovat avun kanssa selvinneet.
Mitä ne syyt on?
Niitä hetkiä on satoja. Turhia naiiveja toiveita että jotain voisi olla. Olisi pitänyt pitää järki päässä eikä rakastua. Järki yritti jotain jostain taustalta kertoa mutta sydän ei vaan suostunut kuuntelemaan.