Autovuokraamoon ?

Minkälaisia hommia autovuokraamoissa on tarjolla ja miten palkkaus. Tällä hetkellä teen myyntityötä ja palkka n.1500 euroa kuukaudessa. Pitäisi saada sellainen n.2000 euroa kuukaudessa niin olisikohan tuolla autovuokraamossa sellainen mahdollista.

Samoin kaikki ehdotukset mihin työhön pääsisi suht pienellä koulutuksella ja palkka olisi vähintään tuon 2000 euroa. Eli sillä työllä ei niinkään väliä ole ihan mitä vain, kun rahasta sovittaisiin.

Hirmu hankala miettiä mihin työhön vaihtaisi, kun ei nyt ensimmäisenä kehtaisi kysyä mitä siinä tienaa. Ei ole oikein mitään tietoa mitä eri hommista tienaisi joten ei oikein tiedä mihin hakeutuisi. Joten tuo 2000 olisi sellainen homma ja siitä ylöspäinkin, mutta suhteessa koulutukseen eli en nyt kumminkaan alkaisi kolmea vuotta lukemaan jotta saisi jonkun 4000 kuussa.

Joten minkälaisiin kuukausituloihin nyt olisi edes järkevää ajatella pyrkiä tällä myyjän työn kokemuksella. Jos ajatellaan palkka haarukka tuo 2000-3400 euroa niin mistä työstä tuollaista olisi mahdollista saada, mutta ei kumminkaan tarvitsisi olla mikään yliopiston käynyt.
1253
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

stadissa bussikuski saa kohtuullista liksaa... hakeudu pikakurssille=citybussinkuljettajakoulutukseen...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Timo kirjoitti:

Minkälaisia hommia autovuokraamoissa on tarjolla ja miten palkkaus. Tällä hetkellä teen myyntityötä ja palkka n.1500 euroa kuukaudessa. Pitäisi saada sellainen n.2000 euroa kuukaudessa niin olisikohan tuolla autovuokraamossa sellainen mahdollista.

Samoin kaikki ehdotukset mihin työhön pääsisi suht pienellä koulutuksella ja palkka olisi vähintään tuon 2000 euroa. Eli sillä työllä ei niinkään väliä ole ihan mitä vain, kun rahasta sovittaisiin.

Hirmu hankala miettiä mihin työhön vaihtaisi, kun ei nyt ensimmäisenä kehtaisi kysyä mitä siinä tienaa. Ei ole oikein mitään tietoa mitä eri hommista tienaisi joten ei oikein tiedä mihin hakeutuisi. Joten tuo 2000 olisi sellainen homma ja siitä ylöspäinkin, mutta suhteessa koulutukseen eli en nyt kumminkaan alkaisi kolmea vuotta lukemaan jotta saisi jonkun 4000 kuussa.

Joten minkälaisiin kuukausituloihin nyt olisi edes järkevää ajatella pyrkiä tällä myyjän työn kokemuksella. Jos ajatellaan palkka haarukka tuo 2000-3400 euroa niin mistä työstä tuollaista olisi mahdollista saada, mutta ei kumminkaan tarvitsisi olla mikään yliopiston käynyt.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu