Ja näin otsikon aiheesta C.O.Rosenius:
Tämä tapahtuu hyvin monella eri tavalla, riippuen ihmisessä vallitsevasta valistuksesta tai pimeydestä. Juutalaiset pitivät itseään vanhurskaina ulkonaisesti täyttäessään lain uhreilla, rukouksilla, almujen antamisella, ulospäin näkyvällä kunniallisuudella ja sen takia että eivät olleet julkisia murhamiehiä, avionrikkojia, varkaita. Joukkosieluille riittää tämä. He pitävät itseään vanhurskaina Jumalan edessä ja Jumalalle otollisina.
Ne taas, jotka jotakin ymmärtävät Jumalan pyhyydestä lisäävät tähän vielä sen, että meidän tulee rakastaa Jumalaa, kunnioittaa hänen sanaansa ja lukea sitä ja pitää lepopäivää pyhänä, mutta heillä on yhteyttä vielä sen kunniallisemman maailman kanssa.
Vielä vähän lisää valoa ja jo huomataan, että meidän on käännyttävä pois maailman menosta, on tultava hengellisiksi ihmisiksi, meidän tulee katua syntejämme ja luopua niistä, valvoa, rukoilla, tukahduttaa lihan himot ja uskoa Jeesukseen.
Tämä kaikki lain töinä. Jotkut näistä ottavat osaa johonkin hengelliseen työhön lähetystyön tahi hyväntekeväisyystyön muodossa. Tämä kaikki on vain oman vanhurskauden vahvistamista. Niin kauan kuin sielulla siinä on autuuden tiensä ja toivonsa ei se ole lain kuolettama.
Osoittavatko nämä työt siis oman vanhurskauden tavoittelua, kysynee joku. Ei suinkaan. Tällaisia töitä ja vielä muitakin töitä tehdään tosi-uskossa ja Jumalan pelossa. Työt eivät osoita itsevanhurskautta. Mutta vaikka ihminen kuinka hartaasti tunnustaisi uskonsa Kristukseen, niin ovat hänen työnsä itsevanhurskautta, jos ne ovat hänellä autuuden tienä ja sisimpänä sydämen lohdutuksena.
Siis, kun tämä kaikkien meidän luontoomme syvälle juurtunut oman vanhurskauden toivo ei ole kuoletettu Jumalan pyhien vaatimusten kautta, kun ei ihminen ole oppinut pitämään vakavinta hurskauttaan ja parhaita tekojaan »vahinkona ja roskana», kun ne asetetaan Jumalan eteen.
Jos hän ei ole oppinut etsimään armoa ja anteeksi saamista parhaimmillekin töillensä pitäen niitä synnin saastuttamina, vaan päinvastoin turvautuu näihin hurskauden harjoituksiin löytääkseen niistä rauhaa ja lohdutusta, niin silloin on tämä todistuksena ihmisen itsevanhurskaudesta.
Mutta jos sielu kaikessa epäilee itseään, omaa hurskauttaan, omaa voimaansa, kun hän kaikessa joutuu syyn ja rangaistuksen alaiseksi, mutta pitää Kristuksen työt Kristuksen kuuliaisuuden, Kristuksen kärsimisen, Kristuksen rukoukset ainoana lohdutuksenaan, ja tuon suuren, vapaan armon innoittamana tekee, mikä hyvää on, silloin ovat työt Hengen hedelmiä ja Jumalalle otollisia töitä.
Mutta eivät nämä uskovaiset silti ole vapaat kaikesta itsevanhurskaudesta, ei, varmastikaan ei. Mutta heidän itsevanhurskautensa ei enää ole heillä autuuden tienä, vaan kiusauksena ja vaivana, jota he vastustavat, kuten muutakin kiusausta ja syntiä sitä itse kurittamalla ja sitä pakenemalla.
Mutta sellaisesta itsevanhurskaudesta, joka on uskovalle vaivana ja kiusauksena ei tässä puhuta, vaan sellaisista ihmisistä, jotka todella luulevat voivansa kestää itse Jumalan edessä ja pyytävät omaa vanhurskauttansa vahvistaa, eivätkä alistu Jumalan vanhurskauden alle.
Perussyynä tähän oman vanhurskauden tavoitteluun on se, ettei se ihminen tunne oman turmeluksensa syvyyttä, eikä liioin Jumalan pyhyyden vaatimuksia. Hän ei ole huomaavinaankaan, että Jumala vaatii sydämen puhtautta, hurskaudessaan hän vaan tarkkaa ulkonaisia töitä. Sillä tavalla tuleekin hän hyväksi ja hurskaaksi omissa silmissään.
Jos siis tahdot tietää, miten se lohdutus on saatavissa, että omissa silmissäsi olet hurskas ja hyvä, niin tiedä siihen tarvittavan vain sen verran ulkokultaisuutta, ettet ensinkään välitä sydämestä, onko se joka hetki hyvä, puhdas, nöyrä, laupias ja rakastavainen, vaan sinä katsot ainoastaan töitä. Siten voit tulla kyllin hurskaaksi saavuttaaksesi lohdutuksen itsestäsi. Ja niin on sinusta kaikkine hurskauksinesi tullut farisealainen.
jatkuu ...
HE KOETTAVAT PYSTYTTÄÄ OMAA VANHURSKAUTTAAN. Room. 10:3
5
139
Vastaukset
... jatkuu
Mutta jos Herra Jumala on niin saanut astua sielusi silmien eteen, että sinulle on käynyt tärkeäksi kaikessa, jopa sydämessäsikin ja joka hetki tulla pyhäksi ja hänen edessänsä otolliseksi, silloin et ikinä tyydy itseesi täällä maan päällä. Ei, silloin saat usein tuntea synnin niin kauhistavan voimalliseksi, moninaiseksi ja inhottavaksi, ettei enää tiedä mihin kääntyä.
Usein olet aivan joutua epätoivoon kaikesta evankeliumin julistamasta armosta huolimatta. Silloin et enää pidä itseäsi jumalisena ja vanhurskaana, vaan sinusta tulee viheliäinen, syntinen, joka alinomaa tarvitset Jumalan armoa, alinomaa tarvitset Vapahtajaa, hänen lunastustaan hänen puolustustaan. Sellainen ihminen on kristitty.
( Lainaus Carl Olof Roseniuksen Elämänleipää teoksesta )- Anonyymi
Nimimerkki Saviseutulainen hyvin usein siteeraa C. O. Roseniusta. On hyvä avata Roseniuksen kaapit, jotta näemme ne luurangot mitä siellä on, jottette lankeaisi uskomaan Roseniusta.
Roseinus oli 1800-luvulla Ruotsissa vaikuttanut umpi-luterilainen herätyssaarnaaja. Hänen isänsä oli luterilaisen kirkon apupappi Pohjois-Ruotsissa ja poikakin opiskeli papiksi, mutta ei pystynyt suorittamaan tutkintoa loppuun asti. Tämän vuoksi hänestä tuli maallikkosaarnaaja.
Ruotsissa oli silloin tapana antaa kaste lapselle, minkä Roseniuskin oli saanut, koska hän opiskeli luterilaisen kirkon papiksikin. Lapsena kastettu ei voi pelastua, koska Jeesus vaati uskovien upotuskastetta, mikä on ainoa raamatullinen kaste. Tämä on yksi syy muiden joukossa, miksi Rosenius ei ollut Kristuksen oma.
Roseniuksen vapaamieliset ja tunteisiin vetoavat saarnat vetosivat kansan syviin riveihin ja hän sai paljon seuraajia. Rosenius salli jopa naisten opettaa hänen kotikokouksissaan. Raamattu kieltää naisia opettamasta seurakunnassa, joten Rosenius antoi hyväksyntänsä sellaiseen synnin tekemiseen, mistä Raamattu säätää kadotustuomion: 1 Kor 14:37,38: "Jos joku uskoo olevansa profeetta tai saaneensa muita Hengen lahjoja, hänen tulee tietää että tämä, mitä kirjoitan, on Herran käsky. Jos joku ei tätä tunnusta, Jumala ei tunnusta häntä."
Rosenius arvosteli Ruotsin kirkkoa mistä milloinkin, mikä suututti kirkon papiston. Eräs tällainen taho oli kirkko-herra Johan Ternströmin toimittama lehti Nordisk Kyrkotidning. Hänen esikuvanaan oli Grundvig ja hän korosti voimakkaasti kirkon tunnustuksellista luonnetta. Hän välitti mannermaista luterilaisuutta. Hän vieroi myös maallikkojulistusta ja korosti pappisviran merkitystä. Hän asennoitui mitä jyrkimmin moniin lännestä päin tuleviin virtauksiin ja niitä suosiviin ruotsalaisiin herätyksen miehiin ja siis myös Roseniukseen. Hänestä tulikin jyrkkä Roseniuksen arvostelija. Hän syytti Roseniusta siitä, että tämä oli omavaltaisesti ja kutsumatta ryhtynyt seurakunnan opettajaksi. Hänen mukaansa naisetkin saivat Roseniuksen kotikokouksissa antaa hengellisiä neuvoja ja lohduttaa. Hän syytti, että Roseniuksen opetus oli yksipuolista: ”Vain evankeliumia, ei yhtään lakia. Salaperäisen, hämärän tunteilun vallassa he uiskentelevat evankelisessa hekumassa. Suokoon Jumala, ettei evankeliumin väärinkäyttöön kätkeytyisi paljon teeskentelyä. He mestaroivat, katkovat ja vääntävät Lutherin sanoja löytääkseen tämän oppi-isän rikkaasta varastosta keppejä ja kainalosauvoja, jotta niiden varassa ontuen pääsisivät tämän elämän matkan päähän” (Saarisalo, 95).
Rosenius julisti sellaista vapautta, joka ei ollut enää evankeliumin tarkoittamaa vapautta synnin tekemisestä, vaan vapautta olla noudattamatta Jumalan käskyjä, mikä on antikristillistä.
Väärä kaste, naispappeus ja Jeesuksen armon väärinkäyttö oikeuttamaan eläminen laittomuudessa. Siihen perustui C. O. Roseniuksen herätyssaarnat.
Rosenius oli sen ajan feministi, joka tietenkin oli politikointia ja sai hyväksyntää maallistuneiden ihmisten keskuudessa. Rosenius oli myös sen ajan liberaali, joka salli kaiken synninkin tekemisen, kunhan ylistettiin Kristusta. Tätä ei edes luterilainen papisto enää sietänyt, koska Rosenius oli kokonaan hylännyt lain.
Kuten huomaamme, niin Rosenius ei ollut vanhurskas mies. Hänen kirjallista tuotantoa ei kannata lukea ollenkaan. Runollinen ja vetoava saarnaaminen ei ole mikään tae vanhurskaasta opetuksesta. Pikemminkin se on varoitus siitä, että olkaa varuillanne.- Anonyymi
Tämän saman hyökkäyksen lykkäät tänne kerta toisensa jälkeen.
Tuskin edes luet näitä Roseniuksen opetuksia, kun jo postaat valmiin, Roseniuksen ankarimpien vastustajien jyrkkiin mielipiteisiin ja käsityksiin perustuvat kopsauksesi.
Aapeli Saarisalo ei suinkaan lukeutunut Roseniuksen vastustajiin - päin vastoin.
Rehellisenä elämäkerturina hän tietenkin tuo kohteestaan esille kaiken, myös vastustajien näkemykset.
Carl Olof Rosenius oli kaikkea muuta kuin halvan armon julistaja. Ilman lakia hän ei armoa julistanut.
Lain ja armon tasapaino kuultaa selkeänä hänen Raamatun opetuksistaan.
Halpaa armoa julistaa se, joka opettaa niin, että ihmisen on pelastuakseen noudatettava Mooseksen lakia, eikä usko Jeesukseen Kristukseen yksin riitä.
s-seutulainen - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:

s-seutulainenRosenius on jumalaton eksyttäjä ja Antikristus. Yksikään lapsikastettu ei pelastu, koska heitä ei ole ollenkaan kastettu, mikä onkin Paholaisen juoni. Roseniuksen tekemästä laittomuuden hedelmästä tunnistamme väärän profeetta. Roseniuksen teoista näemme, että hänen uskonsa oli kuollut.
Matt 7:15 Kavahtakaa vääriä profeettoja, jotka tulevat teidän luoksenne lammastenvaatteissa, mutta sisältä ovat raatelevaisia susia.
16 Heidän hedelmistään te tunnette heidät. Eihän orjantappuroista koota viinirypäleitä eikä ohdakkeista viikunoita?
17 Näin jokainen hyvä puu tekee hyviä hedelmiä, mutta huono puu tekee pahoja hedelmiä.
18 Ei saata hyvä puu kasvaa pahoja hedelmiä eikä huono puu kasvaa hyviä hedelmiä.
19 Jokainen puu, joka ei tee hyvää hedelmää, hakataan pois ja heitetään tuleen.
20 Niin te siis tunnette heidät heidän hedelmistään.
21 Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra!', pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon.
22 Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?'
23 Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät'.
Room 2:18 Laista sinä opit tuntemaan hänen tahtonsa ja erottamaan sen, mikä on tärkeää.
Matt 5:19 Sentähden, joka purkaa yhdenkään näistä pienimmistä käskyistä ja sillä tavalla opettaa ihmisiä, se pitää pienimmäksi taivasten valtakunnassa kutsuttaman; mutta joka niitä noudattaa ja niin opettaa, se pitää kutsuttaman suureksi taivasten valtakunnassa.
20 Sillä minä sanon teille: ellei teidän vanhurskautenne ole paljoa suurempi kuin kirjanoppineiden ja fariseusten, niin te ette pääse taivasten valtakuntaan.
Room 2:13 sillä eivät lain kuulijat ole vanhurskaita Jumalan edessä, vaan lain noudattajat vanhurskautetaan.
---
27 Ja luonnostaan ympärileikkaamaton, joka täyttää lain, on tuomitseva sinut, joka lainkirjaiminesi ja ympärileikkauksinesi olet lainrikkoja. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Rosenius on jumalaton eksyttäjä ja Antikristus. Yksikään lapsikastettu ei pelastu, koska heitä ei ole ollenkaan kastettu, mikä onkin Paholaisen juoni. Roseniuksen tekemästä laittomuuden hedelmästä tunnistamme väärän profeetta. Roseniuksen teoista näemme, että hänen uskonsa oli kuollut.
Matt 7:15 Kavahtakaa vääriä profeettoja, jotka tulevat teidän luoksenne lammastenvaatteissa, mutta sisältä ovat raatelevaisia susia.
16 Heidän hedelmistään te tunnette heidät. Eihän orjantappuroista koota viinirypäleitä eikä ohdakkeista viikunoita?
17 Näin jokainen hyvä puu tekee hyviä hedelmiä, mutta huono puu tekee pahoja hedelmiä.
18 Ei saata hyvä puu kasvaa pahoja hedelmiä eikä huono puu kasvaa hyviä hedelmiä.
19 Jokainen puu, joka ei tee hyvää hedelmää, hakataan pois ja heitetään tuleen.
20 Niin te siis tunnette heidät heidän hedelmistään.
21 Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra!', pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon.
22 Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?'
23 Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät'.
Room 2:18 Laista sinä opit tuntemaan hänen tahtonsa ja erottamaan sen, mikä on tärkeää.
Matt 5:19 Sentähden, joka purkaa yhdenkään näistä pienimmistä käskyistä ja sillä tavalla opettaa ihmisiä, se pitää pienimmäksi taivasten valtakunnassa kutsuttaman; mutta joka niitä noudattaa ja niin opettaa, se pitää kutsuttaman suureksi taivasten valtakunnassa.
20 Sillä minä sanon teille: ellei teidän vanhurskautenne ole paljoa suurempi kuin kirjanoppineiden ja fariseusten, niin te ette pääse taivasten valtakuntaan.
Room 2:13 sillä eivät lain kuulijat ole vanhurskaita Jumalan edessä, vaan lain noudattajat vanhurskautetaan.
---
27 Ja luonnostaan ympärileikkaamaton, joka täyttää lain, on tuomitseva sinut, joka lainkirjaiminesi ja ympärileikkauksinesi olet lainrikkoja.Sinä juuri olet tuo, joka pystytät omaa vanhurskauttasi.
Pimeys, jossa inhan tekopyhä farisealainen uskonnollisuus elämääsi kyllästää, on mustaa kuin säkkipimeä yö. Pieninkään valon, HENGELLISEN VALON, säde ei tuota kauhistavaa pimeyttä pääse valaisemaan.
Itse olet osasi valinnut.
Periksi ei kaltaisillesi evankeliumin vihollisille tule antaa hetkeksikään.
Eikä anneta.
s-seutulainen
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka672385- 661367
Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin
Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww691130EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!
Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje41097- 77803
Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä
Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi19780Ratikka Turkuun
Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta82660- 43658
Miehet trikoissaan
On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe23615- 27581