Perussuomalaiset jyristelivät taas eteenpäin

"Perussuomalaisten suosion nousukiidolle ei näytä tulevan loppua. Suurimman oppositiopuolueen kaula seuraavana tulevaan kokoomukseen on 5,7 prosenttiyksikköä.

Ylen Taloustutkimuksella teettämässä kannatusmittauksessa perussuomalaisia äänestäisi 24,3 prosenttia. Se on puolueen historian paras lukema".

https://yle.fi/uutiset/3-11102651

Taloustutkimuksen tutkimusjohtaja Tuomo Turja laskee, että puheenjohtaja Jussi Halla-ahon joukkue vetää nukkuvien puolueen lisäksi kannattajia myös hallituspuolueista.

– Puolue saa kannattajia keskustalta, SDP:lta ja niiltä, jotka eivät ole osanneet aiemmin sanoa, ketä he äänestävät. Siis siitä porukasta, joka ei ole kovin hyvin kiinnittynyt politiikkaan, Turja sanoo.
6<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Vihreiden ja RKP kannatus laskussa ja Liike Nytin.

Äänestä

"Eniten hallitusvastuu näyttää syöneen keskustan kannatusta. Keskustan suosio on aallonpohjassa. Puolue on toivonut uutta nousua puheenjohtajan vaihdoksesta.

Puheenjohtajaksi syyskuussa noussut Katri Kulmuni asetti päämääräkseen, että keskustasta tulisi taas 20 prosentin puolue.

Keskustan kannatus on Ylen marraskuun mittauksessa 10,6 prosenttia. Edellisestä kannatusmittauksesta laskua on tullut 2,3 prosenttiyksikköä.

Taloustutkimus laskee, että keskusta menettää kannattajia moneen suuntaan.

– Suurin hyötyjä on edelleen perussuomalaiset, mutta keskusta vuotaa entistä enemmän myös kokoomukseen. Merkittävä ryhmä ovat ne, jotka ovat äänestäneet aiemmin keskustaa. He ovat siirtyneet entistä enemmän katsomoon, sanoo tutkimusjohtaja Tuomo Turja".

Lähde sama

Äänestä

kylmää kalkkia muille puolueille.

Äänestä

Mitä enemmä pidetään huolta ei suomalaisita, sitä katkerampia suomalaiset ovat. Siis he jotka ovat tämän maan rakentaneet ja luonneet tänne elämisen edellytykset. Heidän vanhempansa eivät saa hoito, eivätkä lapset, vaan kaikki tuki ja apu suunnataan ei suomalaisille.

Äänestä

"Miksi ns. "PerusSuomalaiset" asuvat Suomessa".

Siksi että asuvat täällä ja vaikuttavat täällä maamme tilanteeseen ja haluavat suomen pysyvän suomalaisena.

Äänestä

Hienoa, että kansa saa vielä jotakin päättä, eivät vain puna/vihreä kupla.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

"Perussuomalaisten suosion nousukiidolle ei näytä tulevan loppua. Suurimman oppositiopuolueen kaula seuraavana tulevaan kokoomukseen on 5,7 prosenttiyksikköä.

Ylen Taloustutkimuksella teettämässä kannatusmittauksessa perussuomalaisia äänestäisi 24,3 prosenttia. Se on puolueen historian paras lukema".

https://yle.fi/uutiset/3-11102651

Taloustutkimuksen tutkimusjohtaja Tuomo Turja laskee, että puheenjohtaja Jussi Halla-ahon joukkue vetää nukkuvien puolueen lisäksi kannattajia myös hallituspuolueista.

– Puolue saa kannattajia keskustalta, SDP:lta ja niiltä, jotka eivät ole osanneet aiemmin sanoa, ketä he äänestävät. Siis siitä porukasta, joka ei ole kovin hyvin kiinnittynyt politiikkaan, Turja sanoo.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu