Vihreät täysin pihalla ympäristönsuojelukysymyksissä

Huuhaa puolue vihreät ajaa polttomoottorikäyttöisten autojen täyskieltoa kuin käärmettä pyssyyn. Rajun sähköautohypetyksen ohessa he eivät kuitenkaan tajua millaiset kaivostoiminnan laajennukset tulee ympäri maailman - myös Suomessa - koska akkumetalleja tarvitaan enemmän kuin niitä ehditään maasta louhia. Suomenkin kansallispuistojen alueilta on löytynyt huomattavia malmiesiintymiä, joista saadaan raaka ainetta akkuihin. Eikö vihreitä kiinnosta miten näiden alueiden käy? Ai niin mutta eihän se cityvihreitä kiinnosta. Riittää kun saa lipittää toiselta puolelta maapalloa rahdattua luomukahvia tai lattea. Lisäksi akkujen valmistus saastuttaa ympäristöä. Entä käytetyt akut sitten? Nehän ovat ongelmajätettä. Miten näistä valtavista akkumääristä tulevaisuudessa selvitään? Vihreiltä näihin kysymyksiin ei saa vastauksia vaan sama p*skanjauhaminen autoilun kurittamiseksi jatkuu edelleen. Vihreiden sopisi mennä paasaamaan Aasian maihin, kuten Intia ja Kiina noin aluksi. Sitäpaitsi Suomi on jo toteuttanut päästövähennyksiään enemmän kuin EU:ssa on edellytetty.
18<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Kukaan ei tunnu huomioivan huoltovarmuutta. Miten Suomi pärjää sähköautoilla, jos sähköverkko on pidemmän aikaa alhaalla?

Pian vihreät ja Marin varmaan vaativat sähkömoottoreilla varustettuja ilmastoystävällisiä panssarivaunuja!

Äänestä
  • Juuri näin. Kun idealistit ja kokemattomat pääsevät päättämään. .

    Ei hyvää seuraa.

    Äänestä

Hybridit tulevat olemaan omistajilleen pahin pommi.
Akun vaihto maksaa kohtuuttomasti eikä vajaatehoisella polttomoottorilla yksistään pärjää. Ostaisitko sinä käytetyn hybridin joka juuri vaatii akunvaihdon?
Kalleinta mahdollista autoilua ja suurinta luonnonvarojen tuhlausta, toivoo Vihreät (De Gröna).

Äänestä
  • Hybridiakuilla on 10 vuoden täystakuu .

    Terv Hybridiauton omistaja

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Hybridiakuilla on 10 vuoden täystakuu .

    Terv Hybridiauton omistaja

    Takuu on myyjän vapaaehtoisesti antama lisäturva. Turva myönnetään kaupan yhteydessä ostajalle. Uskotko, että takuu on voimassa myös seuraavalle auton omistajalle?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Hybridiakuilla on 10 vuoden täystakuu .

    Terv Hybridiauton omistaja

    Mites se yhdestoista vuosi, paaliin vaan.

    Äänestä

No fossiilisista polttoaineista on joka tapauksessa päästävä eroon liikenteessä. Ehkä nuo vetyautot saadaan jossain vaiheessa toimimaan.

Äänestä
  • Miksi vain liikenteessä?

    Sähköauto hyvä, sähkölämmitys paha.

    Äänestä

  • Miksei kotimaiset vaihtoehdot kuten etanoli ja nesteen innovaatio mydiesel käy. Olisi myös työllistävä vaikutus.

    Äänestä

  • 1950-luvulla suunniteltiin atomivoimalla kulkevia autoja. Pieni miilu ja höyrykone joka autoon, siinä tulevaisuuden auto.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Miksi vain liikenteessä?

    Sähköauto hyvä, sähkölämmitys paha.

    No tietenkin fossiilisista tulisi päästä eroon kokonaan, siis myös lämmityksessä ja sähköntuotannossa.

    Äänestä

Sähköautojen perään voi lisätä häkäpöntön ja agregaatin, millä saadaan autolle sähköä. Tämän uskoisi tyydyttävän vihreintäkin vihreää.

Äänestä

Vihreät vetää tunteella eikä järjellä. Samoin muut vassut.

Äänestä

Eihän heillä ole todellisuus hanskassa, mennään aate edellä viisaista neuvonantajista ja asiantuntijoista välittämättä. Ja kansasta!

Meillä Helsingissä punavihreä klikki on tehnyt elämästä hankalaa. Rajoittamalla autoilua, jota en sinällään vastusta koska on hienoa että on pyöräväyliä ja hyvä joukkoliikenne. Sille peukkua! Mutta kun kaikilla ei ole mahdollisuuksia pyöräilyyn tai bussi-juna-metro- ajeluun työn laadun vaatiessa runsasta liikkumista ympäri uutta maata. Ja olisihan se hyvin hidasta pyörälläkin. ;) (kirjoittaja harrastaa pyöräilyä vapaa- aikanaan runsaasti)

Meillä on Stadissa iso ongelma ongelmalähiöt, joissa ongelmat kasaantuvat. Anteeksi ongelma- sanan runsas käyttö, mutta en muuten osaa asiaa kuvailla lyhyesti . Tyttäreni asuu Hekan vuokratalossa ja käy opiskelee ja tekee vaativaa työtä, mutta on valittanut vuosia jo siitä miten levottomaksi on mennyt heillä kun asuntoihin on sijoitettu ulkomaalaisia ja sosiaalitapauksia niin paljon. Lapset räkivät hissin peilit ja piirtelevät seiniin, juopot oksentelevat rappuun ja sammuvat milloin mihinkin, ulkomaan asukit kokkaavat yömyöhään ja skypettävät aamuyöllä kovaan ääneen toiselle puolelle maailmaa jne jne jne. Näitä voisi listata paljon, mutta jääköön nyt se.

Ei haittaa jos on sosiaalista tuettua asumista, mutta nyt kyllä joutuvat suoranaisen SYRJINNÄN kohteeksi kunnolliset työssäkäyvät veroja maksavat Hekan asukkaat. Eivätkä saa edes nukkua öitään rauhassa!

t. Pakilassa asuva isukki

Äänestä

kuinka te sekoitatte vasemmiston ja vihreät?
persut ja kepu on kyllä piilokokoomus.
aika ovela veto juksata tyhmää kansaa.
suomi pystyisi kasvattamaan ja jalostamaan bio polttoaineisiin tarvittavat kasvit mutta kun pitää rikastuttaa öljyntuottajamaat.
maaperän malmit lahjoitetaan myös ulkomaille koska asioista on päättämässä apinalauma.

Äänestä
  • Vassarit ja Vihreät on kuin samasta puusta veistettyjä. Epärealistiset "vihreät" ilmastoteot ovat heille yhteisiä ja monet muut hullut hankkeet. Kieroa vallantavoittelua molemmilla, ja kyllä on muillakin puolueilla. Enpä tiedä ketä enää äänestäisi.

    Äänestä

  • Aivan, apinalaumaltahan ei voikaan odottaa muuta kuin oman yhteisön pääsemistä ensimmäisenä hillotolpalle! Ja kun apinalaumalla ei oma äly riitä, palkataan itse kullekin 3-5 erityisavustajaa ( hyvävelisysteemi ) suojatyöpaikkoihin.

    Suomi menossa kovaa vauhtia alamäessä, huulipunahallitus hymyilee.

    Äänestä

Sähköautojen epäeettisyys pyritään unohtamaan.
Niitä varten kehitysmaissa orjalapsityövoimalla kaivetaan mineraaleja.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Huuhaa puolue vihreät ajaa polttomoottorikäyttöisten autojen täyskieltoa kuin käärmettä pyssyyn. Rajun sähköautohypetyksen ohessa he eivät kuitenkaan tajua millaiset kaivostoiminnan laajennukset tulee ympäri maailman - myös Suomessa - koska akkumetalleja tarvitaan enemmän kuin niitä ehditään maasta louhia. Suomenkin kansallispuistojen alueilta on löytynyt huomattavia malmiesiintymiä, joista saadaan raaka ainetta akkuihin. Eikö vihreitä kiinnosta miten näiden alueiden käy? Ai niin mutta eihän se cityvihreitä kiinnosta. Riittää kun saa lipittää toiselta puolelta maapalloa rahdattua luomukahvia tai lattea. Lisäksi akkujen valmistus saastuttaa ympäristöä. Entä käytetyt akut sitten? Nehän ovat ongelmajätettä. Miten näistä valtavista akkumääristä tulevaisuudessa selvitään? Vihreiltä näihin kysymyksiin ei saa vastauksia vaan sama p*skanjauhaminen autoilun kurittamiseksi jatkuu edelleen. Vihreiden sopisi mennä paasaamaan Aasian maihin, kuten Intia ja Kiina noin aluksi. Sitäpaitsi Suomi on jo toteuttanut päästövähennyksiään enemmän kuin EU:ssa on edellytetty.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu