Keskustan kenttäväki

Anonyymi

Oliko ne teidän ääniä mitä Kurviselle kantautui maakunnasta, ne äänet joissa vaadittiin pienipalkkaisten etua ajavan Rinteen erottamista ja palkkojen nousujen kieltämisestä. Tuliko äänet kentältä, onko kentän vaatimukset tällaisia?

6

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Paatero hyväksyi lajittelijoiden palkka-alen ja oli informoinut siitä Rinnettä, kyseinen paperi luettiin A-studiossa. Kepun kenttäväellä ei ole ollut mitään mahdollisuutta puuttua postin asioihin, vastuuministerillä sensijaan oli.
      Rinne selitteli tapahtumia ja valehteli eduskunnassa että postinjohto menetteli vastoin omistajan tahtoa.
      Hallituksen sekoilu noin yksinkertaisessa asiassa todistaa ettei asioiden hoitamiseen haluta paneutua.

    • Mitä tarkoitat "kenttäväellä"? Kuuluuko jokainen kepun jäsen kenttään vai pitääkö lisäksi olla joku luottamustehtävä puolueen paikallisjärjestössä tai jopa vaaleilla saatu paikka esimerkiksi kunnanvaltuustossa? Vai riittääkö sekään?

      Itse arvelen, että ne Kurvisen ja muidenkin kepun eduskuntaryhmän jäsenten saamat viestit eivät tulleet tavallisilta kepun jäseniltä tai edes kepun organisaation normitoimijoilta, vaan henkilöiltä, jotka tuntevat kepun kansanedustajat henkilökohtaisesti ja tekevät heidän hyväkseen vaalityötä eduskuntavaaleissa. Sehän tarkoittaa, että eduskuntaryhmän jäsenet tuntevat heitä kohtaan kiitollisuutta paikkansa eteen.

      Välillisesti noiden viestien sisältöön vaikutti lukumääräisesti pieni, mutta laadullisesti sitäkin tärkeämpi osalta kepulaisia, jotka Paavo Lipponen risti parikymmentä vuotta sitten satraapeiksi. Lipposen termistä taidettiin silloin kepussa jopa loukkaantua, mutta nykyisin se on käytössä myös kepun sisällä. Satraapit eivät välttämättä jaa esimerkiksi vaalimainoksia, mutta heillä on mielipidevaikuttajina suuri vaikutus kepun vaalityöntekijöihin, luottamushenkilöihin ja äänestäjiin, esimerkiksi toimittajan roolissa. Yksi tunnetuimmista satraapeista, joihin mm. Lipponen viittasi, on Ilkka-lehden entinen päätoimittaja Kari Hokkanen. Mies on jo aika iäkäs, mutta hänen toiminnastaan marraskuussa kerrotaan tässä Iltalehden jutussa.

      https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/604d5454-52f8-43f6-8ca2-443fa26e331f

    • Anonyymi

      Kepun kentälle eli ihmisille jotka edustavat pääosaa keskustan jäsenistä kelpaa ay-liikkeen neuvottelema palkan korotus. Kepun kannatukseksi jää nyt se mitä on työnantajapuolen henkilöitä, niin pahasti he loukkasivat tavallista keskustalaista.

    • Anonyymi

      Mitä te enää jatkatte, puolueet ovat sopineet jo että "sotakirves on haudattu." Hallitusohjelman mukaisesti etenevät, asia on sovittu. Oppositio trollit näköjään jaksaa räksyttää. Mutta katsokaas nyt, hallitus kumppanit ovat sopineet erimielisyydet joten turha oppositio trollien on enää jatkaa, kun asiat on kerran sovittu.

    • Vaikea ymmärtää miksi demarit haluavat törkeällä käytöksellään nostaa perussuomaisten kannatusta . Haluavatko hekin takaisin 30-luvulle?

    • Anonyymi

      Kurvisen ja Lohen kenttäväen kaiut kaikuivat heidän oman pään sisällä, joka aiheutti heille paniikin, että kenttäväki vaatii Rinteen eroa. Ei siihen mitään oikeaa perustetta tarvittu, riitti, että oma ääni kaikui oman pään sisällä voimistuen kaverin kallon äänistä. Lopulta he olivat molemmat sitä mieltä, että kaikki vaativat Rinteen eroa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ei sua enään tunnista

      Kun olet vanhentunut ja lihonut.
      Ikävä
      205
      7084
    2. Huomenet naiselle

      Harmittaa ettei ehkä nähdä enää koskaan. Näillä mennään sitten.
      Ikävä
      59
      4662
    3. Etsin vastaantulevista sua

      Nyt kun sua ei oo, ikävöin sua niin v*tusti. 😔Jokaisesta etsin samoja piirteitä, samantyyppistä olemusta, samanlaista s
      Ikävä
      43
      4434
    4. Mikä kaivatussasi kolahti?

      Mikä oli erityistä?
      Ikävä
      73
      3302
    5. Kaikesta muusta

      Mulla on hyvä fiilis. Mä selviän tästä ja sit musta tulee parempi ihminenkin. Ainut, mitä mun pitää nyt välttää on se ko
      Ikävä
      16
      1965
    6. Tekis mieli lähestyä sua

      Mutta pelkään että peräännyt ja en haluis häiritä sua... En tiedä mitä tekisin olet ihana salaa sua rakastan...💗
      Ikävä
      26
      1717
    7. Hyvää yötä.

      Miten äkäpussi kesytetään? 😉 pus
      Ikävä
      17
      1680
    8. Ajatteletko koskaan

      Yhteisiä työvuosia ja millaista silloin oli? Haluaisin palata niihin vuosiin 🥹
      Ikävä
      40
      1583
    9. Kyllä hävettää!

      Olla taivalkoskelta jos vuoden taivalkoskelainen on tuommoinen tumpelo.
      Taivalkoski
      34
      1469
    10. Haluaisitko enemmän ?

      Haluaisitko enemmän kuin ystävyyden ? M-N
      Ikävä
      143
      1247
    Aihe