Torstai ilta yökerhossa

Anonyymi

Vaihteeksi piiitkään aikaan kävin äsken yksin yökerhossa. Ja heti muistui mieleen, miksi aikoinaan lopetin noissa käymisen.

Alkuillasta istahdin parin nuoremman naisihminen pöytään tarkoituksena tutustua heihin lähemmin. Eivät ne pois käskeneet, mutta kävi selväksi etteivät minua sinne kaivanneet. Keskenään vain jatkoivat juttujaan. No, kohta siitä häippäsin ja menin masentuneena toiseen päähän istuskelemaan pöytään.

Istuinkin lopulta siinä yli kolme tuntia alkoholijuomia nautiskellen. Tänä aikana ei yksikään nainen kiinnittänyt mitään huomiota minuun puhumattakaan että olisi tullut juttelemaan ja istumaan kaiken aikaa vapaana olleeseen tuoliin. Viereisessä pöydässä kävi useampikin naisryhmä piipahtamassa, hekin varoivat tarkkaan ottamatta mitään kontaktia minuun. Täytyy vain ihmetellä miksi. Olinkohan spitaalisen näköinen tai jotain. No, eipä tarvitse mennä uudestaan.

Sorry, oli pakko purkautua.

4

189

    Vastaukset 4

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Eiköhän sekin peli ole molemmin puolista? Sinä vain istua jökötät kuin p-ska Junttilan talon seinässä ja odotat että naista alkaa tipahdella eteesi?
      Opettele aloitteellisuutta mies! Jos toinen osapuoli ei ota ensimmäistä askelta ota sinä! Ja jos pakit tulee niin tulee. Ei siihen maailma kaadu, uusia mahdollisuuksia kehiin vaan. Ei ihme että ukot jää yksin kun ei uskalleta. Pelätään että jos se antaa pakit! Entä sitten? Et sinä tai minä voi kaikkia miellyttää eikä voi tietää miksi nainen ei kiinnostu tai haluaako vaan olla rauhassa vai odottaako jotain toista tms.
      Ollaan kuin jotain ansarikukkia, luhistutaan dramaattisesti itsesääliin ja itsevihaan. On nämä miehiä.

      • Anonyymi

        Joo joo, mutta voisi ne naisetkin jotain tehdä. Nyt se on sälytetty kaikki miehille.


      • Anonyymi

        Olisin tosiaan pariin voinut yrittää tutustua, mutta se jäi. Pääpoittini oli havainto, ettei naiset tosiaan tehneet mitään aloitteita.

        Olen mitä olen. En pyytele itseäni anteeksi. Teen kuten kykenen ja osaan.

        Miksi hyökkäät? Tajuatko kuinka ilkeä ja julma olet.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olisin tosiaan pariin voinut yrittää tutustua, mutta se jäi. Pääpoittini oli havainto, ettei naiset tosiaan tehneet mitään aloitteita.

        Olen mitä olen. En pyytele itseäni anteeksi. Teen kuten kykenen ja osaan.

        Miksi hyökkäät? Tajuatko kuinka ilkeä ja julma olet.

        "Pääpoittini oli havainto, ettei naiset tosiaan tehneet mitään aloitteita."

        Montako kertaa sinä olet soittanut lehtimyyjälle tilataksesi lehden? Et varmaan kertaakaan, koska ei sinun tarvitse, koska he soittavat sinulle.

        Ei naistenkaan kannata lähestyä miehiä, koska miehiä pörrää ympärillä ihan tarpeeksi.

        Toinen vertaus: Käytkö koeajamassa ja kysymässä tarjouksia autoista, jotka eivät sinua kiinnosta ollenkaan. Et varmaan: Miksi naiset käyttäisivät aikaa sinuun, jos heitä ei kiinnosta.

        Kolmas vertaus: Arveletko, että lehtimyyjä ensimmäisen pieleen menneen puhelun jälkeen lopettaa soittamisen ja jää odottamaan asiakkaiden yhteydenottoja? No sinä olit kuin huono puhelinmyyjä.

        Yksinään pöydässä istuminen on muutenkin huono tapa tehdä aloitteita. Itse yritän asemoida itseni esim baaritiskille tai muuhun sellaiseen paikkaan, johon nainen voi tulla ihan kuin muina naisina jos haluaa yhteyden minuun. Toinen on olla ahkerasti tanssilattialla, jossa nainen voi tulla tanssimaan viereen jos haluaa.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      69
      1893
    2. Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä

      Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai
      Ikävä
      366
      1209
    3. Kirjoita jotain

      Kivaa, hellää ja piristävää
      Ikävä
      140
      999
    4. Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?

      Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu
      Suomussalmi
      18
      919
    5. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      83
      667
    6. Päälle hautaus?

      Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa
      Lieksa
      104
      651
    7. Voisit nainen joskus vastata minulle

      Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.
      Ikävä
      63
      642
    8. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      41
      638
    9. On tuota ikäeroa meillä kyllä aivan liian paljon

      Etsi samanikäistä kuin olet, niin minäkin.
      Ikävä
      49
      570
    10. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      57
      547
    Aihe