Ratkaisun avain

Anonyymi

Olen alkanut tulla siihen johtopäätelmään, että avioliitto kaipaa suurta uudistusta. Siis avioliitto instituutiona.

Avioliitoista suuri osa päätyy eroon ja sen lisäksi melkoinen määrä on niitä liittoja, joissa ollaan vain, vaikka suhde on onneton.

Ratkaisuna voisi olla avioliittojen määräaikaisuus. Avioliittolakiin muutos, jossa liitto voitaisiin solmia vain esim. kymmeneksi vuodeksi, ja ehkä yksi jatkokausi ( kolme, tai viisi vuotta) erillisestä anomuksesta. Molemmat osapuolet joutuisivat jättämään oman anomuksensa ja joku ulkopuolinen virkamisetaho tekisi päätöksen, jolloin jatkokausi voitaisiin myöntää erityisen painavista syistä. Esim. aivan pienien lasten vuoksi. pääsääntöisesti lähtökohtana, ettei jatkokautta myönnetä.

Väistämättä tämä vähentäisi avioerojen määrää ja luultavasti lisäisi syntyvyyttä.

Yksineläjänä tämä ei minua koskettaisi, mutta kansalliseen tulevaisuuteen sillä voisi olla merkitystä. Ihmiset olisivat onnellisempia ja väkiluvun hupeneminen kääntyisi kasvuun.

4

174

    Vastaukset 4

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Olisi parempi jos olisi määräaikainen seksinvaihtosopimus!

    • Anonyymi

      Ei se systeemistä riipu. Itse asiassa avioliitto on keinotekoisesti tuonut seksin paljon useamman miehen saataville kuin "luonnostaan" tapahtuisi. Seksin kysyntä (miesten puolelta) kaikkina aikoina ylittää tarjonnan (naisten puolelta) varmaan kymmenkertaisesti. Avioliitto on näköjään murenemassa ilman erityistä uudistustakin. Lopputulos lienee, että seksin saanti kasautuu harvemmille miehille. Ja sittenkin seksin kokonaiskulutus arvatenkin vähenee huomattavasti.

      Tämä kehitys on tietysti miehille täysi katastrofi, mutta menettävätkö naisetkin jotain? Yhtälö on tässä suhteessa vaikeampi ratkaista, koska naisen tyytyväisyys peilautuu niin voimakkaasti kanssasiskojen kautta. Jos ystävättäret ovat yhden lapsen sinkku-uraäitejä, ei harmita, jos itsekin on. Uskon, että naisten elämästä tulee jonkin verran rankempaa, köyhempää ja haljumpaa ilman elämänkumppania. Mutta toisaalta entistä harvempi nainen joutuu kärsimään haisevasta, ryyppäävästä tai hakkaavasta puolisosta, kun itsekseen elämisestä tulee hovikelpoista.

      • Anonyymi

        Pointtini tuossa määräaikaisuudessa onkin juuri siinä, että haiseva, ryyppäävä, räyhäävä ja hakkaava äijäkin luultavammin rajottaisi ominaispiirteidensä esiintuontia koska se toinen osapuoli ei ole takuuvarmasti enää kohteena sen kymmenvuotisen jakson jälkeen.

        Ja sen verran ihminen on jääräpää, ettei kerrasta usko ja määräaikaisen päätyttyä uskoakseni valtaosa ihmisistä on kohta uudessa määräaikaisessa, joten asialla lienee merkityksensä syntyvyystilastoihinkin.

        Avioliiton merkitys perheyhteisön koossapitäjänä ja naisen toimeentulon takaajana on mennyttä aikaa, joten uudistus lienee paikallaan myös sen suhteen.

        Seksin suhteen en ole valmis vakuuttumaan avioliiton olevan niinkään suuressa roolissa.
        Väittämä siitä, että seksin saanti kasautuu yhä harvemmille miesyksilöille ja avioliitto jollakin tavalla myötävaikuttaisi siihen, tuskin kestää perusteellisenpaa selvitystä. Luulen yhä vähemmän olevan miehiä, joilla ei ole seksuaalisia kokemuksia. Kokemusten määrä voi toki keskittyä harvempien osalle, mutta se lienee toinen juttu. On miehiä, jotka ns. ovat" mulkkunsaorjia", sekä niitä, joille seksi ei ole elämässä aivan yhtä merkityksellisessä roolissa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Melkein kaikki miehet ovat "mulkkunsa orjia". Luonto on urokset luonut siihen hommaan. Se ei tarkoita että miehiä ei muu kiinnostaisi. Miehethän ovat paljolti rakentaneet modernin hyvinvoinnin vesivoimaloista kännyköihin. Mutta seksitön mies nahistuu.

        Samaan tapaan nahistuu moni lapseton nainen. Nainen on lastensa orja siinä mies mulkkunsa. Tosin naisen sielunelämä on hieman monisyisempää kuin miehen, ja naisen elämänhalulla on useampia tukijalkoja.

        Kymmenen vuotta on muuten ihan liian pitkä aika näille uusliitoille. Kolmea vuotta suosittelisin. Eli ihastus raskaus imetys ja sitten uuden ihmisen kanssa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Oivallus

      Mitä olet oivaltanut viimeksi?
      Ikävä
      143
      955
    2. Jasmin Vähäkangas valehtelee kolumnissaan. Hän ei ole "taaperon" äiti.

      Lapsi ei taaperra. Vielä seurakunnan lehdessä valehtelee noin?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      104
      858
    3. Pyhäjärvi syvällä kusessa

      Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha
      Pyhäjärvi
      109
      840
    4. Mitä kuvittelet kaivattusi tekevän

      Arkena tai viikonloppuna? Mitä itse teet samaan aikaan?
      Ikävä
      61
      761
    5. Miten voi sinun

      tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät
      Ikävä
      55
      621
    6. Hyvää yötä

      Ikuinen kohtalo, sydänystävä, rakkauteni♥️.. kumpa olisimme saaneet elämältä mahdollisuuden!
      Ikävä
      26
      593
    7. Missähän pöytäkirja viipyy, taas?

      Hallituksen kokouksessa oli eilen mielenkiintoisia asioita käsiteltävänä. Pöytäkirja on ollut yleensä saman iltana luett
      Kemijärvi
      45
      521
    8. Martina sai ylinopeussakon

      Saiko sakkoa Porsche-merkkisellä autolla?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      154
      518
    9. 42
      489
    10. PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE

      ...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.
      Pyhäjärvi
      48
      473
    Aihe