Jos jokainen saa valita itse seuransa, niin miksi sitten minua on yritetty parittaa tietyn (mukavan) miehen kanssa? Olen jo kerran antanut periksi ja rakastellut miehen kanssa, jota en SILLÄ HETKELLÄ halunnut. Ja se ei kannattanut. (Tulin tosin raskaaksi ja olen kiitollinen lapsesta.) En halua toistaa virhettäni. Toistan vielä, että pidän ko. henkilöstä. Olen pahoillani, jos olen joutunut puhumaan hänestä loukkaavasti. Enkä todellakaan ole hyppinyt hänen nenänsä edessä kiusaamassa häntä. Hän pyysi minua seurustelemaan ja olen antanut hänen olla ilman seuraani täysin kiusaamatta. Jos hän todella olisi halunnut seuraani, olisi hänen ehdottomasti pitänyt kieltää muita ihmisiä puuttumasta asioihini.
Ihmiset ympärilläni!!!!!
5
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Taas sinä kijoittelet tuosta samasta, monettakohan kertaa?
Kukaan ei saa ketään tekemään mitään ilman AO.n omaa tahtoa ja
On täydellisen asiatonta syytellä ketään muita omista valinnoistaan. Kerrot taas lpasesi isän haluavan pitää sinuun yhteyttä. Hän ei välttämättä edes halua sinua, vain olla yhteydessä omaan lapseensa. Sinä laillisena lapsen huoltajana, olet kuin myllynkivi estämässä isänsä suhteen lapseensa.
Katsoppa asioita reaalistisesti: olet tehnyt kahdesta aikuisesta vanhemman. Kummalikin on oikeus lapseen. Sinä et voi kieltää isän oikeutta.
Käyttäydy kuin täysijärkinen aikuinen: salli isälle lapsi-isä suhde. Joko niin että olet itse paikalla tai et. Ellei isä ole vaarallinen lapselle, sinulla ei ole syytä estää häntä tapaamasta Tee selväksi itsellesi ja miehelle ettei teillä ole yhteenpaluuta, mutta hoidat laillisen velvollisuutesi sallia isän viettää aikaa lapsensa kanssa.
Sinä itse olet aikaansaanut kyseisen pienen ihmisen, siihen littyy velvollisuuksia, halusit tai et!- Anonyymi
Hei! Olen väärä ihminen. Lapseni isä asuu lapsensa kanssa. Tuossa he molemmat juuri ovat.
- Anonyymi
Kirjoitin äsken vähän väärin! En ole rakastellut sen miehen kanssa, jonka kanssa minua yritetään parittaa.
- Anonyymi
Siis olen ollut lapseni isän kanssa ilman sen auurempaa halua ja asumme yhä yhdessä. He ja tämä toinen ovat kaksi täysin eri henkilöä
- Anonyymi
Sitäpaitsi tuo mies, jonka kanssa minua halutaan parittaa ei välttämättä ole itse koskaan vakavasti halunnut olla kanssani. Ehkä hän olisi esim pyrkinyt tekemään vaikutusta johonkuhun muuhun tms
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 17913494
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h1585483Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p454920Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv1493709Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska402843Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1282042Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?1191783Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3721697Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1121560Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚1371515