Kylmä suhde

Reilu kuukausi sitten aloin seurustelemaan miehen kanssa, jonka tosin olin jo tuntenut jonkin aikaa. Aluksi mies oli se, joka kinusi suhdetta ja ei suostunut luovuttamaan. Pikkuhiljaa huomasin viihtyväni miehen seurassa niin hyvin, että päätimme kokeilla yhteiseloa.

Sitten jotain muuttui. Heti kun mies sai minut omakseen, hänen käytöksensä oli jotai aivan muuta kuin ennen: suoraan sanottuna vittuilua, mikä hänestä on huumoria. Johonkii pisteeseen asti ymmärrän hänen pilkkaavaa "huumoriaan", joka kohdistuu minuun. Välillä annan samalla hieman väkinäisesti nauraen takaisin samalla mitalla, mutta esim. rankan päivän jälkeen saatan helposti hermostua vittuilusta.

Miehen elämään tuntuu kuuluvan vapaa-aikana tietokone. Ei se oikeastaan haittaa, mutta kun mies valitsee mielummin koneen kuin minut.. Ymmärrän, että omaa aikaa pitää olla, haluan sitä itsekin. Mutta mies istuu tiukasti koneen ääressä yömyöhään pelejä pelaillen ja netissä jollain sivulla pyörien.

Ja koska juuri esim. koneen ääressä hän on ainakin olevinaan hyvin keskittynyt, niin hän ei luonnollisesti halua/jaksa vastata minulle, jos kysyn jotain. Tuntuu kuin olisin hänelle ilmaa! Ei minkäänlaista kontaktia, jos jotain normaalia huomioita haluaisin, minun pitäisi sitä kerjätä (ja siihenhän en siis suostu..). Lopulta sitten viidennen kerran kun kysyn jotai asiaa eikä hän vieläkään vastaa, korotan ääntäni ja tiuskaisen hänelle, miksei hän kuuntele. Sitten hän katsoo minua kuin hullua, miksi huudan ja minun pitäisi rauhottua. Hulluksi tässä kohta tuleekin, kivaa olla parisuhteessa ihan yksin...

Jos mies edes joskua sanoisi jotain kaunista.. mutta ei.. saan kyllä melkein joka päivä kuulla ihastuneita huokauksia, kun mies bongaa nätin tytön netistä tai telkkarista. Eihän siinä mitään jos olisin ruma läski, mutta en edes ole.. saan muilta, vierailta miehiltä enemmän kehuja viikossa kuin omaltani kuukaudessa.

Pakko myöntää, että riitelemme tosi paljon. Jo nyt. Te varmaan ajattelette jo että erotkaa.. riitamme on yleensä juuri ihan tyhmistä asioista. Riidoista alan itkemään aika usein, mutta mies ei tee elettäkään lohduttaakseen.. ja se olen minä joka ehdotan sovintoa.

Mies tuntuu viettävän aikaa mielummin yksin tai kavereiden kanssa, kuin minun kanssani. Toisaalta surettaa, mutta toisaalta en oikeastaan jaksa välittää. Meille ehkä sopiikin se, että harvemmin nähdään..

Älkää käsittäkö väärin, välitän miehestä hyvin paljon ja hänkin on sanonut rakastavansa minua. Ymmärrän myös sen, ettei kaikki miehet ole sellaisia romantikkoja, minä olen taas naiseksi varmaan yliromantikko.

Mutta en jaksa enää tätäkään. Olen yrittänyt tehdä kaikkea mieheni mieleksi, mutta nyt alkaa tulla raja vastaan. En yritä enää keksiä yhteistä ajanviettoakaan, mies on kaikkeen aina liian väsynyt. Seksiäkään emme harrasta kuin n. 1 krt viikossa, ja minä haluaisin paljon enemmän...!
5842
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Tietysti viestiin tulee ne kaikki huonot puolet ja kai siellä nyt jotain hyvääkin on, mutta tuolla perusteelle sanoisin, että lähde, jos et mörököllin kanssa halua seuraavia vuosia viettää.
Tuossa vaiheessa pitäisi vielä olla pusuttelun, toiseen tutustumisen, rakentamisen tasolla.
Älä odota niin kauan, että eteesi tulee mukava romanttinen mies, lähde puhtaalta pöydältä.

Äänestä

Lueppas itse tekstisi, niin ehkä keksit samantien ratkaisun...

Äänestä

Haluaisin kovasti läheisyyttä vaimoni kanssa,hellyyttä,halailua,rakastelua,alastoman ihon kosketusta vuoteessa ja - kaikkea sitä,mitä
naisen ja miehen välillä voi olla kaunista ja seksikin kuuluu elämään.Olen hyvää vauhtia tulossa hulluksi,olen yksin kotona vaimoni kanssa!
Turha yrittää lähestymistä vuoteessa,ei tule mitään.Hän ei halua,ei vähääkään,Nukkuu,pää on kipeä.närästää,dementinen,seniili isä on minua tärkeämpi,ukko joka ei ole enää vuosiin tajunnut mistään mitään.Mutta isä,voi voi sitä lutunaa isukkia,älä sinä puhu seksistä mitää, saatanan muka aviopuoliso,aina vaan seksi mielessä,etkä yhtään ajattele MINUN ISÄÄNI,sika!36 vuotta näin on jatkunut,kun vaimoni tuli mummoksi 42-vuotiaan,loppui sekin onneton,niukka erotiikka meidän viheliäisestä avioliitosta.Elän jatkuvassa naisen puutteessa,kosketuksen,suudelmien,hellyyden
rakastelun puutteessa.Kadun,että en aikaisemmin lähtenyt ja jättänyt akkaa isänsä sykkyyn istumaan.Nyt on kai myöhäistä,olen jo 55 vuotta vanha.Elämä on mennyt ilman rakkautta,ilman mitään ,mikä avioliittoon kuuluu.Olen viimeksi saanut naista vuonna 2001,ja sekin oli kuin olisi kuollutta lahnaa paneskellut,vaimo huokaili koko ajan,hohoili,röyhtäili ja toivoi kaiken olevan pian ohi.Hänellä on öisin päällään äitinsä flanellinen yöpaita ja villasukat sekä paksut miesten pitkälahkeiset alushousut.Ei koskaan,ei milloinkaan mitään naisellista,vähän pitsiä,röyhelöä,alastomuuttakin vuoteessa.RAKASTELUA!Teen kohta itsemurhan,mietin keinoa kuinka sen tekisin.Ehkä hukuttautumalla,se on kuulemma kivuttomin tapa päästä tästä kylmästä,rakkaudettomasta maailmasta.Kuinka maailmassa voi olla niin paljon kylmyyttä ja rakkaudettomuutta!? Ensi kesänä olen päättänyt poistua tästä maailmasta,ehkäpä jossai muualla on rtoisenlainen maailma,rakkautta,helliä hyväilyjä,rakastelua.En jaksa enää edes kirjoittaa
tästä kylmmästä vaimostani,ensi kesänä kaikki on loppu.Tuntemattomat ystävät jotka tätä luette,älkää koskaan menkö naimisiin elottoman,rakkaudettoman ihmisen kanssa.Kaikkea hyvää kaikille jotka tämän lukevat,rakastakaa toisianne,älkää jättäkö koskaan rakkautta pois elämästänne.Rakastakaa,rakastelkaa,elämä on lyhyt,elämä on kaunis joillekin,minulle kylmä ja rakkaudeton.Rakastakaa toisianne,rakastelkaa!
terv.Lähtölaskentani on jo alkanut.

Äänestä
  • äitini on tällä hetkellä lähemmäs 60-vuotias, ja ns.sinkku, tosin on hänellä miesystäviä. sen vain sinulle sanon, että suomi on täynnä läheisyyttä janoavia, eronneita naisia.käy vaikka kurkkaamassa www.sinkut.net, jos et usko. monet sinun ikäiset etsivät nuoria naisia, jonka takia suurin osa viisikymppisistä naisista jäävät ilman seuraa. sinulla on vielä ehkä jopa 3 vuosikymmentä elettävänä, joten älä ihmeessä vielä luovuta.

    muista kuitenkin erota ennen kuin siirryt uusiin kuvioihin, eroaa sitä ihmiset myöhemmälläkin iällä.

    onnea elämääsi!

    Äänestä

  • Ymmärrän tumteesi,tuntematon kanssakärssijäni.Olen elänyt samanlaista elämää kuin sinäkin,täysin frigidin vaimon kanssa.Kun tutuistuimme,niin meno oli täynnä rakkautta (niin silloin luulin) seurusteluaikananvaimo oli kuuma nainen,aina valmis leikittelyyn vuoteeessa,uimarannalla,teki itse huikaisevia ehdotuksia,saattoi herättää yölläkin ja sanoi,että tekee niin mieli olla lähellä,saman peiton alla,ja rakastella!Se oli upeaa aikaa,minulla oli NAINEN,siis NAINEN ! Hän oli naisellinen,nautti siitäettä oli nainen ja myös pukeutui kuin oikea nainen,jollaiseksi Luoja naisen loi. Sitten menimme naimisiis,vaimoni kosi minua ja olin onnesta sekaisin - kunnes kaikki muuttui.Poissa oli viehkeä,seksikäs ,rakastava ja rakastettava nainen,ensimmäisen avioliittovuoden aikana hän muuttui täysin! Ei´leikittelyä vuoteessa.ihoa ihoa vasten,ei rakastelua,ei ainuttakaan aloitetta että "tekee niin mieli" niikuin ennen naimisiin menoa.Seksi oli hänelle vastenmielistä,hän suhtautui minuun kuin tunkioon,joka tulee päälle.Kaikki oli lopussa.Älkää uskoko koskaan seurusteluaikanne naiseen ja hänen "sulokkuuteen,KAIKKI LOPPUU KUN PAPPI SANOO AMEN.rAKKAUS JA SEKSI ON SILLOIN LOPPU.nAINEN HALUAA VAIN ITSELLEEN LASTENSA SIITTÄJÄN,pomottelun kohteen,vittuilun ja halveksimisen kohteen,ja marakatin jonka voi taluttaa vittumaisen sukunsa pilkattavaksi ja tönittäväksi.Varokaa,hyvät ihmiset,varokaa!Ja muistakaa kaikki pihtailevat naiset:elämä on nopeammin ohi kuin te arvaattekaan,on vain tuska,että miksi en silloin rakastanut ja rakastellut kun se vielä oli mahdollista,mutta se on myöhäistä silloin,jäljellä on vain hampaaton,suu auki ja pää takakenossa makaava naisen raato,ulosteet housussa,vaipat perseessä ja tuntematon määrä päiviä vihanneksena elämistä hoitolaitoksessa,kunnes armollinen kuolema pelastaa kärsimyksistä.Miettikää vielä,rakkat pihtailevat naiset,miettikää sitä hampaatonta paskat housussa makaavaa akkaa hoitolassa,miettikää,kannattiko säästää pillunsa hautaan matojen ja inhoittavien raatomatojen syötäväksi,miettikääpä sitä! Elämä on lyhyt,karvat ja hampaat lähtee.pillu kasvaa umpeen ja hauta lähestyy,vääjäämättä.Pihtailemisiin !

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


UPDATE_7116752 kirjoitti:

Reilu kuukausi sitten aloin seurustelemaan miehen kanssa, jonka tosin olin jo tuntenut jonkin aikaa. Aluksi mies oli se, joka kinusi suhdetta ja ei suostunut luovuttamaan. Pikkuhiljaa huomasin viihtyväni miehen seurassa niin hyvin, että päätimme kokeilla yhteiseloa.

Sitten jotain muuttui. Heti kun mies sai minut omakseen, hänen käytöksensä oli jotai aivan muuta kuin ennen: suoraan sanottuna vittuilua, mikä hänestä on huumoria. Johonkii pisteeseen asti ymmärrän hänen pilkkaavaa "huumoriaan", joka kohdistuu minuun. Välillä annan samalla hieman väkinäisesti nauraen takaisin samalla mitalla, mutta esim. rankan päivän jälkeen saatan helposti hermostua vittuilusta.

Miehen elämään tuntuu kuuluvan vapaa-aikana tietokone. Ei se oikeastaan haittaa, mutta kun mies valitsee mielummin koneen kuin minut.. Ymmärrän, että omaa aikaa pitää olla, haluan sitä itsekin. Mutta mies istuu tiukasti koneen ääressä yömyöhään pelejä pelaillen ja netissä jollain sivulla pyörien.

Ja koska juuri esim. koneen ääressä hän on ainakin olevinaan hyvin keskittynyt, niin hän ei luonnollisesti halua/jaksa vastata minulle, jos kysyn jotain. Tuntuu kuin olisin hänelle ilmaa! Ei minkäänlaista kontaktia, jos jotain normaalia huomioita haluaisin, minun pitäisi sitä kerjätä (ja siihenhän en siis suostu..). Lopulta sitten viidennen kerran kun kysyn jotai asiaa eikä hän vieläkään vastaa, korotan ääntäni ja tiuskaisen hänelle, miksei hän kuuntele. Sitten hän katsoo minua kuin hullua, miksi huudan ja minun pitäisi rauhottua. Hulluksi tässä kohta tuleekin, kivaa olla parisuhteessa ihan yksin...

Jos mies edes joskua sanoisi jotain kaunista.. mutta ei.. saan kyllä melkein joka päivä kuulla ihastuneita huokauksia, kun mies bongaa nätin tytön netistä tai telkkarista. Eihän siinä mitään jos olisin ruma läski, mutta en edes ole.. saan muilta, vierailta miehiltä enemmän kehuja viikossa kuin omaltani kuukaudessa.

Pakko myöntää, että riitelemme tosi paljon. Jo nyt. Te varmaan ajattelette jo että erotkaa.. riitamme on yleensä juuri ihan tyhmistä asioista. Riidoista alan itkemään aika usein, mutta mies ei tee elettäkään lohduttaakseen.. ja se olen minä joka ehdotan sovintoa.

Mies tuntuu viettävän aikaa mielummin yksin tai kavereiden kanssa, kuin minun kanssani. Toisaalta surettaa, mutta toisaalta en oikeastaan jaksa välittää. Meille ehkä sopiikin se, että harvemmin nähdään..

Älkää käsittäkö väärin, välitän miehestä hyvin paljon ja hänkin on sanonut rakastavansa minua. Ymmärrän myös sen, ettei kaikki miehet ole sellaisia romantikkoja, minä olen taas naiseksi varmaan yliromantikko.

Mutta en jaksa enää tätäkään. Olen yrittänyt tehdä kaikkea mieheni mieleksi, mutta nyt alkaa tulla raja vastaan. En yritä enää keksiä yhteistä ajanviettoakaan, mies on kaikkeen aina liian väsynyt. Seksiäkään emme harrasta kuin n. 1 krt viikossa, ja minä haluaisin paljon enemmän...!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu