Olen kokeillut useita kaupallisia tuotteita, enkä ole pitänyt yhdestäkään.
Viimeksi kokeilin iranilaista pyllynraikastinta, jonka ostin Kontulan aasialaisesta kaupasta. Se oli tosi voimakasta ja tuoksui niin voimakkaasti laventelille, ruusulle ja frutti di marelle, että jopa ympärilläni olleille ihmisille tuli paha olo, itsestä puhumattakaan. Tietysti koitin siellä liikkeessä testeri- pullosta ranteeseen, mutta se pullo taisi olla väljähtynyt, kun oli niin mieto tuoksu.
Ja sitten se kutina ja kirvely - sitä kesti 9 tuntia, kunnes pääsin kotiin huuhtomaan sen pois. Kävelin koko päivän loikkimalla, kun takapuolessa kirveli. Hauskana yksityiskohtana mainittakoon, että tuotteen valmistuspaikaksi oli merkitty Persepolis, joka on Iranin toiseksi suurin kaupunki - liekö tuollainen nimi näiden tuotteiden valmistuksesta johtuen?
Sitä ennen tein Marttojen ohjeella omaa yksinkertaista pyllynraikastinta, jossa ruokasoodaa sekoitetaan hammastahnaan. En tiennyt millä sitä tahnaa kuuluisi levittää, mutta löysin onneksi keittiön kaapista pullasudin, jolla se kävi nopsaan. Ja vääräleuoille sanottakoon, että kyllä pesin sudin käytön jälkeen.
No se sooda ei reagoinut hammastahnan kanssa välittömästi, koska tahna ei ole nestettä. Sensijaan se kupliminen kesti koko päivän ja tunsin miten niitä pieniä kuplia muodostuu persuiksiini koko päivän ajan. Olipahan epämiellyttävä kokemus!
Ja katse takaisin otsakkeeseen!
Mitä pyllynraikastinta suosittelisitte?
5
157
Vastaukset
Thaimaalainen vesipesu. Perseen raikastelu on turhaa kun joka kera kun ulostaa tai pirree tarvittaisiin rakastinta. Eikä sitä voi olla koko aika persettä pesemässä..varsinkin nyt kun on taas krapularuikulia.
- Anonyymi
pesuvettä.
tai käytä pesukarhuu eiköhän niitäkin vielä luonnosta löydä? on siliä karva.
- Anonyymi
Nivea Menillä lopuks pyyhkäsen, pideepesun jäläkehen.
- Anonyymi
Käytän Fartenbagelia.
https://youtu.be/z3iRtXth_y8
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1871294
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän138893- 85832
- 51748
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?50701Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t249604Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä311580Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk55579- 52552
Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,7550
