https://yle.fi/uutiset/3-11110748?origin=rss
"Pääministeri Mette Frederiksen on vetänyt tiukkaa linjaa suhteessa vierastaistelijoihin, vaikka viranomaiset ovatkin auttaneet kahta tanskalaislasta.
Lokakuun lopulla Tanskan ulkoministeriö lähetti leireillä olevien lasten sukulaisille kirjeet, joissa ministeriö kieltäytyy auttamasta lasten palautuksissa. Kirjeen mukaan (siirryt toiseen palveluun) leireillä olevien tanskalaisten on itse otettava vastuu siitä, että he ovat matkustaneet sotatoimialueelle lasten kanssa tai hankkineet siellä lapsia."
"Al-Holissa on Norjan viranomaisten mukaan 35 norjalaislasta ja kymmenen äitiä.
Linjauksen mukaan äitejä ei ole tarkoitus tuoda takaisin kotimaahan. "
Edes v..u Ruotsi, suvakismin ihmemaa ei aio tuoda kuin lapsia sinne ja varmaankin vain ihan pieniä.
Suomi aikoo roudata salaisilla operaatioillaan v..u kokonaisia terroristisoluja ja -sukuja tänne. Sitten nämä itse jotka näistä päättää eivät tule kuitenkaan niistä kärsimään, päät ja raajat irtoaa ihan muilta, viattomilta sivullisilta eikä niiden omaisia auta kukaan sitten kun tapahtuu, länkytetään vain tyhjänpäiväistä paskaa ja ollaan muka pahoillaan.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Ei niillä mitään isoja perseitä ole, otsikko johtaa harhaan.