Yleltä taas itkuvirsitarinoita Al holista!

YLE oli marssittamut uutisstudioon sen tennarikenkäisen toimittajatolvanan, joka kertoi taas värisevällä äänellä tarinoita palelevista "suomalaisista" leirillä. Ei saatana!
56<50
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 56

Vanhimmat

Hirveetä kuinka se pikku-niko ja niina kärsii siellä. Ja kohta on joulukin. Pukki ei varmaan osaa poroineen Al-Holen keskitysleirille.

Äänestä
  • Myös Syyria on allekirjoittanut lasten oikeuksien sopimuksen,joten ei ole tarvetta tuoda mukuloita Suomeen.

    Äänestä

Kuuleman mukaan ne suomalaiset ovat lähinnä somaleita

Äänestä

Kyllä suomalainen pikku pakkasen kestää.

Äänestä
  • Nämä punavuoren velliperseet tuntuu unohtaneen, että suomessa elettiin tuollaisissa oloissa päivittäin joskus 50 vuotta sitten. Ei se evoluutio liene 50 vuodessa ihmistä niin paljon mukannut, etteikö noissa oloissa pärjäis nykypäivänäkin.

    Äänestä

No ei ne isisnaiset malta siellä leirilläkään olla irroittelematta
toistensa päitä, vessatiloista on löydetty joku palasiksi siivutettu
kaapuakka.
Oli kai joku hieman väärällä tavalla jumalaansa uskova,
se riittänee paloittelun syyksi.

Äänestä

USA vaatii Eurooppaa ottamaan vierastaistelijat vastaan

Pompeo: On kaikkien maiden velvollisuus ottaa kansalaisensa Syyrian-leireiltä

https://www.kaleva.fi/uutiset/ulkomaat/pompeo-on-kaikkien-maiden-velvollisuus-ottaa-kansalaisensa-syyrian-leireilta-aselevon-tavoitteet-saavutetaan-96-tunnissa/828788/

Mikä on Isis?

Yhdysvaltojen ja Arabian niemimaan öljyvaltioiden luoma pakan sekoittaja.

Trumpin hallitus ei puhu pelkistä lapsista, eikä edes naisista vaan rotevista miestaistelijoista joten siunatkaa USA:n hallitusta luuserit, siunatkaa ja retostakaa.

Äänestä
  • Vihreiden mielestä Suomen pitäisi ottaa koko leiri vastaan Suomeen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Vihreiden mielestä Suomen pitäisi ottaa koko leiri vastaan Suomeen.

    Ja suomalaisten mielestä Al Holin leirin pitäis ottaa vastaan kaikki Suomen vihreät!

    Kumpi olis fiksumpi ratkasu? :P

    Äänestä

Koko operaation syy on siinä että leiriläisten avustajat Suomessa eivät voi toimittaa Kela-avustuksia leirin "suomalaisille", päinvastoin kuin he toimittivat ne luotettavasti kalifaattiin sen ja heidän itsensä vielä tehdessä hirmutekojaan.

Silloin nämä "suomalaiset" osallistuivat hyvillä mielin Isisin terroriin ja kouluttivat lapsensa Islamin sotureiksi, pedoiksi"jumalattomia" kohtaan.

1Äänestä
  • No eikös tää sun lössis pidä suurinta osaa suomalaisia "jumalattomina" joten what's the problem...?

    Äänestä

  • kts777 kirjoitti:

    No eikös tää sun lössis pidä suurinta osaa suomalaisia "jumalattomina" joten what's the problem...?

    Ööö!?
    Mktes joku uskonto liittyy (tässäkään tapauksessa :) ) yhtään mitenkään mihinkään!?

    Ja mikä on ”sun lössi”? Ai ihmiset, jotka ei halua terroristeja omaan maahansa? Veikkaan et tollasta lössiä löytyy suurin osa ihan minkä tahansa maan kansalaisista?

    Äänestä

A studiossa oli joku idioottiproffa puolustamassa Haavistoa! 😠

Äänestä
  • Martin Scheisse luonnollisesti, sama kommarisakkia.

    Äänestä

  • Ei ollut aivan kartalla tämä proffa. Kaikki näytti hälle käyvän. Lasten oikeudet äiteineen ensisijaiset, Suomen turvallisuudesta viis. Supo saa olla omaa mieltään, tässä ei nyt moisesta asiantuntijuudesta kuulemma tarvitse välittää, muut seikat menevät edelle.

    Eikö tästä maasta oikeasti löydy yhtään todellista asiantuntijaa, joka tahtoisi suojella maatamme terroristeilta. Näiden äitienhän on kerrottu julmasti osallistuneen ko kalifaatin toimintaan.

    Äänestä

Siellä on hyvä viettää joulua ja muitakin jouluja, ei täällä.

Äänestä

Perskeon mielestä se oli ok, että salakuljettajille maksettiin kymppitonni päästä ja pääsi paperitta rajan yli, niitä tulikin 32 000. Läpimätä kepu on korkeimmassa oikeudessa tuomitun kansankiihottajan puolella omaa hallintoa vastaan. Kepu on siis lainvastaisuuksien kannalla taas.

Äänestä

Joulukin tulossa???!!! Mitä v*ttua?
xDD

Mitä nuo kaapuakat joulusta välittää? Jos lapsena välittivät, niin mitäs läksivät! xD

Äänestä
  • Mul olis joululahjaehdotus kaikille Al Holin ”suomalaisille”! :)

    Syanidipilleri! :)

    HYVÄÄ JOULUA! ❤️

    Äänestä

Kyllä persua nyt pelottaa, naisia ja lapsia saattaa olla tulossa. Muutama lapsi sattaa osata jo kävellä! Voi paska teitä persuja. Olette noloja!

Äänestä
  • Taidat olla aika lapsellinen jos kuvittelet naisten olevan kyvyttömiä terroritekoihin

    Äänestä

  • Kukahan tässä nyt nolo on? Ottasitko luoksesi asumaan jonkun "kävelemään oppineen" isis-kakaran?

    Äänestä

  • Ottaisitko tuollaisen lapsen kotiisi ja sitoutuisit kasvattamaan yli 18 vuoden ikään? Jos et, niin älä vaadi niitä kenenkään muunkaan vastuulle.

    Äänestä

  • Enemmän inhottaa. Mutta sinä vihervassari ilmeisesti kaipaat lisää yksittäistapauksia.

    Äänestä

  • Olet oikeassa, otapa yhteys tänne vihreitten puoluetoimistoon. Noin kyvykkäälle ja ymmärtävälle henkilölle löytyy aina jotain käyttöä.

    Äänestä

  • Adoptoippas tästä lapsukainen? :)

    foreignpolicy[ja jo nyt on kumma ettei tää linkki säily täällä kuin muutaman sekunnin!? Miksi?].com/2019/11/08/child-soldier-crisis-kids-are-cheap-yemen-isis-my-star-sky/å

    Äänestä

  • Pistetääs sit samaan hintaan muutama kerralla, jos alkais säilymään? :)

    www.[kopioi tämä, koska ylläpitäjä on ISIS supportteri]dailymail.co.uk/news/article-5343871/ISIS-child-soldier-given-AK47-rifle-teacher.html

    Äänestä

  • Koska näitähän löytyy googlesta hyrymykky ihan tuossa tuokiossa! :)

    time.[kopioi]com/longform/isis-child-soldiers-yezidi/

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ottaisitko tuollaisen lapsen kotiisi ja sitoutuisit kasvattamaan yli 18 vuoden ikään? Jos et, niin älä vaadi niitä kenenkään muunkaan vastuulle.

    Älä sinä huolehdi siitä, siihen kykenevät kyllä huolehtivat. Helsinki on ilmoittautunut hoitamaan jokaisen al-holilaisen, jos sieltä Perähikiän Nyhtänköljältä ei kerran apua löydy.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Älä sinä huolehdi siitä, siihen kykenevät kyllä huolehtivat. Helsinki on ilmoittautunut hoitamaan jokaisen al-holilaisen, jos sieltä Perähikiän Nyhtänköljältä ei kerran apua löydy.

    Sekaan vaan, muiden assholejen joukkoon.

    Äänestä

Miksi en ottaisi!

Äänestä
  • Oletko vakaassa parisuhteessa, et saa yhteiskunnan tukia, ei ole rikosrekisteriä, läpäiset terveystarkastuksen, olet alle 45 vuotias? Kelpaisitko edes?

    Äänestä

Aika ihmeellistä, että virkamiehet voisivat tehdä demokraattisessa, oikeusvaltiossa itsenäisen päätöksen tuoda maahan henkilöitä, jotka suojelupoliisi on luokitellut uhaksi yhteiskunnalle. Niin ja sitä vastuu asiaakaan ei lähtenyt kyseinen oikeusoppinut kertomaan A-studiossa.

Mikä on ettei Suomi kykene kykene tekemään samanlaisia päätöksiä kansalaistensa turvallisuuden uhan ja yhteiskunnan järjestykseen vedoten, kuin
esim. Itävalta,Tanska, Norja, Iso-Britannia, Ruotsi.. polkeeko nämä maat lasten oikeuksia?
Hei eivät millään tavoin auta isis tai muihin terroristijärjestöihin lähteneitä, vain orpoja.

Äänestä
  • Taitaa olla iso riski, että jos äitejä ja lapsia erotetaan toisistaan, niin se äitikin tulee sieltä jossain vaiheessa omia reittejään Suomeen.

    Äänestä

  • Kyllä! Suomen ulkoministeriön pitäis ilmoittaa näille ISIS ämmille, että tappavat ittensä jotta saadaan orvot turvaan! Tuo ois ainoa reilu keino!

    Äänestä

Sieltä leiriltä on muuten jo palannut aikuisia EU-alueelle. Ja EU-alueen kautta sitten voi tulla heitä Suomeenkin.

Äänestä

Talvisodan lumikuopissa vietti huonoissa varusteissa aitoja suomalaisia ainainen kuoleman läheisyys mielessä. Heidän oli pakko mennä, kun määrättiin .Nämä ovat lähteneet omasta halustaan , toimittajan "värinät"ja kyläily paikalla ei itketä yhtään.

Äänestä

Ruotsalainen siellä ollut naislääkäri luonnehti noita isis -äitejä hirviöiksi, joilta lapset olisi välittömästi otettava huostaan! pitäisi kaivaa ne jutut esille, ja jonkun nostaa taas huomioon muistutukseksi noille äitien -tänne-haluajille, jotka luulevat sen olevan lapsen edun. Tän vuoden puolella oli.

Olivat porukalla tappaneet tytönkin n.12-13 v.

Äänestä
  • HS:ssa oli kuvia miten ahtaissa, epäinhimillisissä oloissa joutuvat isis-vereraanit virumaan.
    Jotain täytyisi Suomen tehdä. Suomi voisi olla esimerkkinä ja ottaa osan näistä isis-veteraaneista ja -vapaustaistelijoista Suomeen ja sijoittaa heidät vaikka avovankiloihin tai jopa muuttaa vankeustuomiot sakoiksi sekä yhdyskuntapalvelukseksi, jolloin he eivät kuormittaisi liikaa Suomen vankeinhoitolaitosta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    HS:ssa oli kuvia miten ahtaissa, epäinhimillisissä oloissa joutuvat isis-vereraanit virumaan.
    Jotain täytyisi Suomen tehdä. Suomi voisi olla esimerkkinä ja ottaa osan näistä isis-veteraaneista ja -vapaustaistelijoista Suomeen ja sijoittaa heidät vaikka avovankiloihin tai jopa muuttaa vankeustuomiot sakoiksi sekä yhdyskuntapalvelukseksi, jolloin he eivät kuormittaisi liikaa Suomen vankeinhoitolaitosta.

    Huono ratkasu!

    Paljon parempi olis lahjottaa kaikkiin Lähi-Idän vankileireihin oma SAUNA!
    Ja pistää mukaan käyttöohjeet että miten viedään saunan taakse! :)

    Tuhoeläimiä ei pidä sääliä.

    Äänestä

No yhyy byhyy! :(

Ja ku kattoo ton Al Holin kulmien keskilämpötiloja, niin Joulukuussa siel on jopa yölämpötilatkin noilla 6-9 plusasteiden hujakoilla, että kyllähän siellä nyt terot ja teriinat jäätyy! :) Meikä vetäs intissä -20 asteen pakkasessa kuusen alla apuhuilit ihan huoletta, eikä kukaan ollu kyllä huolissaan meikäläisen ”epäinhimillisistä oloista”!? :/

YLEn agendatoimittelijat voi vetää mun puolesta *piip*.

Äänestä

Kiva nähdä kun halla-aho nieleksii ulostamiaan paskoja, niin että näyttää oikein tuskalliselta, kun on niin paksua. Mutta niin pitääkin. Päivääkään tollaset paskanpuhujat eivät saisi ollä mölisemässä oikeitten ihmisten kuullen. Niiskaus pulveria väliin vois helpottaa.

Äänestä

Yle jaksaa puolustaa kurkunleikkaajia, raiskaajia, kiduttajia, tappajia, tänne heidät olisi saatava veronmaksajien rasitteeksi. Jaksaa ja jaksaa, en ymmärrä, minkälaisen aivopesun ja missä nämä palpattavat papukaijamaiset toimittajat ovat saaneet?

Äänestä

Jo se, että nämä ämmät ovat matkustaneet tuhansia kilometrejä osallistuakseen kalifaatin toimintaan tekee heistä aktiiveja toimijoita eli terroristeja. Huomatkaa, kuinka 90- vuotias kirjanpitäjänatsi tuomittiin vankeuteen vaikka ei ollut tehnyt muuta kuin kirjanpitoa keskitysleirillä. Nyt vihervasemmisto roudaa salaa äärimmäisen vaarallisia, suorastaan psykopaatteja, joille ihmisarvo ei merkitse mitään. Heistä käytetään nimistystä Äiti, jotta ihmiset tarkoituksellisesti liittäisivät heihin länsimaalisne käsityksen mukaisia piirteitä. He ovat pelkkiä hirviöitä ja synnytyskoneita, joiden ainoa funktio on tehdä uusia sotilaita maailman kammottavimpaan koneistoon nimeltä ISIS.

Äänestä

Isis-akat eivät ole kantasuomalaisia, ehkä yksi pöljä voi olla. He eivät alkujaankaan kotiutuneet, kuinkas nyt. Heitä ei pidä tuoda maahamme ja heiltä pitää ottaa kansalaisuus pois. He eivät myöskään halua tulla koska joutuvat syytteeseen täällä ja lapset otetaan huostaan.

Äänestä

noi hihhhulit ovat syntyneet tuhoajiksi.
Savuavat rauniot mihin menevätkin.
Ne ei osaa mitään, ne ei tee mitään oikein, niiden ainoa perintö on anarkia ja tuho.
Ne ei saa asua vääräuskoisen maassa, joten mitä ne täällä tekee?

suomalainen suvakki on hyödyllinen ääliö

Äänestä

No illalla oli YlenTV1 uutissa leirillä käynyt toimittaja haastattelussa joka oli kysellyt
Isis akoilta haluvatko ne Suomeen ja onko Suomen viranomaisia käynyt leirillä.
No vastaukset oli juuri sitä mitä yle halusi. " Haluamme Suomeen ja Ei ole käynyt Suomen viranomaisia leirillä ". No noitako Isis akkoja pitäisi vielä uskoa täysin sinisilmäisesti joiden uskonto kehottaa valehtelmaan vääräuskoisille. Että silleen.

Äänestä

voi kamalaa, voiks niille lähettää sinne ruokaa, löytyy 90-luvun sikanautapurkkeja mökin hyllyltä. kyllä nälkänen niitä syö.

Äänestä

Kun on musta kokovartalokaapu päällä ja mustat hanskatkin käsissä, ei voi mitenkään tietää onko kyseessä suomalainen nainen vaiko ulkomainen "suomalainen" , suomalaista leikkivä savunahka.

Kaipa nämä saisivat Suomeen tuotunakin kaikkien muiden kelaetujensa lisäksi pitää myös tämän pukukoodinsa? Onhan meillä se jakamaton typeryys vallalla.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

YLE oli marssittamut uutisstudioon sen tennarikenkäisen toimittajatolvanan, joka kertoi taas värisevällä äänellä tarinoita palelevista "suomalaisista" leirillä. Ei saatana!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu