Merja Kyllönen -tervetuloa Isis naiset ja lapset

Merja Kyllönen: Totta kai äidit pitää tuoda al-Holista Suomeen

Vasemmistoliiton kansanedustajan Merja Kyllösen mukaan myös äidit pitää tuoda Syyriasta al-Holin pakolaisleiriltä Suomeen, mikäli lapsia ei voida kotiuttaa ilman äitejään.

– Totta kai. Kansainvälinen oikeus toimii niin, että henkilöt, jotka ovat osallistuneet terroristiseen toimintaan, heidäthän pystytään tuomitsemaan ja vangitsemaan, mutta emmehän me voi tehdä sellaisia päätöksiä, jotka ovat lainvastaisia, Merja Kyllönen sanoo Verkkouutisille.

Kyllönen toteaa, että Suomen laki ei ulotu Syyriaan asti, joten Suomessa ei voida päättää erottaa al-Holin leirillä olevia lapsia äideistään.

– Minun mielestäni Suomessa ei voida yhtenä päivänä päättää, että perustuslakia, lastensuojelulakia ja kansainvälisiä sopimuksia lakattaisiin noudattamasta, Kyllönen sanoo.
37<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 37

Vanhimmat

Hyvää mainosta tuo Kyllönen tekee puolueelleen ja kannatus menee alas ettei ole mitään määrää.

1Äänestä
  • Lakia kunnioittava politikko ei ala muuttamaan lakeja populismin takia,ominpäin.

    Äänestä

Ironiavaroitus.

No jos lapset ja naiset, niin miksi ei miehiäkin? Ja miesten jalkavaimot, sukulaiset ja tuttavat...

Äänestä
  • Koska "tasa-arvo"?!

    Äänestä

Oli kyllä niin sekavaa tekstiä tältä tantraseksi madamelta.

1Äänestä
  • Kyllä tekstin pitäisi ymmärtää normaalilla järjellä.

    Kyllönen on oikeilla jäljillä tässä vaikeassa asiassa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllä tekstin pitäisi ymmärtää normaalilla järjellä.

    Kyllönen on oikeilla jäljillä tässä vaikeassa asiassa.

    Eikö he ole kaksoiskansalaisia, ja vaikka ei olisikaan, niin ovat sikäläisenkin lain mukaan rikoksista epäiltyjä, ja vankeina kuten eräs heistä toteaa. Ei muitakaan ulkomailla rikoksista vangittuja hyysätä takaisin. Vaikea ymmärtää että mikään laki olisi niin kohtuuton että sen mukaan pitäisi heidät pelastaa rangaistuksesta. Missä oikeustaju? Minkä liikkeen heidän uhrinsa tulevat tekemään kunhan vahvistuvat?

    Äänestä

Onko Kyllösen hourailussa ristiriita...toisessa lauseessa laki ei ulotu Syyriaan mutta toisessa ulottuu..

Kyllönen toteaa, että Suomen laki ei ulotu Syyriaan asti, joten Suomessa ei voida päättää erottaa al-Holin leirillä olevia lapsia äideistään.

– Minun mielestäni Suomessa ei voida yhtenä päivänä päättää, että perustuslakia, lastensuojelulakia ja kansainvälisiä sopimuksia lakattaisiin noudattamasta, Kyllönen sanoo.

1Äänestä
  • Sopimus on vain sellainen, jonka voi muuttaa tai purkaa. Jos ei voi, ei ole sopimus vaan kiveen kirjoitettu.

    Äänestä

No niin, sijoituspaikka varmistettu, täysihoidolla. Kyllösen luo koko remmi jos tänne tuovat.

Äänestä

Ei miehiä saa syrjiä, mutta vitsikkäintä on se tämän helvetinesikartanollisen sählingin jälkeen, ettäterroristiäidit eivät itse edes halua Suomeen!

1Äänestä

Tottakai naiset pitää tuoda myös. Onneksi meillä on säännöt, että jos vanhemmat eivät rakenna lapsilleen tulevaisuutta ja kunnon elämää, niin lapset huostaanotetaan. Ei varmasti ole sääntöjemme mukaista huolehtimista se, että lapset viedään sotatoimialueelle ja sitä kautta vankileiriin.

Sitten nämä äipät voivat alkaa rakentamaan tulevaisuuttaan. Ihan varmasti allahin tuella alkaa tapahtumaan kuolleista heräämisiä ja terveitä, hyvinvoivia isukkeja ruvetaan haalimaan tänne perheenyhdistämisen turvin. Heidänkin paperit tietty katosivat johonkin saharan hiekkaan. Ainakin kristilliset siunaavat tämän kun se ylösnousemus on heille niin kova jutta.

Äänestä

Harvinaista. Älykäs kommentti Kyllöseltä.

Äänestä
  • Terrorismiin kytköksissä olleilta pitää poistaa kansalaisuus heti. Tämä olisi oikeus ja kohtuus suomalaisia kohtaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Terrorismiin kytköksissä olleilta pitää poistaa kansalaisuus heti. Tämä olisi oikeus ja kohtuus suomalaisia kohtaan.

    Okei. Siinä lähtisi aika monta persua...

    Äänestä

  • TheRat kirjoitti:

    Okei. Siinä lähtisi aika monta persua...

    Valhetta. Mene joskus sinäkin peilin eteen ja mieti mitä olet ajamassa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Valhetta. Mene joskus sinäkin peilin eteen ja mieti mitä olet ajamassa.

    Mietitkö koskaan minkä siemenen tässä ollaan istuttamassa Suomen maaperään ja yhteiskuntaan. Siinä istutetaan kauheuksien siemen joka konkretisoituu tulevaisuudessa. Luuletko naiivisti että nämä isis-tyypit luopuisivat ideologiastaan? Persujen jokainen skenaario on toteutunut. Te ette usko. Miksi ette? Koska teitä villitsee sielunvihollinen.

    Voisit joskus katsoa pari videota joita olen linkitellyt eri palstoille tänään. Niissä kurditaustainen Seida Sohrabi puhuu maahanmuutosta, feminismistä, naisten alistamisesta eräässä uskonnossa, silpomisista, asioiden valkopesusta sekä hyssyttelystä. Ne löytyvät Atto Luukkasen kanavalta sekä Atte Kalevan kanavalta tubesta. Siinä erittäin fiksu mamu-nainen. Suosittelen.

    Siis Arto Luukkasen.

    Ainut kauheuksien siemen tulee persuista päin, jotka haluavat tutkimatta tuomita syyttömiä lapsia. Oikeusvaltioperiaate ja inhimillisyys ovat uhrattavissa rasismin alttarille. Pahimmat uhoavat ottavansa nämä syyttömät lapset vastaan ase kädessä.

    Ja samaan aikaan halutaan lähettää kotimaahansa ulkomailla syntyneet Suomesta. Ihan vähän niin kuin tekopyhää...

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Valhetta. Mene joskus sinäkin peilin eteen ja mieti mitä olet ajamassa.

    Miten niin? Persut ovat kytköksissä terroristeihin täällä. Lähtien leiriltä, jolla harjoitellaan poliitikkojen ampumista.

    Äänestä

  • TheRat kirjoitti:

    Miten niin? Persut ovat kytköksissä terroristeihin täällä. Lähtien leiriltä, jolla harjoitellaan poliitikkojen ampumista.

    Pikkudimmuko siinä vetää liimahuuruista teoriaansa?
    Alas vajonnut.

    Äänestä

Suomen kansallisuus pois jotka al-Holin leirillä ovat.
Ovat sen jälkeen maattomia tai jonkun muun maan kansalaisia.

Äänestä

todella sekava avaus.

"äidit pitää tuoda Syyriasta al-Holin pakolaisleiriltä Suomeen, mikäli lapsia ei voida kotiuttaa ilman äitejään."
- tämä on ihan Kyllösen oma mielipide

"Suomen laki ei ulotu Syyriaan asti, joten Suomessa ei voida päättää erottaa al-Holin leirillä olevia lapsia äideistään"
- tämä on varmaankin totta, mutta ei siitä seuraa että yo. K:n oma mielipide olisi totta

"Totta kai. Kansainvälinen oikeus toimii niin, että henkilöt, jotka ovat osallistuneet terroristiseen toimintaan, heidäthän pystytään tuomitsemaan ja vangitsemaan, mutta emmehän me voi tehdä sellaisia päätöksiä, jotka ovat lainvastaisia"

- tämä on äidinkielen opettajan unelma, "korjaa virheet"-tehtäväksi.
Mihin viittaa "sellaisia päätöksiä" ??

Äänestä

Muutama vuosi sitten tuota järjestöä pidettiin kauhistuksena, eikä siihen haluttu sen kauheuden takia koskea pitkällä tikullakaan. Mitä tapahtuu nyt? Näitä terroristeja himoitaan Suomeen. Ei tötä tolkun ihminen voi ymmärtää. Persuja kehiin ei mullakaan muuta.

Äänestä
  • Ei voikaan ymmärtää, ei sitten millään. Terroristeista tuli yht'äkkiä salonkikelpoisia kunniakansalaisia.

    Äänestä

"Minun mielestäni Suomessa ei voida yhtenä päivänä päättää, että perustuslakia, lastensuojelulakia ja kansainvälisiä sopimuksia lakattaisiin noudattamasta, Kyllönen sanoo".

Tarkoittaako tämä nyt sitä että suomen valtion ja hallituksen pitää olla KOKO AJAN tietoisia kaikista niistä suomalaisista jotka ovat muuttaneet ulkomaille ja joilla on lapsia? Näitähän on satoja tuhansia ympäri maailmaa?

Missä todellisuudessa tämä nykyinen hallitus oikein elää?

Äänestä
  • Missä todellisuudessa sinä elät.

    Ei valtion ja vielä vähemmän hallituksen tarvitse koko ajan olla tietoisia kaikista ulkomaille muuttaneista suomalaisista on heillä lapsia tai ei.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Missä todellisuudessa sinä elät.

    Ei valtion ja vielä vähemmän hallituksen tarvitse koko ajan olla tietoisia kaikista ulkomaille muuttaneista suomalaisista on heillä lapsia tai ei.

    Eli vain niistä kun nousee yleiseen keskusteluun niin heidän "oikeuksistaan" pitää suomen valtion huolehtia MUUT tulkoon toimeen omillaan!

    Kyllä on lievästi sanottuna sekavaa ja epäloogista toimintaa!

    Äänestä

Kyllönen ottaa selvää, kuinka muut niin pohjoismaista, kuin EUmaista ja muualta maailmasta ovat voineet niin tehdä?!
Ovat ottaneet ainoastaan orpoja, vakavasti sairaita ja äidin antamalla luvalla.
Moni on kieltäytynyt päästämästä maahan aikuisia, poistanut kansalaisuuden, oleskeluluvan..

Kyllönen muistaa nyt, että kuulumme vapaan liikkuvuuden EUhun. Olemme vastuussa ottaessa riskin, ei ainoastaan oman valtion kansalaisten turvallisuudesta, yhteiskunta rauhasta, vaan myös kaikkien EU valtioiden ja kansalaisten.

Äänestä
  • IS:n mukaan Saksaan on tuotu SALAISESSA operaatiossa leiriltä nainen kolmen lapsen kanssa.
    Lennosta on julkisesti ilmoitettu vasta lentoa edeltävänä päivänä. Samanlainen salailu on näköjään Suomessakin, onko yhteinen sopimus EU:ssa, kansalle kerrotaan vasta sitten kun homma on hoidettu?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    IS:n mukaan Saksaan on tuotu SALAISESSA operaatiossa leiriltä nainen kolmen lapsen kanssa.
    Lennosta on julkisesti ilmoitettu vasta lentoa edeltävänä päivänä. Samanlainen salailu on näköjään Suomessakin, onko yhteinen sopimus EU:ssa, kansalle kerrotaan vasta sitten kun homma on hoidettu?

    Kyse on sekä tuotavien, että tuojien turvallisuudesta. Ei näistä etukäteen huudella.

    Äänestä

  • "vapaan liikkuvuuden EUhun. Olemme vastuussa ottaessa riskin, ei ainoastaan oman valtion kansalaisten turvallisuudesta, yhteiskunta rauhasta, vaan myös kaikkien EU valtioiden ja kansalaisten."

    hyvä huomio.

    Jos muualla EU:ssa on yksikin maa, joka ei vastaanota / tuo ISIS-läisiä, niin
    Suomen täyyy huomioida se eikä päästää Suomeen.

    Äänestä

Packalén toteaa, että suurin osa leirillä olevista lapsista on syntynyt kalifaatissa, eli Syyriassa tai Irakissa, joten heitä tuskin on ilmoitettu Suomen väestörekisteriin.

– Tietenkin heillä on oikeus kansalaisuuteen, mutta ovatko he tosiasiallisesti vielä edes Suomen kansalaisia? Olisi kiinnostavaa kuulla oikeusoppineilta heidän kantansa, voiko viranomainen käydä kaappaamassa Suomeen lapsia, joilla ei edes ole Suomen kansalaisuutta.

– Viranomaisen toiminnan pitää kuitenkin perustua lakiin, eikä se voi taivutella totuutta mieleisekseen, vaikka hallitus tuntuu niin tekevän, Packalén sanoo.

aiheellinen kysymys

Äänestä

Älä rupea kommentoimaan suomem lakia jos et ymmärrä, saati kansainvälistä.

Äänestä

Eli käytännössä tuo tarkoittaa tervetuloa isis. Hulluksi on touhu mennyt kun terrorismista tehdään salonkikelpoinen. Tämän osaa vain viherpunikki.

Äänestä

Kaikki muslimit tietävät keitä he ovat, joten se siitä salaisuudesta. Nämä suvaitsevaiset idiootit vielä sijoittavat lapset musulmaaniperheeseen, jossa he ovat vaikutteille alttiita. Lopulta heihin ottaa yhteyttä radikaalit muslimit ja taas mennään. Radikalisoituneille nämä ovat seuraava sukupolvi, vähän kuin osama bin ladenin lapset.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Merja Kyllönen: Totta kai äidit pitää tuoda al-Holista Suomeen

Vasemmistoliiton kansanedustajan Merja Kyllösen mukaan myös äidit pitää tuoda Syyriasta al-Holin pakolaisleiriltä Suomeen, mikäli lapsia ei voida kotiuttaa ilman äitejään.

– Totta kai. Kansainvälinen oikeus toimii niin, että henkilöt, jotka ovat osallistuneet terroristiseen toimintaan, heidäthän pystytään tuomitsemaan ja vangitsemaan, mutta emmehän me voi tehdä sellaisia päätöksiä, jotka ovat lainvastaisia, Merja Kyllönen sanoo Verkkouutisille.

Kyllönen toteaa, että Suomen laki ei ulotu Syyriaan asti, joten Suomessa ei voida päättää erottaa al-Holin leirillä olevia lapsia äideistään.

– Minun mielestäni Suomessa ei voida yhtenä päivänä päättää, että perustuslakia, lastensuojelulakia ja kansainvälisiä sopimuksia lakattaisiin noudattamasta, Kyllönen sanoo.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu