Uusinta EU-äänestys briteissa ohi (haans)

Ja EU-ero on selvä (ellei takkeja ala jälleen kääntyä. liian usein juuri vaalien jälkeennäin käy). Nyt kannattaa huomata muutama tärkeä seikka, mitä suomen (valehteleva) valtamedia ei kansalaisille halua kertoa. Haans kertoo:

1) Britannian EU-eroa ajaa briteissä nimenomaan sikäläiset porrrrrrvarit. Täysin toisin kuin esim suomessa. Kokoomuksen Erkki Salolainen oli oikeisto-ylessä suorastaan tyrmistynyt, onhan suomen porrrvarin linja eu-asiassa täysin päinvastainen kuin britanniassa ja itseasiassa yhteneväinen britannian "työväenpuolueen" kanssa.

2) Huomaa: Juuri Britannian porrrvarit oli pakotettuja eu-eroon tai vaihtoehtona olisi ollut uusi Persu-puolue myös sielä, joka jo aiemmin syntyikin mutta kuihtui näissä vaaleissa, koska brittejä eniten hiersi juuri EU. Syitä tässäkin on monia mutta en nyt niitä kertaa.

3) Britanniassa toimittiin siis TÄSMÄLLEEN samoin kuin USAssa, jossa sikäläinen sananmukaisesti ÄÄRIOIKEISTO eli rebublikaanit olivat pakotettuja ottamaan Trumpin ehdokkaakseen, välttääkseen kilpailevan äärioikeistopuolueen synnyn. Äänet tuskin olisi valuneet "demokraateille", toiselle oikeistopuolueelle ilman Trumpia.

4) Britannian ongelmaksi nousi SAKSA täsmälleen samoin kuin USA:n suurin päänsärky Kiina. Anglot näet ovat joutuneet molemmissa tapauksissa alakynteen.

LOPUKSI: Miksi näin kävi? Siksi että kansahan se on angloissa näin äänestänyt. Jos vanhat valtapuolueet roikkuisivat pelkän oman etunsa ympärillä, syhtyisi uusia puolueita, kuten suomesa Persuja. Kysymys on puhtaasti TYÖSTÄ ja sen PUUTTEESTA eli siitä taistelusta, viimekädessä. Itseasiassa "työvoimapula"-kusetus on alunperin keksitty juuri USAssa jo 80-luvulla, jossa kansalle sepitettiin kapitalistien tuotannon Kiinaan siirtelyä nimenomaan "työvoimapulalla". Aluksi kansa ei todellisuutta kokonaisuutena tajunnut. Vasta 2000-luvulla Kansa alkoi VALEHTELUUN reagoida, ja sen seurausta on nykyinen anglojen toiminta. Selvää on, että rapistumassa on myös niiden harjoittama impperialistinen ideologia, vaikka eivät ne takuulla siitä vielä halua luopua !

T. Haans.seA
4<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Huomasitko, kuinka oikeisto-ylen uutisklipeissä esitettiin tarkoin valikoituja poimintoja britti-äänestäjien kommenteista, että tämä olisi ikään kuin ollut äänestys
vasemmisto-oikeisto -asetelmasta. Sitä se ei totisesti ollut pelkästään ennenaikaisuutensa johdosta puhumattakaan tällaisista höpinöoistä:

https://keskustelu.suomi24.fi/t/16162731/uusinta-eu-aanestys-briteissa-ohi-(haans)

Kysymys oli ilmanmuuta eu-sta, mutta tajuatko vieläkään todellisuutta ..

Äänestä

Galluppi haastatteli 250 valittua , summa mutikassa tilattua ja tarkoin harkittua puupäätä joilta kysyttiin asiaa x , tasan puolet vastasi kyllä , ja iltauutiset kertoi.
Puolet suomen kansasta vastasi kyllä ja toinen uutinen kertoi liki 3 miljoonaa suomalaista on kyllä mieltä.

Demokratian nykytila.


Kaupunkilaiselta kysytään , haluatko maksaa tukia maalaistolloille , kaikki 100 vastasivat emme.

Iltauutiset kertoi, kukaan suomalainen ei halua maksaa maalaistolloille tukia. Ei edes tollo saaja.
Mutta kaikki haluavat maksaa eu tukia , koska hyöty on suurempi. ( hyöty kenelle).

Äänestä
  • >>Demokratian nykytila.

    Juuri näin. (valehteleva) keskusta-oikeistolainen valtamedia pelaa peliä juuri näin. Erilaisista sekalaisista haastatteluotoksista kerätään "rusinat pullasta" eli vastaukset, jotka palvelevat keskusta-oikeistolaista tarkoitusta.
    Kun sanomalehti (mm HS esim) julkaisee yleisönosaston kirjoituksia, se voi tehdä sen oman makunsa mukaan kun se poimii vuosittaisesta 24 000 tarjotusta kirjoituksesta julkaistavaksi noin 3000. Se valitsee itselleen tarkoitusta palvelelvat kirjoitukset julkaistaviksi. Siksi näihin medioiden tarjontaan pitää nykyään suhtautua erittäin suurella varauksella.

    Pitää muistaa, että kun ylekin on oikeistolaisten hallussa, niin KAIKKI suomen mediat on porrrvareiden hallussa ja niiden "uutiset" siis sen mukaisia !

    Hyvä esimerkki tosiaan, se että oikeisto-yle käänsi Britannian vaalituloksen "oikeisto-vasemmisto" -asetelmaksi, vaikka siitä nyt ei lainkaan ollut kyse. Kyse oli eu-erosta ja vaaleissa äänestettiin vain siitä.

    Vielä kimurantimmaksi asian porrrvarille tekee sen, että siinä missä suomiporrrvari on EU-fani, britannian porrrvari hakee eu-eroa KIIHKEÄSTI !!
    Jostain syystä, mitä valehteleva valtamedia ei meille halua kertoa !!!!!

    t. haans.sea

    Äänestä

Englantilainen kansalainen on kuulemma tyhmä sanoo eu viisas , kuitenkin nämä tyhmät on juuri nyt vielä eu ssa , eikä näitä tyhmiä haluta päästää viisastumaan.......firmat haluaa tyhmiä kansalaisia , ei viisaita. Rupeaa firman johto näyttämään tyhmiltä viisaan duunarin rinnalla.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Ja EU-ero on selvä (ellei takkeja ala jälleen kääntyä. liian usein juuri vaalien jälkeennäin käy). Nyt kannattaa huomata muutama tärkeä seikka, mitä suomen (valehteleva) valtamedia ei kansalaisille halua kertoa. Haans kertoo:

1) Britannian EU-eroa ajaa briteissä nimenomaan sikäläiset porrrrrrvarit. Täysin toisin kuin esim suomessa. Kokoomuksen Erkki Salolainen oli oikeisto-ylessä suorastaan tyrmistynyt, onhan suomen porrrvarin linja eu-asiassa täysin päinvastainen kuin britanniassa ja itseasiassa yhteneväinen britannian "työväenpuolueen" kanssa.

2) Huomaa: Juuri Britannian porrrvarit oli pakotettuja eu-eroon tai vaihtoehtona olisi ollut uusi Persu-puolue myös sielä, joka jo aiemmin syntyikin mutta kuihtui näissä vaaleissa, koska brittejä eniten hiersi juuri EU. Syitä tässäkin on monia mutta en nyt niitä kertaa.

3) Britanniassa toimittiin siis TÄSMÄLLEEN samoin kuin USAssa, jossa sikäläinen sananmukaisesti ÄÄRIOIKEISTO eli rebublikaanit olivat pakotettuja ottamaan Trumpin ehdokkaakseen, välttääkseen kilpailevan äärioikeistopuolueen synnyn. Äänet tuskin olisi valuneet "demokraateille", toiselle oikeistopuolueelle ilman Trumpia.

4) Britannian ongelmaksi nousi SAKSA täsmälleen samoin kuin USA:n suurin päänsärky Kiina. Anglot näet ovat joutuneet molemmissa tapauksissa alakynteen.

LOPUKSI: Miksi näin kävi? Siksi että kansahan se on angloissa näin äänestänyt. Jos vanhat valtapuolueet roikkuisivat pelkän oman etunsa ympärillä, syhtyisi uusia puolueita, kuten suomesa Persuja. Kysymys on puhtaasti TYÖSTÄ ja sen PUUTTEESTA eli siitä taistelusta, viimekädessä. Itseasiassa "työvoimapula"-kusetus on alunperin keksitty juuri USAssa jo 80-luvulla, jossa kansalle sepitettiin kapitalistien tuotannon Kiinaan siirtelyä nimenomaan "työvoimapulalla". Aluksi kansa ei todellisuutta kokonaisuutena tajunnut. Vasta 2000-luvulla Kansa alkoi VALEHTELUUN reagoida, ja sen seurausta on nykyinen anglojen toiminta. Selvää on, että rapistumassa on myös niiden harjoittama impperialistinen ideologia, vaikka eivät ne takuulla siitä vielä halua luopua !

T. Haans.seA

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu