APUA! TÄMÄKÖ ON TULEVAISUUTEMME?

Eikö enää auta kuin kuolema?
Omainen hoitanut 21-vuotta läheistään ja tarvitsisi apua jo yhteiskunnalta, mutta sitä ei tunnu saavan ei sitten millään.
Läheinen 96-vuotias muistisairas, ei enää selviydy mistään ilman apua, omainen hoitanut ja yrittää jaksaa oman terveytensä äärirajoilla.
Missä on HYVINVOINTI SUOMI?
Vanhustenhoito on pohjamudissa, vain Rikkaat eläkeläiset ja vanhukset mälläävät ja saavat hoitoja!
Seuraava vaihe terveyskeskuksissa annettava nopea "EUTANAPU" piikki pyllyyn ja vanhus pois yhteiskunnan ONGELMAJÄTTEISIIN!
11238
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Meillä omaishoitajat jopa patistetaan hoidettavan käyttämään intervallijaksoja hoitajan jaksamisensa tueksi. Miten lie muualla?

Äänestä

Niinpä, meillä oli pitkä avioliitto, joka päättyi eroon kun lapset lähtivät kotoa ja siinä tuli kaikki ne tyypilliset keski-iän kriisit ja oli ihan yhtä hel****iä.
Parin vuoden päästä toinen sairastui dementiaan ja kun yksin asui, pääsi aika äkkiä hoitokotiin. Hapuili siellä toisten asunnoissa ja milloin missäkin ja aiheutti niin paljon haittaa ympäristölleen ja ympäristö hänelle että johan sai paikan.
Arvaa ettenkö ole kiitollinen erostani vaikka hävisin monta tuhatta kun en enää jaksanut riidellä. Siinäpähän häntä hoitaisin, eipä sitä sairaasta kehtaisi eroa ottaa vaikka millainen kriisi olisi. Kyllä on kova paikka yötä-päivää omaistaan hoitavilla.

Äänestä

Onko aloittaja nyt satavarma, että ko. henkilöt tai heidän omaisensa eivät ole olleet yhteydessä oman kuntansa vanhustenhuoltoon? - Nm. Epäuskottava juttu

Äänestä
  • "Epäuskottava juttu"
    Valitettavasti ei taida olla erityisemmin epäuskottava. Tulevaisuudessa taitaa vain olla yhä yleisempää, kun resursseja ja koulunkäyntiaikaa investoidaan jo kouluissakin seta-huuhaaapropagandaan, jolloin syntyy lisää häiriytyneitä nuoria, jotka jäävät sitten vaille minkäänlaista terapiaa ja ovat kykenemättömiä ja haluttomia minkäänlaiseen varsinaiseen työelämäään....

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "Epäuskottava juttu"
    Valitettavasti ei taida olla erityisemmin epäuskottava. Tulevaisuudessa taitaa vain olla yhä yleisempää, kun resursseja ja koulunkäyntiaikaa investoidaan jo kouluissakin seta-huuhaaapropagandaan, jolloin syntyy lisää häiriytyneitä nuoria, jotka jäävät sitten vaille minkäänlaista terapiaa ja ovat kykenemättömiä ja haluttomia minkäänlaiseen varsinaiseen työelämäään....

    Tuosta Setasta juolahti; tarkoitatko itseäsi ? - Nm. Sekositko

    Äänestä

Näin on.Jouduin hoitamaan olosuhteiden pakosta sukulaistani,ja kun hän kaatui,hänet vain palautettiin kotiin,koska minä lupauduin katsomaan hänen peräänsä.Sama toistui,ja sitten päätin etten hoida enää,ja piti uhkaila sun muuta ennen kuin sain hä
nelle paikan.Mutta nyt on siellä ja pysyy!

Äänestä
  • Se on hyvä, että tulevaisuus alkaa realisoitumaan. Toivottavasti isommalle joukolle, jotta päättäjämme saataisiin vihdoinkin vaihdettua sellaisiin, joilla olisi myös edes jonkinlaista realismia maailman menosta täällä ruohon juurella. - Nm. Pää pilvissä pöllöilevät

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Se on hyvä, että tulevaisuus alkaa realisoitumaan. Toivottavasti isommalle joukolle, jotta päättäjämme saataisiin vihdoinkin vaihdettua sellaisiin, joilla olisi myös edes jonkinlaista realismia maailman menosta täällä ruohon juurella. - Nm. Pää pilvissä pöllöilevät

    Tuskin liikuttaa Marinia paskan vertaa....

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tuskin liikuttaa Marinia paskan vertaa....

    No en Marinista puhunutkaan enkä häntä tarkoittanut. Vaikka hän tulevaisuuteen todennäköisesti kuuluukin. Toivotaan, että hän 'kasvaa' ja kehittyy oikeaan suuntaan. Mistä muuten tiedät, mikä häntä liikuittaa? Onko henkilökohtainen tuttusi? - Nm. Vai väärä puolue

    Äänestä

Hoitavat omaiset häädetään pikimmiten kaikessa hiljaisuudessa. Kukapa olisi uskonut.

Äänestä

Kunpa jokainen tekisi hoitotestamentin,jo täydessäymmärryksessään vanhuudenvaralle. Silloin ei kukaan sivullinen-omainen pääsisi syyttelemään hoitavaa lääkäriä,joka auttaa vanhusta pääsemään jo ansaitemalleenlevolle,ottamalla piuhat irti.Olen tehnyt hoitotestamentin jo kuusikymppisenä,ei pitkitetä elämääni letkuilla eikä lääkkeillä,kun olen loppusuoralla,ainoastaan kivunlievennystä,jos on tarpeen.Olen nyt 82,hyvää päivänjatkoa,ken elää??

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Eikö enää auta kuin kuolema?
Omainen hoitanut 21-vuotta läheistään ja tarvitsisi apua jo yhteiskunnalta, mutta sitä ei tunnu saavan ei sitten millään.
Läheinen 96-vuotias muistisairas, ei enää selviydy mistään ilman apua, omainen hoitanut ja yrittää jaksaa oman terveytensä äärirajoilla.
Missä on HYVINVOINTI SUOMI?
Vanhustenhoito on pohjamudissa, vain Rikkaat eläkeläiset ja vanhukset mälläävät ja saavat hoitoja!
Seuraava vaihe terveyskeskuksissa annettava nopea "EUTANAPU" piikki pyllyyn ja vanhus pois yhteiskunnan ONGELMAJÄTTEISIIN!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu