Kertokaa mielipiteenne aiheesta esim. eettiseltä tai uskonnolliselta kannalta. Hyödyt ja haitat. Miksi naimisiin? Miksi avoliitto? Miksi olette päätyneet avo- tai avioliittoon? yms... Tämä tulee osana koulutyöhön. Kiitos vastauksistanne jo etukäteen!
AVO- VAI AVIOLIITTO?????????!!!!
töpö
8812
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Olen elänyt viimeiset 4 vuotta avoliitossa ja pienestä asti olen haaveillut meneväni naimisiin ja niin aionkin.
Kiire ei vain ole. Olen miettinyt (yksin ja yhdessä mieheni kanssa)avioliitto asiaa.
Meille sillä ei ole merkitysta sinänsä, rakastamme toisiamme olimme sitten naimisissa tai emme. Itse häät ovat kuitenkin minulle (kuten niin monelle muullekin naiselle) tärkeä asia, joten siinä oikeastaan syy miksi luultavasti jonakin päivänä alttarille menemme.
En/emme tunne tarvetta mennä naimisiin, meidän ei mielestänme tarvitse todistella kenellekään mitään, yhdessä voi olla ilman kalliita häitäkin :)
mites olisi tälläinen vaihtoehto, ettei kumpi vois vä'hempää kiinnostaa.
Minusta avoliitossa on jätetty takaovi vielä auki. Vasta avioliitto on merkki sitoutumisesta. Minusta tuntuu hyvältä kun on olemassa virallinen paperi jonka mukaan minä ja hän olemme yhdessä.
Minusta tuo "avoliitossa vielä takaovi auki" -ajattelu on outoa. Ehkä monen kohdalla näin onkin, mutta itse koen, että jos tarvitsen jonkin paperin voidakseni luottaa molemminpuoliseen sitoutumiseen, ei parisuhde ole kovin hyvissä kantimissa. Sitäpaitsi avioeron saa niin helposti, ettei se ole tae mistään.
Meillä avoliittoa on takan muutama vuosi. Ensin sovimme vain kokeilevamme (tällöin emme oikeastaan ajatelleet suhdettamme avoliittona, vaan edelleen pelkkänä seurusteluna), vuoden jälkeen totesimme kaiken toimivan niin hyvin, että päätimme tehdä järjestelystä pysyvän ja aloimme keräilemään asuntorahoja kokoon. Yhdessä aiomme pysyä loppuikämme. Todennäköisesti menemme joskus myös naimisiin, mutta syynä on lähinnä tuleva yhteinen asunto ja ehkä tulevat lapset, suhteen virallisuus on noissa asioissa hyödyksi. Todisteekai rakkaudesta ja sitoutumisesta emme kuitenkaan tuota paperia tarvitse, emme myöskään isoja hääjuhlia, vaan maistraatti ja kaksi todistajaa riittää (no okei, jos on ylimääräistä rahaa, niin olisihan se kiva pitää läheisille oikein kunnon bileet...).
Olen ollut naimisissa pitkään, joten olen tottunut itseeni "rouvana". Avosuhteen nimikkeetkin mielestäni korostavat suhteen väliaikaista ja vapaata luonnetta.
Tiedän kyllä ettei avioliittokaan ole tae suhteen pitkäikäisyydestä. En minäkään ole ollut 20:tä vuottani naimisissa saman miehen kanssa...
Avoliitto on vähän ontuva nimitys, se on oikeastaan jo vähän vanhahtava. Alunperin kai avoliitto oli se avioliittoa edeltävä juttu kun asutaan yhdessä, vähän niin kuin kokeillaan. Kyllä mekin aluksi kokeilimme (olimme ns. klassisesti avoliitossa), mutta sitten teimme päätöksen elää yhdessä loppuikämme. Se päätös on meille yhtä sitova kuin avioliitto jollekulle toiselle, mutta valitettavasti avoliitto on huonoudessaan ainoa käytössä oleva sana, jolla voimme suhdettamme kuvailla...
Parisuhteet ovat nykyään niin monimuotoisia, että sanasto alkaa jäämään jälkeen ajastaan. On poikaystävää, avomiestä, avioliittoa, rekisteröityä parisuhdetta, tyttöjen tyttöystäviä ja uusperheitä ja ydinperheitä ja pareja, jotka ovat "kihloissa" mutteivät aio koskaan naimisiin. Päälle vielä se, että joka sanalla on kuusi merkitystä riippuen siitä, kuka puhuu. Ei ole helppoa!
No, onneksi pääasia lienee, että parisuhteen kumpikin osapuoli tietää miten asiat ovat ja kuinka vakavissaan yhdessä ollaan. Kutsukoon sitä sitten seukkailuksi tai syväksi ystävyydeksi :)
Avoleski ei saa puolison kuollessa mitään.
Avioliitto on Jumalan siunaama liitto, se tehdään Jumalan ja seurakunnan läsnäollessa. Tässä on tietty viisaus. Nykyään avioliitostakin voi helposti erota, mutta alkuperäisenä tarkoituksena on, että kun liitto solmitaan Jumalan kasvojen edessä ja sukujen kesken, se vaikeuttaa sitä, että siitä lähdetään liian kevein perustein. Nykyään 60 % eronneista katuu päätöstään. Erot tehdään liian kevyesti, "miksei me, kun muutkin" -periaatteella.
En voisi elää avoliitossa. Minulle on annettu ihmeellinen rauha avioliiton solmittuani. En yli kymmenen avioliittovuoden aikana ole kertaakaan epäillyt, etteikö vaimoni olisi juuri minulle tarkoitettu. Kun elää avoliitossa, jää aina pieni takaportti, että katsotaan nyt miten tämä menee ja jos ei mene niin lähdetään sitten eri suuntiin. Minulle tämä ei sopisi ollenkaan. Nyt olen naimisissa eikä minun tarvitse käyttää voimavarojani tällaisen asian pohtimiseen, vaan voin suunnata ne johonkin hyödyllisempään. Tiedän olevani aviossa ja piste.