Kepulainen hyökkäsi kimppuun!

Olen jo iäkäs nainen ja saan kylillä liikkuessani olla yleensä aivan rauhassa. Tänään näin ei kuitenkaan ollut. Olin kulkemassa Topeekalla kohti Filppulaa, kun kukkakaupan takaa ilmestyi muriseva kepulainen. Tunnistin murisevan äijän kepulaiseksi siitä, kun hänellä oli joku keskustan vaalipinssi takin rintapielessä. Yritin jatkaa rauhassa matkaa, mutta liikenteen takia minun oli pysähdyttävä. Silloin kepulainen näki tilaisuutensa tulleen ja se puraisi minua käsivarresta! Huitaisin kepulaista laukullani, mutta se ei auttanut: kepulainen rupesi ärisemään entistä hurjemmin ja räksytti minulle kuin mikäkin vesikauhuinen rakki! Onneksi poliisi saapui paikalle ja vei kepulaisen mennessään.
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Sankariteot tuli mieleen!!

Äänestä

Jos en olisi kytkettynä happilaitteisiin, antaisin kepulaaselle nuijanukutuksen pesäpallomailalla.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Olen jo iäkäs nainen ja saan kylillä liikkuessani olla yleensä aivan rauhassa. Tänään näin ei kuitenkaan ollut. Olin kulkemassa Topeekalla kohti Filppulaa, kun kukkakaupan takaa ilmestyi muriseva kepulainen. Tunnistin murisevan äijän kepulaiseksi siitä, kun hänellä oli joku keskustan vaalipinssi takin rintapielessä. Yritin jatkaa rauhassa matkaa, mutta liikenteen takia minun oli pysähdyttävä. Silloin kepulainen näki tilaisuutensa tulleen ja se puraisi minua käsivarresta! Huitaisin kepulaista laukullani, mutta se ei auttanut: kepulainen rupesi ärisemään entistä hurjemmin ja räksytti minulle kuin mikäkin vesikauhuinen rakki! Onneksi poliisi saapui paikalle ja vei kepulaisen mennessään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu