Henkinen väkivalta vai mikä lie

Anonyymi

Ollaan oltu noin 25 vuotta mieheni kanssa yhdessä ja minusta jäljellä ei ole kuin surua ja tuskaa.
Olen tehnyt 10 vuotta uraa ja paloin loppuun epäonnistuneen projektin yhteydessä. Mies on tuntenut koko ajan olevansa se kakkonen meidän parisuhteessa työni jälkeen ja kokee sen varmasti loukkaavana.
Teen meillä kaikki kotityöt ja hoidan ruokaostokset ja silti miehen mielestä minun tulee tasavertaisesti osallistua miesten töihin ja taas sen jälkeen huolehtia ruoka jne.
Olen aivan loppu ja miehen mielestä vika on koko ajan minussa ja työssäni, vaikka olen vaihtanut vähemmän vastuuta sisältävään ja kevyempään työhön.
Mies osallistui kanssani pariterapiaan, mutta ei silti ymmärrä kuinka paljon minua syö meidän kodin kireä ilmapiiri, huutaminen ja haukkuminen hulluksi. Tästä huolimatta minun tulisi tuntea tottakai läheisyyttä ja haluta seksiä heti riitojen jälkeen?
Lisäksi miehelle ero tuntuu olevan joku maailman lopun asia, jota ei mistään nimestä saisi tapahtua ja muistutti minua kuinka yksin olen jos eroamme, hah haa...
En usko, että mies on narsisti tai läpeensä paha, mutta elää omassa kuplassaan eikä tajua minun tunteita ja niistä ei tietenkään voi puhua.
Riidellessä mies on alkanut toisinaan läpsimään ja viimeksi autossa riidan alkaessa mäiski minua kämmenellä päälaelle eli eihän tämä hyvältä näytä.
Omat henkiset eväät on nyt niin kulutettu loppuun, että en enää jaksa.
Meillä oli taas aluksi kiva ilta kunnes mies taas tuli ulkoa sisälle raivoamaan ja viskomaan tavaroita. Yritin pyytää lopettamaan, koska ei ole minun vika jos joku kone ei toimi hallissa ja vastauksen taas tiesikin ja käski minun painua yläkertaan.
Eli paska ilta jälleen ja taas väännän itkua ja mietin mitä teen. Haluaisin lähteä tästä, mutta en uskalla ja jaksa. Välillä tuntuu että tarvisin välittömän paon ilman paluuta ikinä enää tänne kotiin. Meillä on lapsia eli välitön lähtö ei ole mikään mahdollisuus.

6

143

Äänestä

    Vastaukset 6

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Hei! Minusta kuulostaa siltä, että ero saattaa olla parempi ratkaisu ja myös lapsillekin. Mies ei kunnioita sinua tasavertaisena kumppanina ja se olisi hänen ensin opittava. Kokeile olla hetki pois kotoa, jos mahdollista, niin saat etäisyyttä asioihin ja mietittyä rauhassa. Sen jälkeen katsotte riittääkö rakkaus. No, tietysti vaikea sanoa toisen puolesta, mut tää on mun näkemys.

    • Anonyymi

      Aivan jo lasten takia sinun olisi parasta saada heille rauhaisa koti jossa he voivat kasvaa ja varttua turvallisessa ilmapiirissä.
      Kyllä sinä jaksat saada eron aikaan kun ajattelet lapsianne.

      Tuo mies on pahasti vioittamassa lapsianne myrkyttämällä perheenne ilmapiirin. Tuo taas jättää valtavan syvät arvet lapsiinne joista he kantavat tuskaa lopun elämänsä.
      Alattele sitä. Se antaa sinulle voimia eroon.

      Sin pärjvät lastesi kanssa loistavasti kun saatte eläv turvallisessa ja rauhaisassa omassa kodisaanne.
      HUOM! tuleva kotinne voi olla vaikka vain yhden huoneen alivuokralaisasunto - niin kauan kuin vain sinulla ja lapsilla on siihen avain!
      Se on vain teidän yhteinen rauhanpesä.

      Tuon sinä kyllä jaksat saada aikaiseksi.

      Jätä miehesi riehumaan oman onnensa nojaan. Hän kyllä loytää heti naisen joka on valmis vastaanottamaan sen riehunnan. Sinä la lapsesi olette saanet jo tarpeeksenne.

    • Anonyymi

      Lasten takia ei kannata jäädä noin riitaisaan parisuhteeseen.
      Teidän lapset ovat jo vähintään kouluikäisiä eikä ne tyhmiä ole.

      Käyttäytykää kuin aikuiset ihmiset ja lopettakaa parisuhteenne tai riitely heti.
      Vanhempien riidat ovat pahinta lasten pahoinpitelyä, joten järki käteen siellä!
      Jos et muuta keksi, niin tee lastensuojeluilmoitus perheestänne, niin edes lapsenne pääsevät pois tuollaisesta perhehelvetistä sijaiskotiin!

      • Anonyymi

        Elämä ei ole helppoa,Eikä vihreämpää aidan takanakaan,tunteisiin vaikuttavissa asioissa on hyvä käyttää viileää järkeä ja kokonaisuus mielessä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Elämä ei ole helppoa,Eikä vihreämpää aidan takanakaan,tunteisiin vaikuttavissa asioissa on hyvä käyttää viileää järkeä ja kokonaisuus mielessä.

        Ap:nä voin myös kommentoida, että elämä ei ole niin yksinkertaista.
        Riidellä voi myös niin, että lapset eivät ole sitä näkemässä ja paikalla eli ei ole kyllä lastensuojeluun tarvetta. Aikuistensuojeluilmoituksen voisi tehdäkin.
        Saadaan riita aikaan esim. yhteisellä työmatkalla, kun miehen mielestä puhun tahallani niin hiljaa ja itsellä menee hermo siitä alkavaan räyhäämiseen.
        Tänä iltana taas mietin, että onko vielä toivoa vai ei. Mies ei näe suhteessa sellaisia ongelmia kuin minä, mutta huomaan jännittyväni jo hänen puhelinsoitostaan ja eihän tämmöistä kenenkään tarvisi sietää, mutta hyvät hetket puoltaa vielä yrittämään.


    • Anonyymi

      Jos ette kaksisteen ollessa pysty olemaan riitelemättä, niin en usko, että pystytte lasten nähdenkään käyttäytymään sivistyneesti.

      Jos teillä on työkavereita (työntekijöitä) niin työpaikkanne ilmapiiri on taatusti kireä. Ja vaikka olisitte kaksinkin, niin johan teidän välit näkyvät asiakkaisiin päin. Vaikka kuinka yrittäisitte pitää pokan, niin riitanne vaikuttavat kehon kieleen ja siihen miten te keskenänne kommunikoitte asiakkaittenne nähden. Ei hyvä busineksen kannalta.

      Sama meno jatkuu teillä kotona. Miehesi huutaa, sinä olet kireä ja hiljainen, ilmapiiri on jännittynyt. Kumpikaan teistä ei ole täysin oma itsensä eikä läsnä kenellekään kun pitää varoa mitä sanoo tai miten sanoo. Lapsenne saavat aivan väärän kuvan siitä millainen hyvä parisuhde on.

      Sinun ja miehesi tulehtuneet välit näkyvät ja vaikuttavat arjessa kaikkiin paikalla olijoihin, vaikka et sitä tunnusta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä Yllätti

      Kaivatussasi?
      Ikävä
      226
      2271
    2. Ei enää ulkoteltta ruokaa.

      Se oli sitten viimmeinen kerta kun tuonne teltalle menen.Laatu heikkenee joka vuosi ja annokset pienenee.Ei enää kiitos,
      Kuhmo
      52
      1342
    3. Jos sussa toisessa on yhtään miestä

      Ja kadut tekemisiäsi niin menet poliisin puheille, paljastat kaiken oman osuutesi ja kerrot mitä kaikkea se toinen on te
      Ikävä
      186
      1177
    4. Se katse...

      Täynnä rakkautta. Kunpa olisin tajunnut.
      Ikävä
      81
      1006
    5. En ole hetkeen sinulle kirjoittanut nainen

      Vieläkin ajattelen sinua, jos voit uskoa. Tunteet minussa huutavat toivoa ja rakkautta, kun kylmä loogisuus taas pistää
      Ikävä
      56
      891
    6. Mitä toivot tulevaisuudelta?

      😊
      Ikävä
      76
      885
    7. Muuttaisitko kaivattusi luokse

      heti asumaan? 🛒
      Ikävä
      100
      812
    8. Mitä eroavaisuuksia sinulla on

      kaivattusi kanssa? Esim. luonteessa. Haittaavatko erot vai ovatko vain rikkaus?
      Ikävä
      77
      757
    9. Martinan tyttärestä hieno haastattelu IL

      Martina on kasvattanut fiksun tyttären.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      361
      750
    10. Onnettomuus

      Olivatko paikkakuntalaisia, jotka menehtyivät?
      Virrat
      40
      731
    Aihe