Tutkija: EU suojelee islamia kritiikiltä

Kulttuurikriitikko Mark Tapson huomauttaa, että islamin suojeleminen kaikelta kritiikiltä on ollut maailman suurimman muslimiryhmän, islamilaisten maiden painostusorganisaatio Islamilaisen yhteistyöjärjestön (The Organisation of Islamic Cooperation, OIC) pitkäaikainen tavoite ja se on toiminut läheisessä yhteistyössä vasemmistolaisten liittolaisten, kuten Hillary Clintonin kanssa, edistääkseen ja pannakseen toimeen tällaista sensuuria.

"Tämä on jo suurelta osin omaksuttu monikulttuuristen eliittien keskuudessa Euroopassa. Ajatellaanpa esimerkiksi nykypäivän Englantia, jossa jihadistien puukotukset riehuvat valtoimenaan - mutta valittamalla niistä Twitterissä joutuu poliisin nuhdeltavaksi, ellei jopa suoranaisesti pidätetyksi", Tapson muistuttaa.

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin päätti 25. lokakuuta 2018, että islamin perustajan Mohammedin kritisointi on vihaan yllyttämistä, joten sitä ei suojella sananvapaudella, ja linjasi, ettei profeetta Mohammedin kutsuminen pedofiiliksi kuulu ilmaisunvapauden piiriin.
1782
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Lähdekritiikki paikallaan.

Kyseessä ei ole tutkija, vaan äärioikeistolainen kirjailija ja käsikirjoittaja. Eikä edes eurooppalainen.

Äänestä
  • eihän killarykään ole eurooppalainen.

    Äänestä

  • Joka tapauksessa on oikeassa siinä, että EU:ssa suojellaan islamia, tuota rasistista ja keski-aikaista uskontoa.

    1Äänestä

  • Kaikki jotka puhuu asiaa, ovat teidän punikkien mielestä äärioikeistoa. Onko tämä syyttelynne ja maalittamisenne oikein? Natsit perusti vihreän liikkeen. Miksi unohdatte sen seikan?

    Äänestä

  • No olikos se saatanan muhamed sitten eurooppalainen?

    Äänestä

Virallisen arvion mukaan Britanniasa on peräti 35 000 jihadistias eli potentiaalista terroristia! Britannian hallinto pelkä islamia ja muslimimamujaan kuin ruttoa ja syystäkin.

Siksi poliisi- ja oikeuslaitos on määrätty vainomaan brittejä, jotka vastustavat maan islamisoitumista ja muslimien väkivaltaista voimistumista. Tämän tietävät kaikki valistuneet ihmiset, mutta vain harva uskaltaa tuoda ongelmaa esiin.

Äänestä
  • Täälläkin useita satoja.

    Äänestä

  • suomessa kaikki puhuu jo islamista

    veitset ja raiskaamiset arkipäivää uutisissa

    Äänestä

  • Tietyt sharia lain osa-alueet nyt vaan sattuvat olevan Suomen lain, ihmisoikeuslakien ja hyvän maun vastaisia.

    Äänestä

Vai natsit siis perustivat vihreän liikkeen. No sehän selittääkin kaiken.

Äänestä

suomeksi?

Äänestä

Pyllistäkää mekkaan päin mutta varokaa ettei Haavisto ole lähellä.

Äänestä

"...EU:ssa suojellaan islamia..."
Taas ymmärrät asian väärin.

Katsotaan nyt ensin, miten asia on Suomessa. Rikoslaki kriminalisoi uskonrauhan rikkomisen näin:
"Joka...julkisesti pilkkaa Jumalaa tai loukkaamistarkoituksessa julkisesti herjaa tai häpäisee sitä, mitä uskonnonvapauslaissa tarkoitettu kirkko tai uskonnollinen yhdyskunta muutoin pitää pyhänä...on tuomittava uskonrauhan rikkomisesta sakkoon tai vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi."

Kiellettyä on vain julkinen pilkkaaminen, herjaaminen tai häpäisy. Normikansalainen ymmärtää varsin hyvin, milloin kyseessä on asiallinen arvostelu ja milloin riekkuminen häpäisytarkoituksessa. On jokseenkin hämmentävää,että persut itse eivät ymmärrä tätä eroa. Puoluejohtoa myöten persut ovat saaneet rikostuomioita uskonrauhan rikkomisesta.

Suojelun kohteena ei ole uskonto tai jumaluus vaan uskova ihminen. Lainsäätäjä on lähtenyt siitä ajatuksesta, että uskova saa Suomessa rauhassa ja vapaasti harjoittaa uskontoaan, eikä muilla ole oikeutta tarkoituksellisesti loukata häntä. Tämä on hyvä ja humaani ajatus; älkäämme turhaan loukatko lähimäistämme.

Persut eivät mitenkään jaksa ymmärtää, että heillä ei ole vapautta potkia muita ihmisiä, ei edes henkisesti. Sananvapaus antaa vapauden ilmaista oma mielipide, mutta se ei anna vapautta murjoa lähimmäistä. Onko tätä tosiaan noin vaikea ymmärtää?

Äänestä
  • SUPO seuraa aktiivisesti n. 400 radikalisoitunutta jihadistia ja muutamaa kymmentä radikalisoitunutta natsia. Joitain kommunisteja ja muuten erikoisempia ihmisiä on aktiivisessa seurannassa myös. Termi on Targettig, maalittaminen, maalitetut yksilöt.

    Suurimman uhan, SUPOn mukaan, muodostavat yksin asuvat yksilöt, jotka kirjoittelevat nettiin. TI on erikoispalvelun maalittama ihminen, jota poliisi pyrkii aktiivisesti vainoamaan niin pitkälle, että tuhottuaan kohteen elämän kohde päätyy itsemurhaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    SUPO seuraa aktiivisesti n. 400 radikalisoitunutta jihadistia ja muutamaa kymmentä radikalisoitunutta natsia. Joitain kommunisteja ja muuten erikoisempia ihmisiä on aktiivisessa seurannassa myös. Termi on Targettig, maalittaminen, maalitetut yksilöt.

    Suurimman uhan, SUPOn mukaan, muodostavat yksin asuvat yksilöt, jotka kirjoittelevat nettiin. TI on erikoispalvelun maalittama ihminen, jota poliisi pyrkii aktiivisesti vainoamaan niin pitkälle, että tuhottuaan kohteen elämän kohde päätyy itsemurhaan.

    Kenen kirjoittama lienee tuo SUPOn tappolista?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kenen kirjoittama lienee tuo SUPOn tappolista?

    elikkäs tässä alcoholin lapsiasiassa ... lapset on tuotu koekaniineiksi sekä erikoispalveluiden kohteiksi .. oikea ongelma muodostuu kun psykopatia pääsääntöisesti periytyy ja psykopaatille tyypillisesti vika on aina muissa, kun kidutuksen kohde saa aseen, kääntää hän vihansa ulospäin.. näen 30 nuorta empatiakyvytöntä, traumatisoitunutta ja vihaista naista/miestä, jos pääsevät vapaalle jalalle

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Kulttuurikriitikko Mark Tapson huomauttaa, että islamin suojeleminen kaikelta kritiikiltä on ollut maailman suurimman muslimiryhmän, islamilaisten maiden painostusorganisaatio Islamilaisen yhteistyöjärjestön (The Organisation of Islamic Cooperation, OIC) pitkäaikainen tavoite ja se on toiminut läheisessä yhteistyössä vasemmistolaisten liittolaisten, kuten Hillary Clintonin kanssa, edistääkseen ja pannakseen toimeen tällaista sensuuria.

"Tämä on jo suurelta osin omaksuttu monikulttuuristen eliittien keskuudessa Euroopassa. Ajatellaanpa esimerkiksi nykypäivän Englantia, jossa jihadistien puukotukset riehuvat valtoimenaan - mutta valittamalla niistä Twitterissä joutuu poliisin nuhdeltavaksi, ellei jopa suoranaisesti pidätetyksi", Tapson muistuttaa.

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin päätti 25. lokakuuta 2018, että islamin perustajan Mohammedin kritisointi on vihaan yllyttämistä, joten sitä ei suojella sananvapaudella, ja linjasi, ettei profeetta Mohammedin kutsuminen pedofiiliksi kuulu ilmaisunvapauden piiriin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu