Kummallista

Anonyymi

Mutta ihan selviö asia, että "teatteria" kaikki.
Tapasin kiinnostavan miehen. Minä joka olin jo kauan toivonut että tähän tyhjään arkeen tulisi joku. Ystävä. Rakastettu? Tässä olisi ollut edellytykset kaikelle, mutta hänessä oli se toinen puoli, joka kielsi häneltä sen.
Yritin pitää ystävyyttä yllä enkä mitenkään tuppautua. Ei ole luonteenomaista olla tyrkky vaan edetä fiksusti. Aloimme tapailla, juttelimme paljon ja kuljimme muutamassa paikassa. Oli kotoista, kivaa. Ihanaa. En vaatinut häneltä mitään. En odottanut liikoja. Elin odotuksella mitä kehittyy.
Hän kosketti minua ensin, otti syliin ja se oli leimahdus halun paloon. En muistanut ujostella, hävetä kroppaani tai itseäni vaan halusin vain hänet. Aidosti yhdessä tunteella tulisesti. Ihanaa.
Hän kehui ja ihasteli minua usein. Sanoi kyllä vaativaksi. Rakastelussa? Minäkö?! Ihmettelin sitä, koska olen ollut ujompi aina. Tunnusteleva paremminkin. Toki ihailu ja huomio tuntuu hyvältä mutta liikaa toistettuna hän varmaan väsyi siihen itsekin. En minä sitä häneltä odottanut niin. Halusin häntä mutta en patistanut. Hän huokaili ettei voi olla lähelläni kun aina haluttaa. Oli hänen otettava vähän pillereistä apuakin. En tiedä, ainako koska se niin häntä vaivasi. Sekö kun sytyin niin helposti eikä tiennyt aina milloin pillerin ottaisi.. Vai mikä siinä oli. Hän halusi itsekin ja nautti meistä. Vai eikö sittenkään? Hän sopi elämääni niin hyvin. Vaatimattomasti ja hyvänä keskustelukumppanina. Puhuimme paljon ja kaikesta. Sitten se toinen puoli hänessä rupesi ajamaan häntä poispäin. Se oli niin yllättävää. Pelottavaa. Hän oli kuin eri ihminen. Se kiehtova rakas meni pois. Julmaa!
Se vain jatkaa etsimistään... Eikä koskaan löydä kuin hetken onnen? Ei edes rikasrakas voi sitä antaa. Ymmärrän.
Päätin unohtaa. Ei se ollut niin tärkeää. Mutta minä kaipaan sitä aikaa.

3

145

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Varattu mies ilmiselvästi. Noista merkeistä pitäisi tajuta ettei ole todellista.

      • Anonyymi

        Mikä esim tässä tekstissä olisi todellista? 🤭 Kaikkea sitä lukee, nämä kommentit mukaanlaskien


    • Anonyymi

      Sekava ja naurettava provo, mutta kyllä toisilla vaan torttu näistä kostuu

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      73
      1203
    2. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      80
      1094
    3. Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta

      https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen
      Kuhmo
      24
      1065
    4. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      126
      930
    5. Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!

      Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m
      Tv-sarjat
      6
      898
    6. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      60
      844
    7. Mihin Asiakirjat ovat voineet kunnasta kadota???

      LUE kuinka verorahoja haaskattiin Yle: Ähtärin pandalaskelmat salattiin ja hukattiin - Satakunnan Kansa https://share.
      Ähtäri
      72
      711
    8. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      132
      672
    9. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      50
      652
    10. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      80
      622
    11. Tilanteenne

      Onko tilanteenne tällä hetkellä hyvä?
      Ikävä
      48
      537
    12. Miten sinä voit?

      Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua
      Ikävä
      90
      520
    13. Kerro kolme hyvää asiaa

      Kaipaamastasi ihmisestä ja lisää perään onko kaivattusi n vai m 😍
      Ikävä
      25
      512
    14. Minulla on ikävä Sinua kulta, rakas

      Olisitpa lähelläni, tarvitsen sinua ❤️
      Ikävä
      36
      485
    15. Suomen 4. seksikkäin mies Miika Nousiaisen tilalle - Pitääkö olla huolissaan palaa tv:seen

      Suosittu keskusteluohjelma tekee paluun. Tällä kertaa panelistina ei jatka enää Miika Nousiainen, vaan hänen tilalleen t
      Suomalaiset julkkikset
      11
      480
    16. haluatko lopettaa

      ihan lopullisesti
      Ikävä
      109
      460
    17. 43
      457
    18. Moottoripyöräonnettomuus

      Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää
      Alajärvi
      38
      425
    19. voi luoja kun uskaltaisin

      laittaa viestiä sinulle...
      Ikävä
      18
      423
    20. On kyllä tosi surullista

      jos kaivattuni (nainen) luulee palstan tyhmien viestien olevan multa. 😔Ei ole mitään syytä, miksi kirjoittaisin sellais
      Ikävä
      68
      397
    Aihe