Matti &Teppo -viimeinen

Anonyymi

Matti juonsi keikan ja soolot lauloi Teppo! Konsertti oli nautittavaa ja rentouttavaa iskelmämusiikkia kuuskytluvun lopulta tähän päivään,. Toisena kappaleena kajahti Arvotonta kissankultaa, se on aivan lyömätön näiden laulajataiteilijoiden tuotantoa, Tosin tässä vaiheessa äänen toisto ei ollut vielä aivan kohdillaan, mutta Mä vain laulun alkaessa kaikki oli jo kohdillaan, Matti unohtui toisinaan jaarittelemaan ja toistelemaan samoja, mutta ikäisekseen onnistui palaamaan nopsaan takaisin laulujenpariin? Kahden ja puolen tunnin konserttii sujui hienosti, tosin yleisö pitkästyi pitkällä väliajalla. Kaiken kruunasi toisen setin lopussa Kaiken takana on nainen -äänet, kamerat ja yleisö olivat täysillä mukana,
Yleisö oli pääasiassa samaa ikää kuin laulajakaksikko Matti ja Teppo, mutta osa oli vuosikymmen nuorempaa sekä
nuoriakin näkyi yleisössä.
Nautittava ja hyvä konsertti; tässä konsertissa oli kaikki kohdillaan: musiikki, esiintyjät ja konserttilippulla sai vastinetta koko lipun verran. Kiitos Matti & Teppo!

0

100

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Näin Enter-napilla tehdään miljardi euroa - Helsingissä

        "Ei se nyt niin kovin ihmeelliseltä näytä. Tavallinen nappi, musta muovinpala, joka kököttää parikymppiä maksavan mustan
        Maailman menoa
        20
        18184
      2. Minulla ei ole ketään muita

        Enkä halua ketään muita kuin sinut.
        Ikävä
        56
        5072
      3. 4,5 promillee

        Aika rajut lukemat joku eilen puhaltanut.
        Suomussalmi
        24
        4717
      4. Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista

        Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni
        Maailman menoa
        27
        4620
      5. Jätä minut rauhaan

        En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv
        Ikävä
        36
        4440
      6. Ben Z: "SDP ei ole ollut 50 vuoteen näin huolissaan velasta"

        "– Olen ollut eduskunnassa noin 50 vuotta, eikä SDP ole koskaan ollut niin huolissaan velasta kuin nyt. Se on tietysti h
        Maailman menoa
        67
        4332
      7. Harmittaako sinua yhtään?

        Tuntuuko pahalta ollenkaan?
        Ikävä
        62
        3903
      8. Voiku saisi sen sun

        Rakkauden kokea. Tykkään susta niin paljon edelleen.
        Ikävä
        42
        3565
      9. Mitä luulet, miten Martina Aitolehti pärjää Erikoisjoukoissa?

        Kohujulkkis, yrittäjä ja hyvinvointivalmentaja Martina Aitolehti on mukana Erikoisjoukot-realityssä. Erikoisjoukot on
        Suomalaiset julkkikset
        40
        2844
      10. Olitpa ikävän

        Kylmä eilen. Miksi ihmeessä?
        Ikävä
        45
        2559
      Aihe