Huppumiehet murtautuneet kemikaalivarastolle

Ai että miten tämä liittyy maahanmuuttoon?
33<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 33

Vanhimmat

Saattaisi hyvinkin liittyä terroristien suunnitelmiin tehdä jotain suurempaa missä paljon ihmisiä joutuisi alttiiksi jollekin vaaralliselle kemikaalille. Maahamme on haalittu tuhansia vaarallisia terroristeja ja lisää on tulossa, niin miksi nämä sitten olisivat vain toimettomina ? Viherpunikit eivät ymmärrä sitä, että terroristi on aina terroristi vaikka mikä olisi koska vakaumus on ja vain tappaa paljon vääräuskoisia.

Äänestä
  • Hyvä pointti!

    Miksi matumiehet murtautuisivat muuten johonkin kemialliseen laitokseen???

    Sellaisessahan ei ole mitään järkeä, jos tavoite on vain hankkia rahaa!

    Äänestä

Oli kyllä vaikea arvata ja vaimot vielä Syyriassa lapsineen Al Holin leirillä-

Äänestä

Nimiä ei tarvitde edes julkaista kun kaikki on Muhamedeja.

Äänestä

Ei ne kaikki ryöstä kemikaalivarastoja, turha yleistää. Tämä taisi vielä olla onnistunut ryöstö kun pääsivät karkuun kemikaaleineen.

Äänestä

ruotsalaiset tunkeutuivat ja hyökkäsivät?

Äänestä

On se väärin. Olen jo pari kuukautta yrittänyt tilata Kärkkäisen taikapeliä, mutta se on aina vaan loppu. Vaikka yritän tehdä varaustakin, ei se auta. Ovat kuulemma persut nyt niin kiinnostuneert Erbilin lennoista, että kaikki taikapelit on varattu ainakin pääsiäiseen saakka.

Persujen puoluetoimistollakin on 20 peilin pysyvä tilaus. Jussi niitä kuulemma innoissaan kolhii pilalle, kun luulee näkevänsä tullin harjoituksissa salattuja asioita.

Että ihan tämmöistäkö näkyi tällä kertaa? Näittekö niitä virolaisia, jotka on jo otettu kiinni?

Popcornit esille, vai mitä Jussi?
Nauretaan taas. ;)

Äänestä
  • Eikä vieläkään näy taikapeilissä. On siinä viivettä taas. Olisiko ruuhkaa kanavalla?

    Nauretaan taas. ;)

    Äänestä

  • Moktar.Gubta kirjoitti:

    Eikä vieläkään näy taikapeilissä. On siinä viivettä taas. Olisiko ruuhkaa kanavalla?

    Nauretaan taas. ;)

    Mene silmälääkäriin valittamasta.

    Äänestä

  • Moktar.Gubta kirjoitti:

    Eikä vieläkään näy taikapeilissä. On siinä viivettä taas. Olisiko ruuhkaa kanavalla?

    Nauretaan taas. ;)

    Taikapeilejä en ole tuijotellut, vaan lehdestä kuvaa, missä olevat henkilöt eivät ainakaan vahvasti meikäläisiltä näyttäneet. Olet naurettava, nauretaan vaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Taikapeilejä en ole tuijotellut, vaan lehdestä kuvaa, missä olevat henkilöt eivät ainakaan vahvasti meikäläisiltä näyttäneet. Olet naurettava, nauretaan vaan.

    No kohta 20v päästä noi onihan"suomalaisten" näköisiä,nyt jo Vuosaaresta Itäkeskuksesta,Kontula,Malmi asukkaiden näköisiä.

    Äänestä

Kemikaali-Alit yritti paeta Tanskaan, jossa oli jo otettu 20 serkkua kiinni. Ei taida järki paljon pakottaa, onneksi on vihreä sisäministeri.

Äänestä
  • Tämäkö näkyi taikapeilissäsi?

    Äänestä

  • Moktar.Gubta kirjoitti:

    Tämäkö näkyi taikapeilissäsi?

    Katoin Iltasanomista. Mitä sinä luet, vihreää lankaa ja voimaa?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Katoin Iltasanomista. Mitä sinä luet, vihreää lankaa ja voimaa?

    "Katoin Iltasanomista."
    Miksi sinä sitten höpötät kemikaali-Alista? Ei Iltasanomissa tätä lukenut.

    Äänestä

  • Moktar.Gubta kirjoitti:

    Tämäkö näkyi taikapeilissäsi?

    Sullahan se peili on.

    Äänestä

  • Moktar.Gubta kirjoitti:

    "Katoin Iltasanomista."
    Miksi sinä sitten höpötät kemikaali-Alista? Ei Iltasanomissa tätä lukenut.

    On muuten ihan sinun näköinen heppu.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    On muuten ihan sinun näköinen heppu.

    Se olikin huume-Ali partoineen.

    Äänestä

Taisivat olla tanskalaisia PVL: n miehiä. Niitä persujen kavereita kuten Breivik.

Äänestä

Nyt se Kelan maine hövelinä matujen elättäjänä on myös saapunut Tanskaan

Äänestä

Eihän poliisit olleet liian kovakouraisia näiden konnien kanssa, ettei Hutisalon tarvitse alkaa tutkimaan.

Äänestä

Kela, tuo kaiken keppostelun mahdostelija.. Go terot!

Äänestä

Vihreitä arabeja, haluavat laillistaa huumeet.

Äänestä

Kuten niin usein ennenkin taikapelipölvästit kokivat taas karvaan tappion.

Koskahan te oikein opitte?
Nauretaan taas. ;)

Äänestä
  • Ota peili ja terä käteen ja aja partas!

    Äänestä

  • Oikeassa olivat.
    "Tanskalainen" "Ruotsalainen" Albaani.

    Äänestä


  • " taikapelipölvästit"
    Koskahan sinä oikein opit?
    Nauretaan taas. ;)

    Äänestä

  • Taisivat pojat olla oikeassa sittenkin. Maahanmuuton hedelmiä. Suvaitkaa.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Ai että miten tämä liittyy maahanmuuttoon?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu