YKSI SINULTA PUUTTUU JA SEN MUKANA KAIKKI

Mikä oli tuo "yksi", joka seppä Högmanin mukaan nuorelta Paavo Ruotsalaiselta puuttui?
101523
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Kristuksen sisäinen tunteminen.

1Äänestä
  • Näin kai yleisimmin tulkitaan Högmanin lausumat sanat Paavolle.
    Varmaan nuorelta Paavolta sekin vielä puuttui, mutta Kristuksen sisällinen TUNTO omien vanhurskautumisyritystensä alle nääntyneeltä Paavolta puuttui kokonaan.
    Hän ei ollut vielä myynyt kaikkea omaansa jne.
    Näin antaa ymmärtää mm. Tapani Ruokanen Paavo-elämäkerrassaan.

    s-seutulainen

    2Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Näin kai yleisimmin tulkitaan Högmanin lausumat sanat Paavolle.
    Varmaan nuorelta Paavolta sekin vielä puuttui, mutta Kristuksen sisällinen TUNTO omien vanhurskautumisyritystensä alle nääntyneeltä Paavolta puuttui kokonaan.
    Hän ei ollut vielä myynyt kaikkea omaansa jne.
    Näin antaa ymmärtää mm. Tapani Ruokanen Paavo-elämäkerrassaan.

    s-seutulainen

    Sitähän me emme voi tietää, että mitä joku seppä Högman sillä tarkoitti !!!

    Hän on voinut oman ymmärryksensä tai ymmärtämättömyytensä kautta tarkoittaa ihan mitä vain !

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sitähän me emme voi tietää, että mitä joku seppä Högman sillä tarkoitti !!!

    Hän on voinut oman ymmärryksensä tai ymmärtämättömyytensä kautta tarkoittaa ihan mitä vain !

    Monet kristityt ymmärtävät mitä seppä Högman tarkoitti. Sillä hekin ovat jossain vaiheessa saaneet luopua omavoimaisuudesta ja lähtä Kristuksen tuntemisessa ja armossa kasvamisen tielle. Se ei välttämättä tapahdu heti uskoon tullessa. Ja voi myös viivästyä, jos oman seurakunnan opetus armosta ja teoista on ristiriitaista.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Monet kristityt ymmärtävät mitä seppä Högman tarkoitti. Sillä hekin ovat jossain vaiheessa saaneet luopua omavoimaisuudesta ja lähtä Kristuksen tuntemisessa ja armossa kasvamisen tielle. Se ei välttämättä tapahdu heti uskoon tullessa. Ja voi myös viivästyä, jos oman seurakunnan opetus armosta ja teoista on ristiriitaista.

    Et tainnut ymmärtää, mitä tarkoitin.

    Siis sepän jutut ovat hänen juttujaan ja tulkintojaan, mutta mitä se Raamatun kohta sanoo ja mitä Jeesus opettaa, niin siinä on ihan toinen juttu/ asia kokonaan.

    Äänestä

Luuk.18:22 Biblia (1776) Kun Jesus sen kuuli, sanoi hän hänelle: yksi sinulta vielä puuttuu: myy kaikki, mitä sinulla on ja jaa vaivaisille, niin sinulla pitää oleman tavara taivaassa: ja tule, seuraa minua. Luuk.12:33.

Äänestä
  • Tuo oli tarkoitettu rikkaalle nuorukaiselle, jonka Jeesus tiesi olevan kovin kiintynyt omaisuuteensa. Eikä se välttämättä koske kaikkia. Ihmiset ovat kiintyneitä eri asioihin. Ja tärkeintä on tunnistaa mikä omassa elämässä on ehkä esteenä Jumalan tuntemiselle.

    "Kell esteenä on emäntänsä, ken koettelee härkiään"

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi kirjoitti:

    Tuo oli tarkoitettu rikkaalle nuorukaiselle, jonka Jeesus tiesi olevan kovin kiintynyt omaisuuteensa. Eikä se välttämättä koske kaikkia. Ihmiset ovat kiintyneitä eri asioihin. Ja tärkeintä on tunnistaa mikä omassa elämässä on ehkä esteenä Jumalan tuntemiselle.

    "Kell esteenä on emäntänsä, ken koettelee härkiään"

    Joka tapauksessa Paavo Ruotsalainen, joka taivalsi Nilsiästä Jyväskylään lain taakan alle nääntyneenä, palasi sieltä takaisin Savon perukoille "tanssiaskelin" armon alla.
    Hän oli saanut ymmärtää, ettei ihmisellä itsellään voi olla mitään muuta annettavaa Jumalalle kuin syntinsä. Kaikki omat vanhurskautumisyritykset ovat Jumalan edessä vain likainen, saastainen, vaate. Kaikki tuli - KAIKEN SAI - luovuttaa Jeesukselle Kristukselle.
    Syntiemme lisäksi myös "hyvät" tekomme. Omiin lain täyttämisyrityksiimme luottaminen jne.
    Kyllä tuo Herran Jeesuksen Kristuksen kehotus myydä kaikki mitä omistamme/LUOPUA KAIKESTA OMASTAMME ja vasta sitten seurata Häntä, koskee AIVAN JOKAISTA IHMISTÄ. Olemmeko luopuneet kaikesta omastamme?
    Emmekö sitkeästi sittenkin luota, ainakin vähän, itseemme. Omavanhurskaus voi ilmetä myös nöyryydessämme. Oman hengen köyhyyden esillä pitäminen ei välttämättä ole ollenkaan "hengessä köyhänä" olemista jne.
    Toisesta ketjusta sain -vasten tahtoanikin, näiltä tiimoin mietittävää erään nimimerkin kanssa käymäni keskustelun jälkeen.
    Luovuttaa KAIKKI JEESUKSELLE, tyhjetä aivan kokonaan itsestään!
    Lopettaa tyystin itseensä tuijottaminen, KATSOA ALATI YKSIN JEESUKSEEN.
    Eikä sekään omin voimin onnistu.

    1Äänestä

Luuk.14:33 Biblia. Niin siis jokainen teistä, joka ei luovu kaikista mitä hänellä on, ei se taida olla minun opetuslapseni.

Äänestä

Ainoa oikea usko on Rauhanyhdistykse, muut on hengellistä huoruutta ja vie helvetti. Jumalan valtakunnassa ei armoa anneta eikä pyydeta

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Saviseutulainen kirjoitti:

Mikä oli tuo "yksi", joka seppä Högmanin mukaan nuorelta Paavo Ruotsalaiselta puuttui?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu