Marinilla valtava avustajajoukko!!!!!

Anonyymi

Marin palkkasi itselleen seitsemän erityisavustajaa, kun Antti Rinnekin pärjäsi kuudella. Kokemattomuus ja epävarmuus näkyy. Rahaa riittää omille mutta ei esim. vanhuksille.

Kun edellinen hallitus tarttui pääministeri Antti Rinteen (sd) johdolla toimeen viime kesänä, se päätti ensitöikseen jotakuinkin kaksinkertaista sitä jelppivien apukäsien eli erityisavustajien ja valtiosihteerien lukumäärän.

Samassa yhteydessä Rinteen hallitus korotti politrukkien palkkatasoa niin, että yli 80-päisen avustajakaartin palkkakuluihin kuluu jo yli 10 miljoonaa euroa vuodessa.

Hallitus perusteli avustajien suurta määrää aluksi sillä, että Suomen kausi Euroopan unionin puheenjohtajamaana vaati ”työssä jaksamisen näkökulmasta riittäviä resursseja”.

Myös asioiden valmistelun tukeminen, laadukas päätöksenteko, hallituksen ja eduskunnan yhteistyö ja opposition tiedonsaannin turvaaminen vaativat hallituksen mukaan aiempaa suurempaa määrää avustajia.

Näiden perustelujen jälkeen hallitus on tietysti jo kaatunut sisäiseen luottamuspulaan.

32

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Jep. Mäki just luin tost Twitterissä! Piti pistää Pekkaa paremmaks kumRinteel oli ”vaan” 6. GIRL POWA! :P Joku ilkee ihminen kerkes jo nimetäkin noi tuolla:
      Lumikki ja seittemän pientä älykääpiötä :P :D

    • Anonyymi

      Eikö häntä hävetä?

    • Anonyymi

      Kun ei osaa niin tarvii paljon avustajia.

    • Anonyymi

      Marinin "hohto" himmenee jo.

    • 7 erityisavustajaa! ja lapseni ei edes yhtä kouluun vaikka hänen henki kyseessä ollut kun koululla ei ole resusseja ja hän on erityislapsi, joka tarvitsee erityistä tukea.

      Paljonko erityisavustajan palkka on?

      • Anonyymi

        Sateenkaarisannaa ei Suomalaiset lapset kiinnosta.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Sateenkaarisannaa ei Suomalaiset lapset kiinnosta.

        Minusta on tökeröä että varhaiskasvastukseen lykkää rahaa vaikka vanhemmat itse voivat hoitaa kotona, koulu sellainen paikka ettei vanhempi, jota aluetta hallitsee, eikä ole oikeuksia opetusmateriaalin kun ei ole opettaja. Ja jos tunti menee siihen pojan tunteet heilahtelee eikä saa apua harjoitella tunteita kun sillä avulla se on normi poika .
        Ja ollaan 3vuotta jo taisteltu avusta.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Sateenkaarisannaa ei Suomalaiset lapset kiinnosta.

        Se vaikeutta lapsen koulunkäyntiä ja muiden koulunkäyntiä ja nyt poika on kolmituntisella tunnilla ollut tämän joulukuun kun vaaratilanne oli hypätä kaiteelta kakkos kerrokseen 4metrin korkeudesta koska tunteet meni jumiin ja poika meni pakemis tilaan.
        Minulle soitettiin että yrittää itseänsä murhata.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Sateenkaarisannaa ei Suomalaiset lapset kiinnosta.

        Jouduin taas menemään rauhoittaa poikaa kouluun olen tänä syksynä 5kertaa joutunut menee auttaa pois tunteista.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Sateenkaarisannaa ei Suomalaiset lapset kiinnosta.

        Minua suututtaa koulussa on heitä jotka ensijaisesti tarvitsee apua rahaa kouluun vasta tippuu kun lapsi menee 9lk pois nyt se on6lk.

        Tämä hallitus on vain itseänsä ajattelee eikä heitä jotka ovat nyt heti pulassa. Miksi tässä kohtaa poikaani auteta yhtä nopeaa ja miksi se on vaikeata saada henkilökohtaista tukea.
        Sairaalajaksolla kävi keväällä ja vieläkään ei ole tukea henkilökohtaista tukea vaikka sitä suositeltiin.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Sateenkaarisannaa ei Suomalaiset lapset kiinnosta.

        Olen pistänyt Sanna marilille sähköpostia aiemmin keväällä asiasta kuin monelle muillekkin kansanedustajalle että on hätä kyseessä.
        Ei tippunut apua.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Sateenkaarisannaa ei Suomalaiset lapset kiinnosta.

        Vain kaikki lähtee nostettiin 30 lapsesta poru koska se on julkista mutta entä mun yksi lapsi josta tehtiin lisäksi myös itsetuhoisuudesta lastesuojeluilmoitus takia kun ei onnistu koulussa.


        Oon pistänyt presitentillekin sähköpostia, ei vastausta. Arhimäki vastasi eikä edes uskonut että Suomessa asia on näin huonosti. Kumminkin ensisijaisesti rahaa annetaan varhaiskasvatukseen vaikka kerroin sen että vanhemmat pystyvät itsekin hoitamaan kotona peruskoulun pitäisi olla ensisijaista.

        Ja lisäksi tähän päälle kukkuraksi minun 4vuotiaasta tehtiin lastensuojeluilmoitus kerhostasen vuoksi kun olen hakenut diagnoosin sille että saa tukea ja kerhosta kun kerhon tätejä se pelkää sellaista pelokasta lasta on vaikea viedä kerhoon ja kun olen kertonut Esikoisen vaikeudesta ja siihen lisäksi päiväkodissa mun esikoinen oli että ongelma on lähtöisin sieltä Koska eivät tukeneet sitä siellä koska uskoin heidän osaavan paremmin. Minua on niin paljon nöyryytetty. Ja päälle kukkuraksi täällä suomi24. Uhattu henkeänikin.Ja olen omalla kuvalla.

        Missä on lapsen turvallisuus? missä? missä on lapsen etuudet missä.?

        Senkin kukkuraksi kehtaavat vielä anonyymit syytellä täällä minua.

        Tässä on nyt teille kasvatukseen kikka kakkonen
        https://www.iltalehti.fi/perheartikkelit/a/860eba81-82a2-45f1-934a-4fa1c0adec07
        Päiväkin on heti parempi.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Sateenkaarisannaa ei Suomalaiset lapset kiinnosta.

        Ne halus mun 4 lapsen päiväkotiin(lastensuojeluilmoitus) miksi edes antaisin sitä sinne kun haluan esikoiselle tuen, en nelivuotiaalle kumminkin minusta on kyse lapsen hengestä.
        Eikä kukaan ota koppia. Nyt kepluttelee minusta koulu pois tästä asiasta kun laittaa toiselle puolelle sen kaupunkia kouluun vasta ensi syksynä mutta ei ole ensisijaisesti antanut tukea lapselle ja olen jo nyt sitä mieltä jos lapsi pystyy olemaan normaalien kanssa henkilökohtaisella avustuksella miksi häne ei saa sitä lähikouluun.
        Kotona pojalla ei ole vaikeutukssia koska tuen häntä.


      • Anonyymi
        valtakunta kirjoitti:

        Olen pistänyt Sanna marilille sähköpostia aiemmin keväällä asiasta kuin monelle muillekkin kansanedustajalle että on hätä kyseessä.
        Ei tippunut apua.

        ei apua heru heterojen kanta-suomalaisten tarpeisiin. Me kelvataan vain (veron)maksumiehiksi.

        Dementoitunut yksinasuva mummeli sai raha-asiansa totaalisesti solmuun parissa kuukaudessa, ennen kuin kukaan läheinen tajusi. Ei herunut yhteiskunnalta apua, vaikkei ollut pitkän ikänsä aikana koskaan ennen sosisiaaliturvaa tarvinnut, yksinhuoltajana kahta työtä tehden, elätti kolme lastaan ja maksoi veroja.

        Lapset sitten hoitivat raha-asiat omista pusseistaan ja myös kauniit hautajaiset. Tämän kuultuani ääneni menevät Perussuomalaisille. Mamut saavat helposti kaiken mitä tarvitsevat. Vieläkin paineet nousee, kun muistelee tuota.

        Miksi luulette, että tavalliset ranskalaiset osoittavat rauhanomaisesti mieltään?

        Maahanmuuttoon ja monikulttuurisuuteen riittää rahaa joka tuutista:

        https://www.suomenuutiset.fi/nain-ray-jakaa-pelieurosi-miljoonien-avustukset-maahanmuutolle-ja-monikulttuurille/


    • Anonyymi

      Ilmankos Sannalla meni koko eilinen istunto kännykkää näppäillen.

    • Anonyymi

      Paljon uusia avustajia ja omien palkkojen korotuksia. Kunnon lähtölaukaus uudelle hallitukselle ja kertoi heti mitä tuleman pitää.

    • Anonyymi

      Seitsämän maailmanhalaajaa taitaa olla Suomen ennätys

    • Anonyymi

      Lumikki ja 7 kääpiötä. Sopisi paremmin Ohisalolle.

    • Anonyymi

      Hoitajamitoitus sopisi hyvin ministereille. 1 avustaja kahta ministeriä kohti. Palkka myös palveluasuntojen hoitajien mukaisesti.

      • Anonyymi

        No miten tietääksemme terveellä naisella pitää olla 7 avustajaa, kun sairailelle vanhuksille pitää riittää 0,5 - 0,7 avustajaa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No miten tietääksemme terveellä naisella pitää olla 7 avustajaa, kun sairailelle vanhuksille pitää riittää 0,5 - 0,7 avustajaa.

        Yksi niistä avustajista paimentaa lesbojen kasvattaman demari Sannan pentua eduskunnan käytävillä, ettei vaan satuta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Yksi niistä avustajista paimentaa lesbojen kasvattaman demari Sannan pentua eduskunnan käytävillä, ettei vaan satuta.

        Siis viis tavisäänestäjien avun tarvitsemisista lapsosilleen.
        Ei ole veroeuroja, kun menevät huuhaahallitukselle.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No miten tietääksemme terveellä naisella pitää olla 7 avustajaa, kun sairailelle vanhuksille pitää riittää 0,5 - 0,7 avustajaa.

        Yksi on Sannan(sd) lapsenlikkana.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Yksi on Sannan(sd) lapsenlikkana.

        Yksi on mukaan uitettu persu


    • Anonyymi

      Parempi olla avustajia tulee hommat hoidettua.Montakohan keskeneräistä ja perustuslain vastaista lakialoitetta viime hallitus toi käsittelyyn aika monta.Niihin eduskunnan aika tuhlaantui.

    • Anonyymi

      Eilisessä välikysymysistunnossa Marin oli murtumisen partaalla, säälittää katsella vaikka hallitustyö ollut ala-arvoista, ei Marinin syytä pelkästään. Nuorille jaksamista

      • Anonyymi

        Karmeaa!


    • Anonyymi

      Se on idiootti. Niin se vaan on.
      Kertoo sdp:n tasosta kun pöhköt nousevat johtoon.
      Uskon että sdp:n riveissä olisi järkeviäkin.
      Typerykset ja idiootit tulevat näyttämölle??? Miksi?

    • Anonyymi

      On siinä oma avustaja mitoitus kohdallaan. Palkat näillä turhakkeilla ovat 4200-8000 välillä.

    • Anonyymi

      Kuka johtaa? Se jolla on TIETOA. Tiedolla johdetaan

    • Anonyymi

      Yksinkertaista = tyhmä Marin = tarvitsee 7 avustajaa = Marinin paikalla voisi olla vaikka Tuppurais Eikka .

    • Anonyymi

      Eikä sekään näytä riittävän.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4018
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      24
      2881
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2302
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      34
      1311
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      899
    6. 131
      875
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      844
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      811
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      746
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      740
    Aihe