Rakkaus eri mantereella

Anonyymi

Olen palavasti rakastunut naiseen, joka on tuttuni kaukomailla ajalta jolloin minäkin asuin siellä. Emme koskaan tunteneet toisiamme kuin pintapuolisesti sillä olin silloin varattu. Kun erosin, osoitin olevani kiinnostunut ja aloimme flirttailla. Hän oli silmin nähden ihastunut ellei jopa rakastunutkin minuun, muttei koskaan suostunut kanssani treffeille. Halailimme ja suutelimmekin kerran intohimoisesti. Luulen että syynä oli silloin tuore eroni ja se että muutin pian eri maanosaan. Ehkä kaukorakkaus ei ole hänelle paras mahdollinen rakkaus ja hän haluaa parasta. Näin siis epäilen.

En ole koskaan ollut näin rakastunut. En ole nuori ja kokematon mutta olen kokematon suhteissa ja rakkaudessa. Kerran olen rakastunut aiemmin ja se johti avioliittoon. Kun rakastan, rakastan sitten kaikkeni antaen ja täysillä. Näin hänet viimeksi 8 kk sitten, eikä päivääkään ole mennyt etten olisi häntä ikävöinyt niin että sattuu. Uusien ihmisten tapailusta ei tule mitään. Treffeillä on "ihan kivaa" mutta kotiin tullessa ikävöin rakastani kyyneleet virraten. Loppuuko tämä ikävä ikinä?

En haluaisi luopua toivosta. Hän on kaikkea sitä mitä tarvitsen, eikä hänen laistaan ole missään. Haluan hänet elämääni, mutta miten? En uskalla viestitellä sillä pelkään nolaavani itseni, että hän näkee minut epätoivoisena roikkujana. Näen hänet todennäköisesti keväämmällä käydessäni entisessä kotipaikassani. Ehkä saan hänet yhdeksi yöksi mutta miten saan hänet omakseni kun mitään kunnon pohjaa ei ole ehtinyt muodostua, kuten varmasti monissa muissa kaukosuhteissa. Olemme yhä fb-kavereita ja seuraamme toistemme elämää. Hän tykkääkin lähes kaikista postauksistani. Miten vakuuttaa rakkaudessa monesti pettynyt nainen, että minuun kannattaa tutustua etäisyydestä huolimatta? Olenko ihan epärealistinen ja rakkauden sokaisema?

1

150

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Et tiedä ellet koskaan kokeile.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4138
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      27
      3019
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2320
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1338
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      919
    6. 133
      901
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      894
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      822
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      766
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      760
    Aihe