Olisiko toinen maailmansota voitu välttää

Jos Nato olisi ollut olemassa jo kymmenen vuotta aiemmin?

Toisen maailmansodan syttymiseen vaikutti ensimmäisen maailmansodan jälkeen solmittu Versailles’n rauhansopimus, joka ei ratkaissut Euroopan ongelmia. Historioitsijoiden mukaan toisen maailmansodan siemen kylvettiin kyseisen rauhansopimuksen solmimisessa. Rauhansopimuksen negatiivisena seurauksena olivat saksalaisten kokema epäreilu kohtelu ja Saksan ajautuminen talousahdinkoon, joka antoi Saksan kansallissosialistiselle työväenpuolueelle ja sen johtajalle Adolf Hitlerille kansansuosion. Hitler varustautui sotaan, liitti naapurimaita Saksaan ja toinen maailmansota käynnistyi Saksan hyökätessä Puolaan vuonna 1939. Britannia ja Ranska julistivat sodan Saksalle 3. syyskuuta 1939.

Saksa veti myös Neuvostoliiton mukaan sodan pyörteisiin.
2081
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Eipä Neuvostoliitto tainnut olla vain passiivinen ja Saksan ’vedettävä’ osapuoli toisen maailmansodan edellä. Kyllä Stalinilla oli omiakin ’tarpeita’ laajentumiseen. En nyt kyllä muista kumman aloitteesta Saksa ja Neuvostoliitto sopi etupiireistä, jotka sitten lopulta johti maailmansotaan.

Totta oli, että Saksaa nöyryytettiin oikein olan takaa ensimmäisen maailmansodan antautumisneuvotteluissa ja -sopimuksessa. Siinä kylvettiin seuraavan sodan siemenet ja äärikansallisen populismin nousu, josta kehittyi sitten natsismiaate.

Äänestä
  • Tarkastelet nyt 2. maailmansotaa aikalaissilmin, stalinististen sellaisten. Oisko Neuvostoliitto uskaltanut lähteä ryykääämään, jos Hitler ei olisi antanut mitään improvosaatiota sellaiseen?

    Eppäillä tuota soppii.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tarkastelet nyt 2. maailmansotaa aikalaissilmin, stalinististen sellaisten. Oisko Neuvostoliitto uskaltanut lähteä ryykääämään, jos Hitler ei olisi antanut mitään improvosaatiota sellaiseen?

    Eppäillä tuota soppii.

    Tietenkin oli lähdössä hyökkäämään, kun oli maailmanvalloitus haaveena. Älä puolustele Stalinia.

    Kommunismilla oli nimeen omaan tarkoituksena levittää kommunismi kaikkialle.Kansallissosialisteilla taas euroopan pelastaminen kommunismilta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tietenkin oli lähdössä hyökkäämään, kun oli maailmanvalloitus haaveena. Älä puolustele Stalinia.

    Voisitko laitta jonkun dokumentin tuosta. Sitä samaa tulukutetaan nykyvenäjästäkin, mutaa näyttöä ei löydy.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kommunismilla oli nimeen omaan tarkoituksena levittää kommunismi kaikkialle.Kansallissosialisteilla taas euroopan pelastaminen kommunismilta.

    ...ja juutalaisilta, johon he ansiokkaasti paneutuivatkin. Ehkäpä juutalaiset oli heidän kommunisteja.

    Äänestä

No tuskinpa Hitler ja Stalin olisivat kovin helposti kyenneet jakamaan itäistä Eurooppaa omiksi etupiireiksiin, jos olisi jokin Naton kaltainen puolustusliitto ollut olemassa ja nuo ’etupiiri’-maat olisivat olleet liittoutuneina isompaan kokonaisuuteen. Olisiko se silti estänyt noita kahta aloittamasta sotaa.
Kukapa sen varmasti tietää,

Ainakin nyt Nato on ehkäissyt sotaa tehokkaasti eikä yhteenkäön natomaaha ole hyökätty. Ei vaikka ilmeisesti nykyinen Venäjä mielellään uusisi etupiiriajattelun laajemminkin kuin Ukrainan ja Valko-Venäjän osalta. Ukrainankin se menetti lopullisesti kuutisen vuotta sitten tunnetuista syistä. Valko-Venäjäkin kovasti pyristelee vastaan.
Kaveria, uskottavaa varsinkaan, vain ei ole toistaiseksi löytynyt, onneksi.

Äänestä

Olisiko Hitler katsellut sivusta nato-maita ja keitä siihen olisi kuulunut?
Ihan sama, sama lopputulos olisi ollut kuin se meni Ranskan kohdalla.

Nato on nykypäivänä suuri uhka maailmanrauhalle, onneksi sen hajannaisuus estää kaikkein pelottavimmat skenaariot.

Äänestä
  • Natoideologiaan kuuluu se, että historiaa kirjoitetaan nyt uudelleen nato-oppien vaatimalla tavalla, Hitler halutaan nostaa jalustalle ja panna Neuvostoliitto koko hässäkän alullepanijaksi.

    Olen nähnyt tälläkin palstalla säkeitä, jossa natostürmabteilung väittää Neuvostoliiton aloittaneen toisen maailmansodan.

    Aika göbbelsmäistä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Natoideologiaan kuuluu se, että historiaa kirjoitetaan nyt uudelleen nato-oppien vaatimalla tavalla, Hitler halutaan nostaa jalustalle ja panna Neuvostoliitto koko hässäkän alullepanijaksi.

    Olen nähnyt tälläkin palstalla säkeitä, jossa natostürmabteilung väittää Neuvostoliiton aloittaneen toisen maailmansodan.

    Aika göbbelsmäistä.

    Neuvostoliitto oli Saksan liittolainen, ja yhdessä ne sen aloittivat, joten aivan turhaan puolustelet sotarikollisia.

    Äänestä

Jo sen juutalaisetkin tietävät, Saksa aloitti toisen maailmansodan.

Äänestä
  • Ei aloittanut.Yritti estää sotaa alkamasta.

    Äänestä

Nato ei ole voinut estää nykyajan sotia, vaan on hyvin usein jomman kumman osapuolen mukana taistelemassa milloin öljyn, milloin demokratian takia.

Äänestä
  • Kyllä Nato on estänyt sotia, ilman muuta. Yksikään natomaa ei ole joutunut koskaan minkään toisen valtion hyökkäyksen kohteeksi. Elikkäs juuri se, mitä varten Nato on olemassa, on tapahtunut.
    Jokainen entinen Varsovan liiton maakin, joka liittyi heti, kun se oli mahdollista Natoon, on saanut olla ja kehittyä rauhassa ilman Venäjän konkreettista sotilaallista uhkaa tai häirintää. Ukraina jaValko-Venäjä eivät liittyneet Natoon, joten vertailukohta löytyy.

    Nato on paras rauhan tae Euroopassa. Siitä on erittäin vahvaa ja kiistämätöntä näyttöä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllä Nato on estänyt sotia, ilman muuta. Yksikään natomaa ei ole joutunut koskaan minkään toisen valtion hyökkäyksen kohteeksi. Elikkäs juuri se, mitä varten Nato on olemassa, on tapahtunut.
    Jokainen entinen Varsovan liiton maakin, joka liittyi heti, kun se oli mahdollista Natoon, on saanut olla ja kehittyä rauhassa ilman Venäjän konkreettista sotilaallista uhkaa tai häirintää. Ukraina jaValko-Venäjä eivät liittyneet Natoon, joten vertailukohta löytyy.

    Nato on paras rauhan tae Euroopassa. Siitä on erittäin vahvaa ja kiistämätöntä näyttöä.

    Nato ja usrael lietsoo sotaa euroopassa.

    Äänestä

Jos Euroopan hiili- ja teräsunioni ( alkuperäinen EU ) olisi perustettu 30-luvun alussa niin se olisi ainakin rauhoittanut läntisen Euroopan.
Stalinin neukkulan uhka olisi ollut edelleenkin mutta läntinen liittoutuma olisi luultavasti estänyt neukkulan tavoitteet.

Jokut historioitsijat ovat päätelleet Stalinin tähdänneen länteen suuntautuvaan agressioon joskus 1945 tietämissä.

Äänestä
  • Ei ihmiset 30 luvulla niin tyhmiä olleet että itsenäisyytensä olisivat pois antaneet.

    Äänestä

Ei sodat ole vältettävissä jos joku sotahullu pääsee vaaleissa valtion johtajaksi niin kyllä se sodan sytyttää jos uskoo resurssien riittävän ja märinät edellisen sodan rauhansopimuksen epäreiluudesta on vain kansan kusetusta. Hitleri liittolaisineen oli viime sodan hyökkäävä puoli siihen asti kun joutui perääntymään omaan valtioonsa ja antautumaan. Yleensä sotien takana iso raha joka näkee sodassa hyviä tuottoja itselleen niin varmasti toisessakin mutta kolmannessa sodassa saattaa olla että tuotot haihtuu olemattomiin ydinhöyryissä.

Äänestä

Ei,Hitler yritti välttää sodan.

Äänestä
  • Miten muka hyökkäämällä NLoon

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Jos Nato olisi ollut olemassa jo kymmenen vuotta aiemmin?

Toisen maailmansodan syttymiseen vaikutti ensimmäisen maailmansodan jälkeen solmittu Versailles’n rauhansopimus, joka ei ratkaissut Euroopan ongelmia. Historioitsijoiden mukaan toisen maailmansodan siemen kylvettiin kyseisen rauhansopimuksen solmimisessa. Rauhansopimuksen negatiivisena seurauksena olivat saksalaisten kokema epäreilu kohtelu ja Saksan ajautuminen talousahdinkoon, joka antoi Saksan kansallissosialistiselle työväenpuolueelle ja sen johtajalle Adolf Hitlerille kansansuosion. Hitler varustautui sotaan, liitti naapurimaita Saksaan ja toinen maailmansota käynnistyi Saksan hyökätessä Puolaan vuonna 1939. Britannia ja Ranska julistivat sodan Saksalle 3. syyskuuta 1939.

Saksa veti myös Neuvostoliiton mukaan sodan pyörteisiin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu