Tabukeskustelua

S24:n palstoilla käydyssä keskustelussa vedotaan vastapuolen kelvottomaan moraaliin, yliopistossa oli selvää, että argumentin tuli olla tieteellisen tutkimuksen mukainen.

Yliopistossa ei tullut kuuloonkaan, että joku tieto oli sopimaton lausua, eli että se olisi ollut tabu. Tabuajattelu on taas täällä kaiken kattava periaate.

On kaksi maailmaa, jotka eivät kohtaa.

10

136

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Noin pienestä ei pääse jäljille, mitä tarkemmin mahdat tarkoittaa.
      Eikös palstan "ätminkäiset" nimenomaan julista, että täällä paljastetaan kaikki, ja ainakin ne asiat, mitä muut, kukaan ja missään ei uskalla edes mainita, mottona "Palstalla sanotaan totuus!"
      ;ö)

      • Ei ole palstan ätminkäisten sen paremmin kuin heidän vastustajiensakaan kirjoitelmat biologisen tiedon mukaiset. Mutta kuvitelmat suovat mahdollisuuden lyödä toisiaan kuin vierasta sikaa. Ja sitä todella halullisesti harrastetaan.

        Erityisen kelvoton on kuitenkin se, joka tuo esiin biologipiireissä tunnettua ja tutkittua tietoa, koska sen esittäminen on sopimatonta. Biologia kun kertoo, miten kaiken suvullisesti lisääntyvän elämän toiminta on luonteeltaan SEKSUAALISTA. Mutta jos sen sanoo, ja kertoo vielä yksityiskohtiakin, on irstas sika.

        Näin ei ole yliopistomaailmassa.


    • Lue nyt itse tuo uudelleen, ja muotoile se sen jälkeen miksi hyvänsä.

      Jos käydään vain yksi keskustelu, ja sitten vedotaan siihen että sitä samaa keskustelua käydään kaikilla palstoilla, niin jossain mättää.

      Hei Haloo!

      (hihitystä)

      • Mjoo

        Minulle (noin lukijan roolissa) tämä näyttäytyy siltä että Viuhditaan & Vouhditaan salilta toiselle pällistelemään sitä että mikään ei liiku.

        (hihitystä)


      • Funeau kirjoitti:

        Mjoo

        Minulle (noin lukijan roolissa) tämä näyttäytyy siltä että Viuhditaan & Vouhditaan salilta toiselle pällistelemään sitä että mikään ei liiku.

        (hihitystä)

        Eli siis

        Eli siis palstatabut ovat eräänlaisia kiintiökirjoittajia, joiden tehtävä on vain pitää yllä tulta.

        Kipinämikkoja

        (hihitystä)


      • Funeau kirjoitti:

        Eli siis

        Eli siis palstatabut ovat eräänlaisia kiintiökirjoittajia, joiden tehtävä on vain pitää yllä tulta.

        Kipinämikkoja

        (hihitystä)

        Suomen ongelmat ratkeavat sillä, että PPP (Pirkka Pekka Petelius) ja uskonnollinen miniatyyri (lahkot) siirretään Ahvenanmaalle toimittamaan harrastuksiaan, ja keskitytään oleelliseen, eli kieleen.

        (hihitystä)


      • Funeau kirjoitti:

        Eli siis

        Eli siis palstatabut ovat eräänlaisia kiintiökirjoittajia, joiden tehtävä on vain pitää yllä tulta.

        Kipinämikkoja

        (hihitystä)

        On myös tapa heitellä vaikeaselkoista läppää ja panna toinen miettimään, kellehän se oli ja mitä se tarkoitti. En puuttunut tässä puheenvuorossani tähän ilmiöön.


      • Funeau kirjoitti:

        Suomen ongelmat ratkeavat sillä, että PPP (Pirkka Pekka Petelius) ja uskonnollinen miniatyyri (lahkot) siirretään Ahvenanmaalle toimittamaan harrastuksiaan, ja keskitytään oleelliseen, eli kieleen.

        (hihitystä)

        Ei taitaisi paljonkaan porukkaa jäädä jäljelle, jos kaikki jotka on toivottu muuttavan Ahvenanmaalle, niin tosiaan tekis..


    • Anonyymi

      Todellakin kaksi maailmaa, jotka eivät voi kohdata: Totuus ja Valhe!

      • Totuuden & valheen leikki

        Hyvä neuvo: Älä jää hankeen makaamaan.

        (hihitystä)


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Me, Suomen kansa, vaadimme Riikka Purran eroa ministerin tehtävästä

      Riikka Purra on toistuvalla valehtelullaan osoittanut olevansa epärehellinen henkilö. Perustuslain kohdassa 60 § edell
      Maailman menoa
      186
      7616
    2. Hotelli Kainuu konkurssiin

      Vasta laajenivat Eskobarilla ja nyt näin https://www.kainuunsanomat.fi/artikkeli/hotelli-kainuu-hakeutunut-konkurssiin
      Kuhmo
      108
      2772
    3. Rikkaiden ja yritysten veroaleen ei ole varaa

      Ei pieni Suomi pysty elättämään vanhenevaa väestöä nykyisellä veroasteella. Ainakin 5-prosenttiyksikköä pitää kokonaisve
      Maailman menoa
      77
      2769
    4. "Minua ei kiinnosta opiskelu eikä töissä käyminen"

      Voiko lausunnosta päätellä lainkaan mikä puolue saattaisi ajaa tuollaisen kansalaisen elämäntavan mahdollistamista? htt
      Maailman menoa
      110
      2261
    5. Huomentaaaa

      Hyvää huomenta.... Tiiätkö kuinka vaikeata susta on ottaa mitään selvää ja ymmärtää yhtään mitään? Mukavaa päivää... sil
      Ikävä
      38
      2102
    6. Yks vähemmän

      Yks narkki täälläkin vähemmän,m.t. sai mitä halusi😎
      Kiuruvesi
      11
      1825
    7. Nyt voin sanoa että vtuttaa!

      Kertaa sata 💯
      Ikävä
      18
      1438
    8. Ainutlaatuiselle naiselle.

      Osaat tietämättäsi tehdä edelleen suuren vaikutuksen minuun. Tämän piti olla jo ohi mennyttä mutta olin väärässä jällee
      Ikävä
      28
      1382
    9. Rottia juoksee pitkin ostolantietä

      Eikö mikään taho loukuta niitä. Tuhoavat kiinteistöjä
      Ähtäri
      20
      1246
    10. Rakastatko vielä

      Minua?
      Ikävä
      22
      1204
    Aihe