Ruotsissa ei joulurauhaa - ruumiiden määrä kasvaa.

Ainakin kymmenen on jo tapettu tässä kuussa, ja saman verran haavoittunut erilaisissa sotatoimissa.

Kristianstadin Galmegårdenissa ampujaiset aloitettiin klo 23.00 aikaan torstai-iltana. Kaksi henkilöä avasi tulen kolmatta kohti, joka sai sen verran osumaa, että heitti henkensä myöhemmin sairaalassa.

Uppsalassa taas murhaaminen meni siinä mielessä pieleen, että kohde on viimeisten tietojen mukaan hengissä.
21<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

Syyrian mafia toimii Ruotsissa täydellä teholla ja siksi kannatan presidentti Niinistön ehdottamaa rikollisjärjestön kuulumisesta rankaisemista ja sen lisäksi rikollisjärjestö-käsitettä pitäisi tarkentaa, ettei jokin lökäpöksyporukka Odinit ja PVL ole sitä kun rajan yli vyöryää todelliset uhat. Rajavalvonta olisi tietenkin parasta, mutta se ei taida sopia maailmojen halaajille, jotka eivät näe metsää puilta.

Äänestä

Hyvä että muutin sieltä pois.

Äänestä

Ruotsissa on aivan mukava meno.
Pakoloiset tuntevat olonsa kotoisaksi kun kuuluu taistelujen melskettä ja räjähdyksiä.

Kyllä me Suomessakin varmasti pian saamme tottua räjähdyksiin ja amusekeluihin.

Päivi Lipponen on innoissaan ja hieroo käsiään kun hänen toivoma KULTTUURIN RIKASTUMINEN TAPAHTUU

1Äänestä
  • Musut on kuin kotonaan, kun kuuluu AK:n ääntä.

    Äänestä

Onpa vähän noin joulukuiseksi touhuksi. Yleensä lähi-idässä alkaa verisessiot joulukuussa, nyt on jo aika sellaiseen.
Kohta saadaan taas uudet lukemat, tämä on niin jännää, että kiirellä täytyy hakea poppareita, ja paljon.

Äänestä

antaa kaikkien kukkia

Äänestä
  • siis, antaa kaikkien kukkien kukkia

    Äänestä

Pelkästään Uppsalassa tänä vuonna 30 murhaa...

ihanan monikulttuurista

Äänestä

Henkirikostilastot muutamasta maasta.
Murhattuja/tapettuja per 100.000 asukasta:

Hollanti 0,8
Saksa: 1,0
Ruotsi: 1,1
Suomi: 1,2
Viro: 2.2
Unkari: 2.5
USA: 5.3

Ei tuo Ruotsin "sotatoimet" ja muukaan tappotahti kovalta vaikuta, vaikka jokainen hengenriisto on tietenkin liikaa.

Äänestä
  • Tilastoilla voi kikkailla monin tavoin.
    Jos keskitytään ampumistapauksiin, Ruotsi on todellinen Villi Länsi.

    Vuonna 2011 tuliasein tapettiin Ruotsissa 17 ihmistä, mutta jo vuonna 2017 yli kolmessa sadassa ampumatapauksessa kuoli 41 ihmistä ja yli sata haavoittui. Malmössä on on korkein ampumistiheys väkilukuun suhteutettuna. Ja kuten todettua, tänä vuonna räiskiminen on yltynyt vielä entisestään.

    Äänestä

  • Virossa syylliset = venäläiset
    Usa.ssa = mustat
    Unkarissa = romanit

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tilastoilla voi kikkailla monin tavoin.
    Jos keskitytään ampumistapauksiin, Ruotsi on todellinen Villi Länsi.

    Vuonna 2011 tuliasein tapettiin Ruotsissa 17 ihmistä, mutta jo vuonna 2017 yli kolmessa sadassa ampumatapauksessa kuoli 41 ihmistä ja yli sata haavoittui. Malmössä on on korkein ampumistiheys väkilukuun suhteutettuna. Ja kuten todettua, tänä vuonna räiskiminen on yltynyt vielä entisestään.

    Näin on. Viime vuonna Ruotsissa ammuttiin 45 ihmistä hengiltä, ja 306 ampumistapausta.

    Äänestä

  • Näin siellä suvakkikuplan takaisessa rinnakkaisuniversumissa, jossa valhe on totuus, ja totuus valhe! Mutta meillä täällä reaalimaailmassa:

    ”17 people were killed by firearms in Sweden in 2011, but by 2017, more 300 shootings had resulted in 41 deaths and more than 100 people injured.[1] In 2017, Malmö had the HIGHEST RATE of SHOOTINGS per capita and OUTRANKS most cities in Europe except some in southeast Europe.”

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tilastoilla voi kikkailla monin tavoin.
    Jos keskitytään ampumistapauksiin, Ruotsi on todellinen Villi Länsi.

    Vuonna 2011 tuliasein tapettiin Ruotsissa 17 ihmistä, mutta jo vuonna 2017 yli kolmessa sadassa ampumatapauksessa kuoli 41 ihmistä ja yli sata haavoittui. Malmössä on on korkein ampumistiheys väkilukuun suhteutettuna. Ja kuten todettua, tänä vuonna räiskiminen on yltynyt vielä entisestään.

    Ei tilastoilla tarvitse kikkailla. Ne kertovat henkirikosten määrän.

    Äänestä

Suomen valtamedia aika hiljaa.

Äänestä

Jaa, ilmastokin tykkää kun porukkaa laitetaan kylmäksi.

Äänestä
  • Kyllä on linjassa vihreiden arvojen kanssa.
    Suomeenkin vaan lisää sodassa karastuneita pakolaisia niin maailma pelastuu!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllä on linjassa vihreiden arvojen kanssa.
    Suomeenkin vaan lisää sodassa karastuneita pakolaisia niin maailma pelastuu!

    Kunnon ananaspäitä.

    Äänestä

Muslimisaastaa vain joka paikkaan, niin onneksi olkoon.

Äänestä
  • Heistähän on pääosin kyse.

    Äänestä

Vielä ennen vuodenvaihdetta ehtii....

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Ainakin kymmenen on jo tapettu tässä kuussa, ja saman verran haavoittunut erilaisissa sotatoimissa.

Kristianstadin Galmegårdenissa ampujaiset aloitettiin klo 23.00 aikaan torstai-iltana. Kaksi henkilöä avasi tulen kolmatta kohti, joka sai sen verran osumaa, että heitti henkensä myöhemmin sairaalassa.

Uppsalassa taas murhaaminen meni siinä mielessä pieleen, että kohde on viimeisten tietojen mukaan hengissä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu