Uskallatko katsoa ihastustasi silmiin?

Sama täällä. Tunteen voimakkuus, mikä yleensä on seksuaalista, on niin intensiivinen, että silmiinkatsominen on vaikeaa. Se voimistuu se tunne kun katseet kohtaa ja silmät paljastavat paljon ja luovat voimakkaita yhteyksiä ihmisten välille.

Minulle ei ole ongelma katsoa ihmisiä silmiin, ei vaikka välillämme olisi ihastumista tai seksuaalista vetoa. Minä välttelen katsekontaktia niihin ihmisiin, joiden huomaan välttelevän katsekontaktia itseeni. Koen, että se on kohteliasta, ettei haasta ketään tekemään sellaista, joka tuntuu jostain syystä hänestä epämiellyttävältä.

Mää en uskal , pelkään et hän (mies) näkee et oon todella rakastunut häneen. Ollaan molemmat varattui , et se siit sit ... mut silmiin en enää pysty kattoo !

Mulla on päin vastoin

En voi katsoa muiden nähden, koska muuten kaikki näkee sen meidän välisen jännitteen. Enkä tiedä, haluaako hän muiden näkevän sitä. Itseäni ei haittaisi.

Olen oppinut uskaltamaan. Pari viikkoa sitten jutellessa uskalsin katsoa jo rohkeammin, sain pitkän ja intensiivisen katseen takaisin. Sydän heittänyt volttia siitä asti. Katse oli jotenkin niin avoin ja suojaton. Sellainen miehen tule luokseni katse. Kumpikaan meistä ei kuitenkaan tehnyt mitään vaan jatkoimme juttelua. Minulla syke 150 hänestä en tiedä. Hetkeä aikaisemmin yhden työasian tiimoilta olimme hyvin lähekkäin ja nyt toivon hänen hakeutuvan ihan, ihan tosi tosi lähelleni <3 Silmiin en uskaltanut tällä viikolla katsoa kuin nopeasti. Pelkään nolaavani itseni. Jos hän katseestani näkee tunteeni ja ajattelee että voi sinä äiti-ihminen, keski-ikäistyvä pyöreä papupata, älä luule että sinusta pitäisin.

Onhan se energisoivaa, vaikkei sen kummempaan johtaisikaan. Ja normaali keskusteluunkin liittyvä saa jo aikaan positiivisen tunnereaktion. Siinä on tämä sykkeen laskukin, tais olla sitä suurempi mitä tärkeempänä toista pitää, pieni transsi.

Haluaisin katsoa, mutta en pysty kauaa... Pelkään, että tunteet näkyy/jäädyn. Kerran jo jäädyinkin.

Kyllä uskallan ja hänkin sitä katsekontaktia ja hymyilee ja siitä tulee hyvä mieli. Ei haittaa yhtään vaikka näkyisi ihastumiseni.
Välttelen jos huomaan että toinenkin välttelee katsomista.

Kauempaa olen uskaltanut katsoa, mutta kun tämä ihastuttava työkaverimies tuli minulle pari viikkoa sitten juttelemaan, niin voi hyvänen aika sitä jäätymisen määrää, tuskin uskalsin siinä katsoa häntä silmiin.
Muita katson silmiin paljonkin myös lähietäisyydeltä. On se kumma.

Yritän lähestyä asiaa myönteisyyden kautta ja sen sijaan, että sanoisin itselleni jatkuvasti, että: "en uskalla, en pysty, en voi", niin yritän sanoa itselleni, että voin pyrkiä käyttäytymään, katsomaan ja puhumaan ihan normaalisti hänelle kuin kelle tahansa muulle, vaikka vaikeaa sen toteuttaminen jostain syystä onkin.

Olenkohan jotenkin outo näine tunteineni? Mun on erittäin helppo katsoa sellaista ihmistä, johon olen ihastunut. Sen sijaan muiden silmiin muuten vaan tuijottelu on epämukavaa. Yritän toki puhuessani katsoa kaikkia silmiin, mutta se on epämukavaa. Varsinkin sellainen tosi intensiivinen tuijottelu, jota jotkut harrastavat jutellessaan on ahdistavaa. Jos tosiaan johonkuhun tykästyn, niin sitten ei tuota enää tuijottelu jutellessa mitään ongelmaa.

En usko että tämä on ikään sidottu asia.