Tuntuuko miehen naiselle antamat pakit miehessä itsessään missään. Taustaa sen verran, että ihastuin voimakkaasti töissä erääseen mieheen. Kipinää oli molemmin puolin ja muutaman kerran viestittelimme. Varattuja molemmat, kummallakin perhe. Flirttailua puolisen vuotta. Yhtäkkiä mies ei enää reagoinut viestiini. Eilen törmättiin töistä lähtiessä ja päätin kuitenkin vielä yrittää ja pyysin kahville. Mies tuntui tylyltä, kylmästi vain sanoi että nyt ei pysty, pitää mennä pakkaamaan kun lähtivät viettämään joulua muualle. Mies oli ihan toisenlainen kuin ennen, on kaikille aina niin ystävällinen ja kohtelias, mutta nyt minua kohtaan todella kylmä. Mies oli jo jatkamassa matkaansa ja toivotin hänen selälleen hyvää joulun aikaa. En kuullut sanoiko enää mitään. Tuli todella paha mieli. Kyse kuitenkin keski-ikäisestä miehestä joten olisi hoitanut asian kuin MIES. Vai ärsytinkö häntä.. en tiedä. Olisin toivonut että pakit olisi voinut antaa ystävällisesti tyyliin "olen imarreltu mutta en valitettavasti voi lähteä ja jatkaa tämän enempää". Kummallekin olisi jäänyt parempi mieli. Toivon, että mies on edes vähän ajatellut sanomisiaan ja sitä miten kylmästi minua kohtaan käyttäytyi. En tiedä pitäisikö minun tuntea häpeää seuraavan kerran kun töissä nähdään, kun en viestiin reagoimattomuudesta ymmärtänyt lopettaa. Pahalta tuntuu, mutta kai se oli perheen äidille ihan oikein... Yritän töissä olla kuin en häntä huomaisikaan. Onneksi on viikon loma.
Sain ihastukselta tylyt pakit
Anonyymi
1
138
Vastaukset
90 % Kundi Kundiset kiinni jäävät avuin tekstarein & moni Pirkko Pitsinenkin.
Kundi Kundinen hakee etäisyyttä sinuun siis, älä ole moksiskaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen markka otettiin käyttöön vuonna 1860
Suomi käytti vuoteen 1840 asti rahayksikkönään rinnakkain Ruotsin riikintaalareita ja Venäjän ruplaa. Tämän jälkeen oli5210315Kaivatullesi viesti ensi vuoteen?
Kerro meneekö naiselle vai miehelle ja vähintään yksi tunniste, esim. kirjain.1206148"Mä elän vieläkin"
Ikurin turbiini vetäisi taannoin lainabiisin Topin (RIP också) ja kumppaneiden kanssa. Toivottavasti on yläkerrassa kunn704582Yritystuet pois ja työeläkevaroilla maksettava valtion velka pois
Nyt on teille kerrottu keino kuinka Suomen velkaongelmasta päästää eroon kertalaakista. Älkää saatanat enää minulle tul83429Pate Mustajärvi on kuollut
Ihan pari tuntia sitten. Että sellaista. https://www.is.fi/viihde/art-2000011715177.html1433200Nyt Yle otti silmätikukseen sisäministeri Rantasen
Aivan erinomaista työtä tehnyt sisäministeri Mari Rantanen on saanut paljon aikaiseksi. Maahanmuuttoon ja maahanmuuttaji2823037Yksityinen sektori aiheuttanut Suomen taantuman
Investointien sijasta nostaneet voitot osinkoina omistajille. Ehdotan korjausliikkeenä yksityisen sektorin sosialisoimi1502829Ylen juttu sisäministeristä oli selvän tarkoitushakuinen
haluttiin vielä vuoden loppuun saada joku "kohu". (Olisiko Yle tehnyt jutun jos sisäministerinä olisi esim. RKP:n, jota662766Miten ikinä kelpaisin sulle
Sinä saat niiltä muilta naisilta paljon enemmän, mitä minulta... Tai mihin minä olisin valmis. Enkä edes olisi niin tait312117- 201787