Kertoo tuorein kysely. Myös itse olen siirtynyt Haaviston kannattajiin häneen kohdistetun ajojahdin vuoksi. Aikaisemmin en olisi voinut kuvitellakaan äänestäväni häntä.
Haavisto suomalaisten suosikki presidentiksi
Anonyymi
124<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 124
Vanhimmat
Ei ennen, eikä varsinkaan enää sitä vähääkään..
Kannattaa nyt vähän miettiä kuka edustaa suomea maailmalla, Haavisto jos olisi presedenttinä niin ketään enää kiinnosta suomi jälkeen, vai voisiko siinä olla hyviäkin puolia, saisi suomi olla rauhassa ja pitkään.
Trolli aloitus. Haavisto on nähty. Ei jatkoon.
No jos vaihtoehtoina on ulkopolitiikan taitava henkilö ja lastentappajiksi profiloituneen puolueen ehdokas, niin valinta on aika selvä.
Ulkopolitiikan muiden kuin suomalaisten hyväksi taitava henkilö. Laiskuudesta häntä ei voida syyttää..
Haista kuule metaaniasi, ja mee taputtamaan kökkäreitäsi lattialle, ei niitä ihmisten pöydälle saa nostella. Ootte aika outoa porukkaa, kun haluatte suomen kansalle yhä enemmän pahoinvointia. Kiitos Jumalalle, ettette tule onnistumaan !!!
Sama täällä . Olen aina ajojahdin kohteeksi syyttäsuotta joutuneen puolella ja niin tässä kin tapauksessa vaikka en muuten mikään vihreä olekaan.
Kuin myös. Menen tappeluissakin aina heikompien puolelle.
Haavisto meni itsekin tässä asiassa niiden heikompien puolelle.
Olikohan asia niin että syyttäsuotta?
Professorien mielestä Haavisto teki vääryyden. Te puolustelette vääryyden tekijää. Hävetkää.
Ei kauheissa vankileirin oloissa olevien suomalaislasten pelastaminen ole koskaan mitään vääryyttä. Se osoittaa mitä suurinta ihmisyyttä.
Se todennäköinen valehtelu on. Vääryys (suunnaton sellainen) on myös saattaa oma kansa suureen vaaraan.
Meidän perheeseen teki aivan suuren vaikutuksen Haaviston vankkumaton halu auttaa julmissa oloissa olevia suomalaisia orpolapsia, oman asemansa ja poliittisen uransa menettämisen uhallakin. Siinä on sitä juuri oikeaa talvisodan peräänantamattomuutta, vaikka raivokkaat poliittiset hyökkääjät kävi päälle kaikin likaisin keinoin.
KYLLÄ! Juuri tuollaisella uhrautumaan vamiilla peräänantamattomuudella oikeaksi tietämänsä asian puolesta Suomi säilytti itsenäisyytensä.
Mistäs tiedät etteikö Pekka olisi antanut perään?
Eräät tahot haistavat haavoittuvassa asemassa olevat uhrit ja ryhtyvät toimiin. Aina ei onnistu,mutta jos laittaa verkkoja moniin vesiin,voi lopulta päästä haluttuun tulokseen. Venäjä ei ole turhaan kieltänyt adoptiota sateenkaari-Suomeen.
Niin Pekka Haavisto on tottunut auttamaan toisia ihmisiä muiden rahoilla. Jos vientiteollisuus ja vientialan muut työpaikat siirtyvät muualle vihreiden vaatimuksien ja tekojen seurauksena, niin Suomella ei ole niitä nettoveronmaksajia, jotka maksavat veroillaan ne terveyskeskuslääkäreiden, kuntien sairaanhoitajien ja lähihoitajien, kirjastovirkailijoiden, rajavartijoiden, poliisien, sotilaiden, eduskunnan työntekijöiden, ammattipoliitikkojen, kuntien erilaisten lastentarhojen työntekijöiden, oikeuslaitosten työntekijöiden ja tuomareiden sekä muiden kuntien ja valtion työntekijöiden ja virkamiesten palkat.
Vaikuttaa surkuhupaisuudessaan ihan siltä, kuin harrastat piilovittuilua, jota myös ironiaksi sanotaan:)
Pekka Haavisto halusi lasten vuoksi alunperin tuoda Suomeen myös ne lasten aikuiset isis-äidit, jotka aikuiset ihmiset yleensä luovat tiettyyn maahan teoillaan sen maan yleisen turvallisuustilanteen. Harvemmin maan yleinen turvallisuustilanne on heikko siksi, että kaupungin kadulla kävelee vapaana jääkarhuja vaan yksittäiset ihmiset tekevät valtiosta turvallisen tai turvattoman. Niinpä "jostain syystä" Turun joulurauhan julistusta on tuotu suojaamaan viime vuosina rekka-autoja Turun keskustan lähikaduille. Vielä Turun joulurauhan julistusta ei suojata panssarivaunuin.
Haavisto ei ole koskaan puhunut suomalaisten puolesta. Ulkomaalaiset ovat hänelle pakkomielle. Kumma, että valeprofessorina toimiminen on hänen kohdalla sallittavaa, muiden kohdalla ei.. Ennen Haavisto oli minulle näkymätön, asioiden salailun ja kiertelyn jälkeen hän näyttäytyy uhkana Suomelle.
Vihreät aatteet ovat minulle tärkeitä, mutta koskaan en ole äänestänyt vihreitä, koska en luota heihin. He puhuvat paljon, mutta he toteuttavat omaa arvopohjaansa heikosti. Ainoastaan ulkomaalaisten ja rikollisten suojelu on heille tärkeää. Kaikessa he ovat vastaan Suomea ja suomalaisia.
Helevetti sentään! Ruskean reijän ritarista ja Suomalaisista sotasankareista ei voi puhua samana päivänä.
Hän pieraisee suomalaisten turvallisuudelle kotimaassa. Huomautan että täälläkin tulevaisuudessa myös lapset joutuvat terroristien kynsiin.
Kun näitä äitiensä kanssa olevia aletaan tuoda maahan, myös nämä terroristiäidit tulevat tänne. Ei näitä erottaakaan voi. Nämä äidit eivät tule luopumaan hirvittävästä uskonnostaan, ja todennäköisesti jatkavat väen rekrytoimista järjestöönsä. Suomalaisten turvallisuus on mennyt ikiajoiksi tämän nyyhkyttelyn takia. Aivan kuin en muualla olisi kärsiviä lapsia ja vielä enemmän. Kuinkahan monta tuhatta kristittyä lasta on kuollut jihadistien kynsissä muutaman vuoden aikana? Tästä ei punikit tyypilliseen tapaansa virka yhtään mitään.
Näin kaksinaismoralisti on viherpunikki.
Kumma kyllä hänen toimensa on kovin valikoivaa mitä tulee eri ihmisryhmiin. Ei hän koskaan ole kristittyjen lapsista huolissaan joita tapetaan isisin toimesta varmasti tälläkin hetkellä. Ei hän ole maailman vainotuimmasta ryhmästä eli kristityistä huolissaan. Ei, koska on tekohumaani punaisten leirin ihminen, täysi tekopyhyys koko mies. Hän on vain islamin ihmisistä huolissaan, ei muista. Näin se asia käytännössä on ollut ja on.
Eräs esimerkki vihreiden peräänantamattomuudesta (suomeksi sanottuna jääräpäisyydestä ja uppiniskaisuudesta) oli, että Kuopioon suunniteltu valtava, usean tuhannen työllistäjä eli sellutehdas torpattiin. Tällaista "talvisodan henkeä" näillä viherpunikeilla. Ei enempää voi osoittaa epäisänmaallisuutta kuin he tekevät.
Vai mitä, sinä joka kirjoitit 23.12.2019 09:44 ?
Kysyn saman kysymyksen sinulta tuohon sellutehdas-asiaan liittyen. Vai mitä kirjoittaja 23.12.2019 09:44?
Kuuntele tuo ja mieti asioita hieman nenääsi pitemmälle:
https://www.youtube.com/watch?v=fEaGb7brsTE
Miksi vaikenet kuin muuri kun sinulta kysytään mielipidettä noihin ohessa oleviin asioihin?
Olisivat Antonion kanssa ihastuttava pressapari, kaikki tervehtisivät rouva Haavistoa, siis anteeksi herra Haavistoa, eiku anteeksi henkilö Haaviston kukkaa, eiku miten tämä nyt meneekään.
Tohtori sen olla pitää.
Halla-aho, muinaisen kirkkoslaavin tohtori, tai sitten se asunnoton valtiotieteen tohtori Turusta.
Voiko olla turhempaa tutkittavaa kuin joku muinaiskirkkoslaavi? Ei hyvää päivää sentään. Mitä arvoa tuo antaa yhtään mihinkään?
Pieni epäilys on että vaaleissa voi muhia yllätys. Voi olla että median myllytys ei enää onnistu.
Tosiaankin hyvin mahdollista, että Haaviston kannatusta on median gallupissa myllytetty alas ja todellisuudessa se onkin paljon isompi.
Vihervassari toimittelijat yrittää valkopestä Haavistoa isis naisista.
Suvakit ovat valjastaneet MTV 3:sen mainostamaan Haavistoa ontuvin tutkimuksin. Tottakai vihreät puolustavat omiaan, kysely oli suunnattu vain vihreille. Nykyään kolmonen muutenkin lähettää aikuisille ohjelmaa, joka sopii kouluikäisen älytasolle.. Lapsellista visailua ja leikkimistä. Huomenta Suomikin, lähes ainoa kolmosen asiaohjelma, supistuu pieneksi uutisohjelmaksi.
Ärsyttää todella nuo kolmosen lapselliset tietokilpailut ja samat naamat ruudussa. Ilmankos, tuollaiset tyhjänpäiväiset gallupit pistävät uutiskammoiset sokeat suvakit äänestämään kaikenmoisia tyhjäpäitä, kun tv:stä tulee vain yhtä hömppää eikä oikeaa asiaa.
Totta.
Toivottavasti ei onnistu, jotta ei minunkaan tarvitse lähteä kotimaastani jonkun vitun homon takia.
Mutta niin se vain on, että jos peräiivarista tulee pressa, niin pakko on muuttaa muille maille.
TOTTA PUHUT, Nuo, jotka koittavat ajaa iljetystä valtaan, ovat täysin saatana palvojia. Kysymys on todellakin Raamatussa ilmoitetusta henkivaltojen taistelusta. Onneksi Jeesus on voittaja, ja nuo hirvityksen voimat tulevat häviämään.
Asun jo ulkomailla, mutta täytyy varmaan laittaa kansalaisuus vaihtoon, jos Haavistosta tulee presidentti, ettei tarvitse hävetä silmiä päästä. Tasavarmaa on myös, että Suomi saisi maailmanlaajuista kyseenalaista julkisuutta.
Onneksi teillä persuilla on puolueessanne ihan oma peräiivari.
Peksi se on väkisin seuraavalla kierroksella, koska Sale ei voi asettua enää ehdolle.
Vihreiltä pressavaaleihin sketsihahmo Pirkka-Pekka Haavisto.
Toi siis huutelee apuvan sijaan anteeks! anteeks! aaa än teeks!
Kataisella olisi paras vc, tarvitaanko muuta?
83%+suomalaisiata+ei+kannata+Haavistoa+presidentiksi.
10%+romahdus+Haaviston+kannatuksessa+edellisen+gallupiin.+Virkarikossyytteen+myötä+tippuu+nollaan.
Haavisto on viimeinen jota äänestäisin. Haluaa vaan kaikki isis akat Suomeen.
Aion itsekin äänestää Haavistoa Presidentiksi. Haavisto on älykäs, humanistinen, inhimillinen ja ajattelee tasa-arvoisesti. Tärkeintä on äänestää strategisesti persuehdokkaita vastaan etteivät kansallismieliset pääse kaappaamaan valtaa Suomessa.
Feikki koko Haavisto, mutta vaaraksi pakkomielteisellä käyttäytymisellään Suomelle.
Ei ole tietoakaan humanismista hänellä eikä muilla vihervassuilla. He nostavat antisemitismia osaltaan, kun haluavat terroristeja sekä muita juutalaisten arkki vihollisia maanosan täyteen lähi-idästä. Myös muiden vääräuskoisten vihollisia nämä haluavat tuoda rajattomasti. Siinä ei humanismista ole.
Siis siinä ei humanismia ole. Persut ovat oikeita humanisteja jos siitä puhutaan. He tekevät juutalaisille hyvää kun vastustavat juutalaisten vihollisten tuontia tänne.
EN ÄÄNESTÄ haavistoa, ennenkun se vetää jätkäparinsa kanssa ISIS jätesäkin päälleen . Vasta sitten voisin katella linnan juhlia:) Mahtaisikkohan muslimivieraat sitten olla pökkyrässä, kun naisia he eivät kättele, ja haavistojen kyseessäollen ...............
Kertokaa vihreät linttapäät, mikä silloin olisi protokollan hihitysaste, noinniinkuin omasta mielestänne?
Niinpä, mahtaisiko muslimivieraat kätellä homoparia?? Toisaalta mitä hiijjen hiikkaria muslimit edes tekkee itsenäisyyspäiväjuhlissa?
Ai niin, uhohtui, että nehän onkin nykyään linnan juhlat kun itsenäisyytemme on annettu pois :(
Haaviston äänestäminen ei ole pakollista, mutta onko äänestämättä jättäminen mahdollisesti viharikos tai syrjintää ?
Jos et äänestä, äänesi menee Haavistolle, joten kannattaa äänestää. Melkein ketä muuta äänestän, mutta en Haavistoa.
jos äänestäisin, ainoa peruste olisi että suomi olisi jossain taas tai joskus ensimmäinen maailmassa
yleensä se on huono asia kun muut toteaa usein ensimäisen ratkaisun huonoksi..
fakta on että kun aiemmin jo tiedetty mikä on miehiään, tässä kansanssa on uunotettavia uskomattoman paljon..
Vaikka ihminen olisi terroristi (en sano Haavistoa terroristiksi) hän saa äänesi, niinkö?
Tää on just tätä tunteella vetämistä jossa järki ei kukoista.
Äänestätkö vaikka isis-ukkoa jos häntä kohtaan on "ajojahti" eli häntä yritetään saada vastuuseen vääryyksistään? En yhtään ihmettelisi vaikka niin tekisit. Vääryys on vallan voittanut vai mitä aloittaja?
Jännää, miten mielipidetutkimukset tehdään aina heti sen jälkeen, kun kohdehenkilö, tai -instanssi on joutunut huonoon valoon, oli sitten kysymyksessä Yle, presidentti, tai ulkoministeri. Ja lopputulos on aina juuri sellainen, kuin arvata saattaakin. Niin tälläkin kertaa.
Se on suvakkien tapaa yrittää väkisellä nostaa oma ryvettynyt suosikkinsa ylös. Suomessahan on suvakkidiktatuuri. Suvakit määräävät, mitä ja miten saa ajatella ja puhua. He käyvät jopa presidenttiä uhkaamaan.. Tuskin missään muussa maassa kuin Suomessa suvakit saavat tuollaisen vallan toimia.
Tämä että he määrää mitä saa sanoa mitä ei, se ei ole monikulttuurisuutta eikä varsinkaan demokratiaaa.
Ei Koijärvellä ole presidenttiä ja jos olisikin, puuteriparlamentista löytyisi Kulmuni, Ohisalo ja Andersson kilpailijoiksi. Vakavasti puhuen nyt pitäisi ryhtyä hoitamaan oikeasti Suomen asioita. Suomi velkaantuu syömävelkaa joka päivä lisää ja täällä vain lakkoillaan. Jakovaraa palkankorotuksiin ei ole, mikäli turhien korkeiden virkamiesten palkanalennuksilla ja irtisanomisilla ei löydy. Eläkkeisiin katto. Max 3000 euroa. Yle-vero tulee myös heti poistaa ja ihmisten saada rahansa omaan käyttöönsä. Perustakoon leikkitoimittajat omia firmoja ja toimitelkoot niissä.
Tiesin Haaviston epäpäteväksi kieroilijaksi jo aikaisemmin. Tämän ISIS-suhmuroinnin jälkeen tieto on varmistunut. Vaikka presidenttiys on nykyään enemmän edustushomma, ei sitä tuommoiselle ketkulle voi antaa.
Haavisto on ylioppilas ja vähemmistön ehdokas. Ei jatkoon.
Tarjolla olevista vaihtoehdoista ainoa jolla on ulkopoliittista kokemusta.
Olisiko Jyrki Katainen mistä kotoisin presidenttinä? Ei ainakaan suria vahinkoja saisi aikaiseksi pressan toimivalta on niin rajoitettua nykyisin, koska Tavja Halonen teki kaiken mahdollisten tuhon minkä vaan pystyi ja sen jälkeen muutettiin asetuksia.
Tuo on sitä ns. mustaa huumoria?
Paavolla (Väykkä) olisi noin miljoona kertaa enemmän kokemusta siinä asiassa.
Minäkin siirryin Haavisto kannattajaksi niin härskisti hän valehteli eduskunnalle.
2024 on vielä pitkä matka.
Haaviston kannatus ehtii siihen mennessä nousta melkoiseksi kansanliikkeeksi.
Äänestän Soinia mikäli osallistuu skabaan. Toinen suosikkini on Saimon Elo.
Pekka on myynyt aikoja sitten hanurinsa ulkomaille eikä siltä tieltä ole paluuta .
Just joo. Painostaa kunniallista virkamiestä rikkomaan lakeja omalla vastuulla. Siitä vaan vankilaan sen edestä, että Haavisto saa toteuttaa ideologiaansa. Menisitkö itse?
Varsinainen despootti. Salailee ja johtaa pelolla. Haluatko koko maahan samanlaisen johtamiskulttuurin? Haavisto on vaarallinen mies.
Isis-fanaatikko.
Pekka Haavisto näytti vähän mallia, mitä on se maailmankuulu Suomalainen Sisu ja talvisodan henki. Se ei ole leijonakoru kaulassa kännissä mamuista ölisemistä. vaan sitä, että uskaltaa laittaa itsensä kokonaan likoon heikompien ja lasten puolesta. Sitä, että laittaa kaikki likoon heikoimpien puolesta, vaikka se leijonakoru-jengin puoli kuinka somessa vihaansa huutaisi ja tekisi turhia tutkintapyyntöjä ja välikysymyksiä.
Hilpeää on ollut tuon leijonakoru jengin lähes paniikinomainen pelko kahdesta orvosta pikkulapsesta. Siinä meillä on oikein niitä isämmaanpulustaia.
Tuo ihminen pieraisee suomalaisten turvallisuudelle. Se siitä humanismista.
VOI VIDDU, MINKÄ RÄÄHKÄN TAAS PERSEESTÄSI JULKAISIT. HÄPÄISIT SUOMEN VETERAANIT !
LUULETKO TOSIAAN, ETTÄ TOTUUS EI NÄE !
Kumma kyllä, tämä tekohumanisti ”talvisodan hengessään” ei ole kiinnostunut oman kansan turvallisuudesta eikä kristittyjen lasten huikeasti suuremmasta vainosta maailmassa. Kristittyjen lapsia tapetaan hirveät määrät jihadistien, myös isisläisten toimesta. Ei Pekkaa sellaiset kiinnosta, ehei. Terroristit ovat hänelle lähellä sydäntä.
Aloittaja haluaa ilmeisesti jakaa Haavistoon kohdistetun ajojahdin hänen kanssaan?
Mutta asiaan, Haavistoon kohdistettu "ajojahti" on perusteltua, haavisto ei ole tehnyt mitään hyvää suomalaisen politiikan kentässä, mutta pahaa sitten sen edestäkin, Caruna, Syyrian terroristit, homotus vain muutaman mainitakseni.
Ja pitää ottaa huomioon, että Haavistolla ei ole loppututkintoakaan, joten hän on ammattitaidoton korkeaan virkaan.
Fortumin sähkönsiirron myynti oli käytännössä Kataisen (kok.) ja Vapaavuoren (kok.) projekti.
Niin persumaista maalittamisella uhkailua heti kun joku asia ei miellytä. Sellaisia te olette. Katso joskus peiliin.
HAISTA ALOITTAJAN TORVELO HAAVISTON PERSEREIKÄÄ !!!
MISTÄ HELEVETISTÄ TEITÄ SAATANAN JÄRJETTÖMIÄ MILISAIRAITA SIKIÄÄ !
KAIKKI TIETÄÄ NYKYPÄIVÄNÄ TOTUUDEN, JA TE VAIN JATKATTE TUOTA SAIRASTA TOUHUA. LUULETTEKO TE JÄRJETTÖMÄT, ETTÄ RAAMATUSSA ILMOITETUT ASIAT OVAT VAIN VITSEJÄ.
MIKSI OLETTE NOIN PÖLJIÄ JA TYHMIÄ, MINKÄ VUOKSI,-JA PELOTTAAKO TOTUUS?
Haavisto on oikeistolainen porvari ja natottaja, yksipuoluejärjestelmään sopiva, mutta ei oikeusvaltion aitoon demokratiaan, jossa sairaus- ja kansaneläkeläisiä, ei pakotettaisi köyhyyteen IHMISKAUPAN kohteiksi rahastettaviksi, kuten nyt uusikin hallitus näyttää tekevän.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/16175219/elakeleikkauksien-nimi-yksipuoluejarjestelmassa-on-quotkorotusquot
Suomi on luisutettu YKSIPUOLUEJÄRJESTELMÄÄN, jossa ei ole eroa opposition ja hallituksen välillä, eikä tiedonvälitystä isosta, korjaamattomasta köyhyysongelmasta, kansalaisista köyhyyteen pakotettujen puuttuvista, ihmis-kansalais-potilaiden-itsemääräämisoikeuksista.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/16174517/tampereen-kaupunki-tekee-ihmiskauppaa-sairaus--ja-kansanelakelaisilla#comment-100228735
https://keskustelu.suomi24.fi/t/16174390/vale-elakekorotus-maksaa-700e-enemman-kuluja-koyhyyselakelaisille#comment-100227607
Se on vaarallinen tila, kun päättäjiä kiinnostaa enemmän Star Wars, kuin iso, korjaamaton köyhyysongelma, eikä tiedonvälitys kerro, mitä sen pitäisi, eli jättää uutisoimatta, koko ajan enemmän ja vakavempia, aitoa demokratiaa ja oikeusvaltiota murentavia asioita, joita maanpetosnatottajien laiton "isäntämaasopimus" on aiheuttanut ja aiheuttaa.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/16177268/hoopola-mediassa-ei-saa-sanoa-etta-usa-murhautti-khashoggin#comment-100254210
eii tule humu pekasta koskaan presidenttiä, presidentin pitää olla koko kansan presidentti ei pienen ryhmän jolla on tietty mieltymys....
Olen kolme kertaa koulutetumpi kuin jokin Haavisto.
Ei tule ylioppilasPekasta pressaa.
Nuo sen nykyiset toimetkin on jo tutkinnassa.
Ettei vain kävisi noille Haaviston virkamiehille kalpaten vielä näin Joulun aikaan kun hakivat orpolapset Syysiasta ilman valtiomiesten neuvottelujen tuloksena....vaan omin päin. Näin ainakin pitää ymmärtää kun tuolla nopeudella onnistui / tapahtui....ettei vain syytteet kiidnappauksesta tule syytteet kansainvälisesti tuomioistuimessa. Noin käy ainakin lapsen vanhemmille jos vievät ulkomaille omansa ilman virallista lupaa.
Vai onko tämä hakukin vääristeltyä totuutta.....valtioiden päättäjät /hallitukset neuvottelleet päätöksen ja sopineen jo paljon paljon aikaisemmin vaikka Suomessa hallitus ja Haavisto muuta ilmoitti.
Suomalaisten lasten pelastusoperaatio kuolemanvaarasta on saanut joulunvieton lomassa laajasti kiiitosta kansalaisten keskuudessa. Siinä oli todellista joulumieltä saada orpolapset vielä jouluksi turvaan. Ensi itsenäisyyspäivä jaossa onkin varmaan luvassa prenikka poikineen ulkoministerille ja ministeriön virkamiehille. Hienosti toimittu!
Todellakin lämmin tunne täyttää mielen, kun ajattelee kuinka sodan kauhuja kokeneet lapset saivat elämänsä ensimmäinen oikean ja turvallisen Joulun.
Hieno juttu lapsille, päästä turvaan vääryyttä, manipuloivaa sekä kiihkoilevaa järjestöä. Tuosta ei varmasti olla toista mieltä...lasten etu etusijalla.
MUTTA MINISTEREIDEN JA VARSINKIN HOMO HAAVISTON TAPA HOITAA, SANOMISET JA SANOMATTA JÄTTÄMISET, MITEN TOTEUTTU EIVÄT SOVI TAI KUULU SUOMALAISEEN YHTEISKUNTAAN. SIINÄ TIEDOTTAMISESSA JA SANAN VALINNOISSA VIETIIN NAISMINISTEREITÄ HAAVISTON TOIMESTA KUIN PÄSSIÄ NARUSSA.
HÄVETTÄÄ HEIDÄN PUOLESTA KUINKA SINISILMÄIDIÄ JA OSAAMATTOMIA OVATKIN...
KOKO SAKKI ULOS PÄÄTÖSTEN TEOSTA.
Ihmisten tulee ymmärtää syyt kaikkeen toimintaan. Kuten eräistä uhkailuista on hyvin käynyt hyvin ilmi, lasten pelastaminen on ollut pakko suorittaa tiukkojen turvatoimien ja salassapidon alla. Ilman niitä kaikenlaiset lasten ampumista toivovat epävakaat ihmiset saattaisivat toteuttaa sairaat uhkaksensa. Tärkeintä oli saada orvot lapset turvaan, ei se että siitä tehtäisiin koko kansan live-tositv lähteys. Ja lapset on nyt turvassa.
Asia valmistelua koskevien salaisten tietojen ja asiakirjojen vuotaminen ja niiden tietojen julkaisut somessa kertovat karmeasti millaisiin tekoihin jotkut ovat valmiita vihassaan näitä lapsia kohtaan. Tekoihin jotka vaarantavat paitsi lasten niin myös pelastusoperaatiossa mukana olevien virkamiesten turvallisuutta.
Haavisto toiminnasta..... Suomalaisille veronmaksajille saa puhua paskaa ja valehdella päin silmiä. Tuota se on ollut ja tulee olemaan. Hävetkää!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
Kaikki salaisen tiedon vuotajat ja levittelijät pitää laittaa ankaraan vastuuseen rikollisesta toiminnastaan.
"Kaikki salaisen tiedon vuotajat ja levittelijät pitää laittaa ankaraan vastuuseen rikollisesta toiminnastaan."
Haavisto oikeuteen virkamiehen törkeästä kiristyksestä.
No ei todellakaan ole!
Aloittaja on pihalla kuin Haaviston k
Caruna Haavisto pressaksi tultuaan järjestäisi puhtaiden pohjavesiemme myynnin kansainvälisille pörssipelureille ja rahoilla siirtäisi koko al holin leirin Helsingin Itäkeskuksen jatkeeksi. Olisi glopaalia meininkiä ja jos rahaa jäljellä, rakennettaisi maailman suurin moskeija jollekin paraatipaikalle kalleinta Helsinkiä.
Haavisto on kelpo ehdokas seuraavaksi kokokansan presidentiksi koska Niinistö ei voi jatkaa.
Haavistoa en äänestä koskaan, se on varma se.
Suomalaisista+99%+ei+pidä+natseista.
En minäkään. Siksi äänestän persuja.
Ne on harhaanjohdettuja haavisto EI LÄHETTÄNYT PALOMIEKIÄ UUTEEN SEELANTIIN niin kuin usa ja kanada
vaan lähti hakemaan tappajajihadistiperheitä elämään verorahoillasi Suomeen
TOISAALTA halla-aho löi näyttävästi helsingissä haaviston eduskuntavaaleissa MYÖS punavihreiden Kalliossa
JULKAISTU 23.12.2019 18:02
Perussuomalaisten piiripäättäjien mukaan puheenjohtaja Jussi Halla-aho on pärjännyt erittäin hyvin tehtävässään. Selvä enemmistö ei toivo haastajaa nykyiselle puheenjohtajalle kesän 2021 puoluekokouksessa. Jos Halla-aho ei kuitenkaan asettuisi ehdolle, suosituin seuraaja hänelle on kansanedustaja Riikka Purra.
Jussi Halla-ahon suosio on hyvin vankka perussuomalaisten keskuudessa MTV Uutisten teettämän piirikyselyn mukaan.
Höpöhöpöä. Halla-ahol vain 6 prosentin kannatus pressaksi.
Vaikka itse perkele (en sano Haavistoa tuoksi) olisi ajojahdin kohteena, silti äänestät sitä niinkö? Jo on ajatuksenjuoksu sinulla.
Kas kummaa kun ette puokusta koskaan persuja sekä kristittyjä, jotka ovat miljoona kertaa enemmän olleet ajojahdin uhreina. Helvetillistä kaksinaismoralismia, ja suunnatonta tekopyhyyttä.
Valikoivaa humanismia joka ei kuitenkaan ole oikeaa humanismia. Tätä te punikit edustatte.
Korjaan, puolusta.
Te olette toisille humanisteja, toisille ette. Isis-terroristeille esimerkiksi, mutta kristityille ette. Näin se on aina ollut teidän punikkien kanssa. Tuo ei ole pyyteetöntä jokaisen ihmisen parasta katsovaa humanismia, vaan se on tämän irvikuvaa.
Nämä tekohumanistit viherpunikit myöskin kantavat omat kortensa kekoon antisemitismin nousussa. He haluavat tuoda juutalaisten vihollisia käytännössä rajattomasti lähi-idästä, ja näinolleen aiheuttavat juutalaisille suuren vaaran maanosassa. Se siitä humanismista sitten.
Vaikka persuja syytetään natseiksi ja rasisteiksi, viherpunikit toimillaan todistavat muuta. Myös persut toimillaan todistavat muuta.
"Jussi Halla-ahon suosio on hyvin vankka perussuomalaisten keskuudessa..."
Pekka Haaviston suosio on hyvin vankka vihreiden keskuudessa.
Homppeliko pressaksi, ei helevetissä.
ei ainakaan minun suosikkini...vaikka olen kauan sitten eronnut kirkosta niin en varmasti hyväksy HPhaavisto presidentiksi ja koska olen kertomassa elämänkertaani
köyhyydestä loppukohtaukseen, joka on vankila? ja syy mistä sinne eli valtion täysihoitolaan joudun on vielä tässä vaiheessa auki...kyseessä kuitenkin yhteiskunnan valheet, välinpitämättömyys, eriarvoistaminen ja miksei mahdollisesti tämäkin....
Onko punikkien keksintöä että nämä isis-lapset olisivat välittömässä hengenvaarassa? Eikö sotatoimi-alueella ole kaikki vaarassa? Miksi punikit eivät välitä siitä valtavasta vaarasta joka tulee meidän omalle kansalle kun näitä isis-terroristeja aletaan kyöhäämään tänne?
Haavisto tiesi Bantsarin touhuista alaikäisten tyttöjen kohdalla ja jätti tekemättä rikosilmoituksen. Pesi kätensä.
Millä tavoin lasten oikeudet toteutuivat tässä kohden?
Mikä ajojahti? Populistipolitiikko eikä vastuunkantaja.
johan pomppas ja korkeelle tuo suvakin alotus homo Suomen pressaksi.
Pääsitkö pukille ?
Joko trolleilla on silmät vaahdossa näiden lukemattomien viestien johdosta?
Homoilta ja lesboiltako tämä kysely on tehty !
Samassa kyselyssä Halla-ahon kannatus on suorastaan surkea.