Varasin marraskuun alussa lasertoimenpiteen Sofia Kazakoville Clinic esteticiin. Toimenpide piti toteuttaa tänään 1,5 kk varauksen tekemisestä, jotta voin toipua siitä joululomani aikana.
Klinikka oli kuitenkin kiinni, eikä aikaa oltu peruttu. Puhelimeen ei luonnollisesti vastattu, kun ei ovikelloonkaan.
Soitin kilpailijalle ja sieltä löytyi toimenpideaika samalle päivälle.
Uskomattoman kuuloista toimintaa clinic esteticilta. Vahva suositus kiertämään tämä klinikka kaukaa ja suuntaamaan naapuriklinikan ovelle 👍
Varoitus: Clinic estetic
7
345
Vastaukset 7
- Anonyymi
Esteticalla joku ikivanha laserlaite. Ei ei ei sinne !
- Anonyymi
Olen käynyt siellä laserhoidossa kahdesti 2012 ja 2020 ja voin todellakin suositella sen olevan todella hyvä ja tehokas.
- Anonyymi
Aika siis piti olla eilen 23.12.?
S.K. on lnstansa mukaan lomalla Thaimaassa... - Anonyymi
Itse varaamani ajat ovat aina pitäneet ja olen niitä myös saanut helposti muutettua oman tarpeeni mukaan.
- Anonyymi
Mun ajat ei koskaan pitäneet siellä. En käy enää. Pahimmillaan odotin 1,5 tuntia puudutetuin huulin (huulien täyttö) ja lopulta kun pääsin toimenpiteeseen oli koko puudutus jo hävinnyt. Ei edes anteeksipyyntöä. Viimeinen pisara mulle oli kun olin menossa jälkikontrolliin botox-hoidon jälkeen ja Sofia ei halunnut edes kuunnella miksi olin tyytymätön. Totesi vain, että juu se alkaa näkyä vasta kolmen kuukauden päästä. Höpö höpö. Enkä muutenkaan halua enää tukea koko paikkaa, kun Sofia on alkanut oman propagandansa VKK-puolueen nimissä. Kirjoittelee pitkiä rokotevastaisia kirjoituksia viitaten ”luotettaviin” lähteisiin ja jos joku on eri mieltä ja viittaa muihin lähteisiin, hän ei suostu lainkaan vastaanottamaan kritiikkiä. Sitä paitsi hänen Suomen kielen taitonsa ei riitä niiden juttujen kirjoittamiseen. Joku siellä niitä hänelle rustailee. Summa summarum, omat kokemukset hoidoista pääosin ok, mutta palvelusta huonot ja VKK ei edusta mun arvojani pätkääkään, joten jätän ko. yrityksen väliin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:

Todella huonoja kokemuksia palvelusta. Ja nythän tuo on muutenkin villiksi heittäytynyt koko ihminen. VKK todella aivopessyt hänet. Tai Putin.
- Anonyymi
Tokentubesta löytyy paljon puhuva video Sofia K:sta. Käykääpä kurkkaamassa.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 52895
Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?
Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍93862Martina Aitolehti veti kohtalokkaat hääkännit - Alttarilla ikävä temppu Esko Eerikäiselle
Ex-pariskunta Aitolehti ja Eerikäinen pitävät yhdessä Martina & Esko podcastia. He ovat kertoneet kansalle mm. hääaamust15776Vappu Pimiä lataa suorat sanat TTK-lähdöstään - Yksi asia elämässä muuttui pysyvästi
Vappu Pimiä astui pois Tanssii Tähtien Kanssa -juontajan pallilta viime syksynä. Pimiällä oli pitkät perinteet TTK:ssa,3730Vain elämää: Silmiinpistävä muutos heti ekassa jaksossa - Onko tämä hulppeampi kuin entinen?
Vain elämää on totuttu näkemään Hirvensalmella sijaitseva Satulinna. Uudella kaudella kuvauspaikka muuttuu Calliolaksi.1594- 72594
- 63585
Onko naisten "ahdisteluhysterian" kulttuuria kritisoivat miehet itse ahdistelijoita?
Tällaisen kuvan saa, kun tästä aiheesta tekee aloituksia: aina luullaan, että "ahdisteluhysteriaa" kritisoiva mies on it184559- 56551
- 70533