En jaksa olla

Anonyymi

kenenkään hoitaja loppuelämäni ajan. Omia lähisukulaisia autetaan tarpeen mukaan. Mieluummin päivätyön lisäksi käyn siivoamassa muutaman tunnin, että pärjään taloudellisesti. Oma aika on niin tärkeää, kun sitä on elämäni aikana ollut aika vähän. Ikääntyessä on hyvä kuunnella itseään ja elimistöään, ne kyllä kertovat oman vointisi ja jaksamisesi rajat.

3

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      No miks oot sitten? Tai miks pitäis olla? Osaatko asrttaa rajoja?

      • Anonyymi

        Osaan, juuri niinhän kirjoitin. Haluan keskittyä työntekemiseen, enkä koe ihmisissuhteita tärkeiksi itselleni.


    • Anonyymi

      Ei tarvitsekkaan olla. Suomessa on sitä varten julkiset vanhustenhuoltopalvelut, ettei kenenkään tarvitse hoitaa ja alkaa oalvelijaksi jossei itse halua.

      Se oli eri asia vanhoihin aikoihin se hoitaminen, kun asuttiin koko porukka samassa talossa. Siinä se vanhusten hoito meni samalla ja vanhuksetkin osallistuivat loppuun saalka talouden hoitoon ja lasten vahtimiseen.

      Nykyaikana asiat näin, et ole hoitovelvollinen lainkaan mukaan, vaan sinulka on oikeus omaan elämään. Jos ihminen haluaa lapsia, ei niitä sen takia tehdä, että saisi passarin vanhoiksi päivikseen.

      Olen sukulaisiin otettu ottolapsi ja minua koitettiin alistaa perseenpyyhkijäksi lapsesta saakka, arvoton äpärä kun olin. En alkanut, nyt on välit poikki, kun eivät saaneet käyttää hyväkseen.

      Koitin vuosikymmeniä pitää normaaleja, terveitä ja tasavertaisia välejä. Ei kelvannut.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka paiskasi vauvan betoniin Oulussa?

      Nimi esiin.....
      Oulu
      170
      12945
    2. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      154
      5458
    3. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      45
      4810
    4. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      149
      3689
    5. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      39
      2798
    6. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      121
      1969
    7. Oletko tyytyväinen

      Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?
      Ikävä
      112
      1715
    8. Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..

      ...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam
      Maailman menoa
      366
      1638
    9. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      108
      1538
    10. Jos oikeasti haluat vielä

      Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚
      Ikävä
      136
      1481
    Aihe