Miksi työ ei kelpaa?

Anonyymi

Tapasin tänään sukulaisten joulun vietossa parissa pari vuotta työttömänä olleen lankomiehen. Siinä joulusaunan lauteilla kun puhuttiin kaikenlaista kysyin että miten ihmeessä hän ei muka ole saanut töitä. Aika pitkä aika työn hakemiselle tuo pari vuotta.

No työn pitää kuulemma olla omalta alalta, hän ei voi kuvitella työskentelevänsä minään mäkkärin kassana. Kysyin että miten häntä kiinnostaisi työskentely meillä varastolla, sinne kun nyt haetaan muutamaa varastomiestä. No voi ehkä kiinnostaa, mutta palkka pitäisi olla n.3000e/kk ilman ylitöitä. Tai ihan minimi on vähintään 2500e/kk että työ kiinnostaisi.

Hei haloo!! Teki mieli purskahtaa oikeasti nauruuun, kun ensiksi vitsiksi luulin. Miten pari vuotta työttömänä ollut voi olla noin kranttu, jolle ei työ kelpaa? Täysin epärealistiset näkemykset nykyisestä palkkatasosta, taitanee kaveri ilmeisesti elää vielä markka-aikaa. Ja mitä v*tun väliä onko työ sitten juuri sitä omaa alaa, jota on joskus tehnyt. Luulisi että jos kykyä riittää niin homma kuin homma kävisi.

Ensin ajattelin, että autan kaveria näin joulun kunniaksi mäessä ja kerron siitä meidän rekrytoivalle esimiehelle. Mutta noiden kommenttien jälkeen en mitenkään kehtaisi.

Ei ihme että kaveri oli työtön. Ja mikäli linjaansa jatkaa, saa aika pitkään työttömänä ollakin.

17

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Rahaa pitää saada 1800 euroa vähintään.

      • Anonyymi

        Millä tuntimäärällä ja millä ammattitaidolla ja mistä työstä pitää saada vähintään 1800 € bruttoansio?


    • Anonyymi

      Ei työ mitään herkkua ole oikeasti. 10min. tauot ja 30min. ruokatauko siinä työn välillä, just joo. Kesken unien työhön josta ei pidä ja pomo kyttää minuutteja lorvitko jne.

      TYÖN pitää kiinostaa jois sitä tekee tai muutoin kannattaa jättää tekemättä!
      Tili on suhteellista jos elämä on kärvistelyä sen työn syystä!

      Esim. jossitellaan mielikuvana. työssä saa 1800€/kk käteen kun on kärvistelemässä ja työttömänä saa 900€/kk kun ei kärvistele työssä vaan elää vappaasti.
      Työssä oleva tienaa ensin sen 900€ jonka saa oleilemallakin ja sitten vasta alkaa saamaan tiliä... tosin se työtön saa asumstukea 240€/kk joten työstä saa lopulta vain 660€ "enemmän" kun on aamusta iltaa joka hiton arkipäivä käskytettävänä ja kyttäyksen alla raatamassa tarpeetonta josta ei tykkää?

      Kallis hinta ainosta elämästä eikä silllä saa lopulta mitään erityistä, npakko kännit jotta jaksaa taas duunia painaa!....

      Älkää tehkö työtä josta ette pidä, se syö ihmisen mielen ja terveyden.
      Työttömyys on parempi vaihtoehto kuin ikävä työ!

      • Anonyymi

        Tätä olen aina sanonut. Työt kiinnostaa vasta kun nykyinen ihan liian hyvä lorvimiseen kannustava sosiaaliturva saadaan romutettua.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Tätä olen aina sanonut. Työt kiinnostaa vasta kun nykyinen ihan liian hyvä lorvimiseen kannustava sosiaaliturva saadaan romutettua.

        Lahtari haista vittu.


    • Anonyymi

      Kyllä mulle kelpaisi varastyö vaikka 2000 euron bruttopalkalla, mutta minnekään ei näytä pääsevän, eikä enää jaksa oikein lähetellä hakemuksia kun ei ne johda mihinkään. Ikääkin alkaa olla ilmeisesti ihan liikaa. Varastotyötä oon tehnytkin (tai oikeastaan olin jokapaikanhöylä) yli 10 vuotta.

      Toisaalta taas työpaikalla pitäisi oikeasti sitten viihtyäkin edes jotenkin. Yhdestä työpaikasta otin loparit aika nopeesti kun viihtynyt siellä yhtään. Työ oli täysin vastenmielistä (siitä annettiin väärä kuva), paskaa puhuttiin selän takana, jokainen pienikin virhe oli suunnilleen maailmanloppu jne. Ei sellasta jaksa päivästä toiseen.

      • Anonyymi

        Mikäs se semmonen varastyö on? Sellainen sopisi minullekin. Saisi varastella oikein työkseen. Hehe.


    • Anonyymi

      Siihä vitsi ootkii.

    • Anonyymi

      Tapasin tänään sukulaisten joulun vietossa parissa pari vuotta työttömänä olleen lankomiehen. Siinä joulusaunan lauteilla kun puhuttiin kaikenlaista kysyin että miten ihmeessä hän ei muka ole saanut töitä. Aika pitkä aika työn hakemiselle tuo pari vuotta.

      No työn pitää kuulemma olla omalta alalta, hän ei voi kuvitella työskentelevänsä minään mäkkärin kassana. Korkea asema ja elintavat vaativat hyvän työn ja kulutusvaraa. Kysyin että miten häntä kiinnostaisi työskentely meillä varastolla, sinne kun nyt haetaan muutamaa varastomiestä. No voi ehkä kiinnostaa, mutta palkka pitäisi olla n.3000e/kk ilman ylitöitä. Tai ihan minimi on vähintään 2500e/kk että työ kiinnostaisi.

      Hei haloo!! Teki mieli purskahtaa oikeasti nauruuun, kun ensiksi vitsiksi luulin. Miten pari vuotta työttömänä ollut voi olla noin kranttu, jolle ei työ kelpaa? Täysin epärealistiset näkemykset nykyisestä palkkatasosta, taitanee kaveri ilmeisesti elää vielä markka-aikaa. Ja mitä v*tun väliä onko työ sitten juuri sitä omaa alaa, jota on joskus tehnyt. Luulisi että jos kykyä riittää niin homma kuin homma kävisi.

      Ensin ajattelin, että autan kaveria näin joulun kunniaksi mäessä ja kerron siitä meidän rekrytoivalle esimiehelle. Mutta noiden kommenttien jälkeen en mitenkään kehtaisi.

      Ei ihme että kaveri oli työtön. Ja mikäli linjaansa jatkaa, saa aika pitkään työttömänä ollakin. Nämä rikkaat ek, mtk ihmiset, kokoomus kepu vihreät ahneet, ne vaatii liikaa osaamiseensa verrattuna. Ja tälläinenkin aivan tavallinen dille kaveri, luulee olevansa joku tärkeä, ei siis tavalliset työt kelpaa !!

    • Anonyymi

      Aloittajan vuodatus on ollut palstoilla ennenkin, eli ihan provo. Keksi uusia aloituksia.

      • Anonyymi

        Se onkin näitä massapostittanut.


    • Anonyymi

      Vois muuttaa ilmaiseksi johonkin tontille ja pistää asuntoauton siihen ja pistää seisontaan.
      Järvestä kalat, ja marjat/sienet metsästä. Sillä pärjää jo hyvin, sit lisätuloja jos haluaa niin hakee työttömyysturvaa.

      • Anonyymi

        Älä sitten yritä Uudenkaupungin alueella, siellä asuntoautot ja vaunut määrätään poisvietäväksi tontilta eikä rakennuslupaa mökillekään heltiä helposti paitsi rakennusviranomaisten kavereille jotka saa rakentaa vaikka millaisen järkyttävän " taidetalon " meren rantaan.


    • Anonyymi

      "Ensin ajattelin, että autan kaveria näin joulun kunniaksi mäessä ja kerron siitä meidän rekrytoivalle esimiehelle. Mutta noiden kommenttien jälkeen en mitenkään kehtaisi.

      Ei ihme että kaveri oli työtön. Ja mikäli linjaansa jatkaa, saa aika pitkään työttömänä ollakin."

      toi oli tuhmaa, monen työttömyys kun johtuu kyvyssä verkoistua olevista puutteista, siksi parempi aineksisen kuten kalevikin on olevinaan pitäisi rientää avuksi eikä jättää toista oman onnensa nojaan, sillä johan se että hän on työtön todistaa että sillä on joko liikaa tai liian vähän sitä onnea.

      Se tuo kalevi muuten on kaappihomo, sillä on paljon näitä saunomis-fantasioita joissa sillä aina viisari värähtää kun se näkee jonkun muun kanssasaunovan alastoman miehen hikisen ihon alla liikuvien lihasten liikeen, ja entäs kun näkee sen kanssasaunojan miehekkään pilin, se on kalevista niin kiinnostavaa että pystyyn pyrki kalevin oma pikkuriikkis semmonen,

    • Anonyymi

      Kannattaa muuten hyvin tarkkaan harkita ketä suosittelee töihin. Niistä paskoista työntekijöistä kun ei Suomessa pääse oikein eroon ilman oikeudenkäyntiä ja rahaa. Siinä on pomot sitten tyytyväisiä. :D

      • Anonyymi

        Hyvät lähtee ja paskat jää. Kenessä vika?


    • Anonyymi

      Tapasin tänään sukulaisten joulun vietossa parissa pari vuotta työttömänä olleen lankomiehen. Siinä joulusaunan lauteilla kun puhuttiin kaikenlaista kysyin että miten ihmeessä hän ei muka ole saanut töitä. Aika pitkä aika työn hakemiselle tuo pari vuotta ja vuosikymmentä.

      No työn pitää kuulemma olla omalta alalta, hän ei voi kuvitella työskentelevänsä minään halpa työläisenä, mäkkärin kassana. Kysyin että miten häntä kiinnostaisi työskentely meillä varastolla, sinne kun nyt haetaan muutamaa varastomiestä. No voi ehkä kiinnostaa, mutta palkka pitäisi olla n.3000e/kk ilman ylitöitä. Tai ihan minimi on vähintään 2500e/kk että työ kiinnostaisi.

      Hei haloo!! Teki mieli purskahtaa oikeasti nauruuun, kun ensiksi vitsiksi luulin. Miten pari vuotta ja vuosikyummnetä työttömänä ollut voi olla noin kranttu, jolle ei työ kelpaa? Täysin epärealistiset näkemykset nykyisestä palkkatasosta, taitanee kaveri ilmeisesti elää vielä markka-aikaa. Ja mitä v*tun väliä onko työ sitten juuri sitä omaa alaa, jota on joskus tehnyt. Luulisi että jos kykyä riittää niin homma kuin homma kävisi.

      Ensin ajattelin, että autan kaveria näin joulun kunniaksi mäessä ja kerron siitä meidän rekrytoivalle esimiehelle. Mutta noiden kommenttien jälkeen en mitenkään kehtaisi.
      Ja ei tämä kaveri joulua vietä eikä halpaa sikaa syö. Vaan vetää viikoittain monta päivää khattia ja syö kalliita ruokia, kun saa kela tukea niin runsaasti.

      Ei ihme että kaveri oli työtön. Ja mikäli linjaansa jatkaa, saa aika pitkään työttömänä ollakin. Mutta hänellä onkin nyt aikaa rukoilla, siittää ja olla kela-lomilla rauhassa E-Suomen lähiössä. Lepäävä rukoileva pyhä mies siittää ja veronmaksaja maksaa kaikki kulut. Melkoinen järjestely ja kallis veronmaksajille !

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä se Mira Luodin ohjelma oli?

      Ja onnistuiko hiljaiseksi maksaminen sittenkään, jos myöhemmin sanoo, että tuollaista tapahtunut? Ihmiset alkaa pohtiin
      Maailman menoa
      268
      9771
    2. IL - Kansanedustaja tehnyt ITSEMURHAN eduskuntatalossa!!

      "IL:n tiedot: Kansanedustaja tehnyt itsemurhan Eduskuntatalossa Iltalehden tietojen mukaan kansanedustaja on tehnyt its
      Maailman menoa
      315
      6976
    3. Verinen koira

      Mikä juttu on tämä Karhumäellä pyörinyt verinen koira? Oliko hyökännyt jonkun kimppuun?
      Imatra
      80
      1790
    4. Mira Luoti, Vain Elämää

      kausi 8. mukana aluksi mm. Terhi Kokkonen ja Mira Luoti. taustalla myös Danny ja Kashmir. paljonko 1+1 olikaan?
      Maailman menoa
      6
      1451
    5. Eemeli Peltonen teki itsemurhan eduskuntatalossa

      Kevyet mullat sitten vaan. Ei mulla muuta.
      Maailman menoa
      104
      1404
    6. Faktat kehiin!

      kauanko aiot odottaa kaivattuasi? ja miks?
      Ikävä
      109
      1171
    7. Mira Luoti koki seksivvaltaa sarjan kuvauksissa. Otti hyssyttelyrahat mutta nyt julkistaa asian?

      Kun hyvin tietää että helppo päätellä mikä ohjelma kyseessä. Ja jos koki oikein "väkivaltaa" eli raisk, niin edesvastuut
      Kotimaiset julkkisjuorut
      75
      1099
    8. Mopokeulija

      Poliisit saisivat käydä noukkimassa sinipuseroisen keulijan tuota pikaa. Koulureppu selässä yhdellä pyörälla S-Marketin
      Haapavesi
      41
      902
    9. Sonnisen turha valitus selvästä asiasta !

      Nyt tuli sellainen valitus jossa ei järjen häivää, Sonninen ja koko hallinto munaa itsensä. Hänestä on tulossa pilkunnus
      Ähtäri
      24
      770
    10. MUISTATTEKO SEN?

      Karhean tummansövyisen raastavsn huudon : RYKIKÄÄ! NIITÄ RAATOJA@ RÄKIKÄÄ NIITÄ EAATOJA!btämän paeoni aina toivotti rakk
      Joukkoliikenne
      312
      752
    Aihe