Hallitukselle ja viherpunikeille tulee vielä vaikeuksia

Miten toimivat ne jo aikaisemmin maahamme tulleet jesidit, kun nämä hallituksemme isisterroristien ystävät haalivat näitä kansanmurhaajia tänne maahamme ?
Tuntevatko Haavisto ja ne hänen puoluetoverinsa nyt olevansa turvallisessa ympäristössä isisterroristien keskellä, epäilen etteivät he elä enää turvallisesti ?


Jesidien kohtelua Isisin käsissä on kutsuttu kansanmurhaksi.

"Henkiin jääneet jesidit ovat kertoneet kuinka Isis-taistelijat saapuivat heidän kyliinsä ja tappoivat kaikki miehet. Naiset lapsista vanhuksiin vietiin seksiorjiksi Isisin taistelijoille. Heillä käytiin myös orjakauppaa Isisin hallinnassa olevien kaupunkien toreilla."

"Jopa pikkulapsia ja vanhuksia joukkoraiskattiin ja kidutettiin Isisin jäsenten toimesta pahimmillaan vuosien ajan. Jesidinaiset ovat useaan otteeseen kertoneet, että heidän täysin järjestelmälliseen orjuuttamiseen, kiduttamiseen ja raiskaamiseensa eivät syyllistyneet pelkästään miehet vaan myös Isisin toiminnassa mukana olleet naiset."
12<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

suomalaisen on vastaaatava touhuihin

Äänestä
  • Järjestön uhreiksi joutui myös lukuisia länsimaalaisia avustustyöntekijöitä sekä toimittajia.

    "Ihmisten lisäksi Isisin uhriksi joutui myös historia. Järjestö tuhosi valtaamillaan alueilla korvaamattoman arvokkaita raunioita, museoita, muistomerkkejä ja historiallisia esineitä."
    Isisin jäsenet ovat tehneet terrori iskuja muun muassa Belgiassa, Australiassa, Kanadassa, Yhdysvalloissa, Ranskassa, Turkissa, Egyptissä ja Ruotsissa. Sekä Suomessa."

    Viherpunikkien halu suosia isisterroristeja on kansalle suuri turvallisuusuhka, mutta silti nämä älykääpiöt hallituksessamme eivät halua, että täällä kansallamme olisi turvallinen elämä ja lapsilla turvattu tulevaisuus.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Järjestön uhreiksi joutui myös lukuisia länsimaalaisia avustustyöntekijöitä sekä toimittajia.

    "Ihmisten lisäksi Isisin uhriksi joutui myös historia. Järjestö tuhosi valtaamillaan alueilla korvaamattoman arvokkaita raunioita, museoita, muistomerkkejä ja historiallisia esineitä."
    Isisin jäsenet ovat tehneet terrori iskuja muun muassa Belgiassa, Australiassa, Kanadassa, Yhdysvalloissa, Ranskassa, Turkissa, Egyptissä ja Ruotsissa. Sekä Suomessa."

    Viherpunikkien halu suosia isisterroristeja on kansalle suuri turvallisuusuhka, mutta silti nämä älykääpiöt hallituksessamme eivät halua, että täällä kansallamme olisi turvallinen elämä ja lapsilla turvattu tulevaisuus.

    Persun märkä uni.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Persun märkä uni.

    Kyllä se kuule on teidän suomalaisvastaisten kiihkomamuttajien märkä uni!

    Huhhuh, miten valheellinen asian kääntö...

    Äänestä

Ei tänne terroristeja olla haalimassa.

Mielikuvitus laukalla.

Äänestä

Päiväkodit saa olla varuillaan?

Äänestä

Ei tässä idioottien maassa muutama kusipää lisää tunnu enää missään.

Äänestä
  • Niin, persujenkin kanssa pärjäillään kun antaa niiden luulla että heidän meuhkaus vaikuttaisi jotain.

    Äänestä

Miehet VAIN(?) tapettiin! Tuo lyhyt ja "merkityksetön" maininta sopiii hyvin femakkoeliittimme narratiiviin... ;-)

Äänestä
  • Taisi siellä mennä naiset ja lapsetkin, kun kyseessä oli kansamurha, mutta sitä ei viherpunikit vain halua käsittää että heidän suosikit terroristit olisivat syyllisiä tuohon hirmutekoon.

    Äänestä

Haaviston ja Sipilän suomi?

Äänestä

huomio hyvä

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Miten toimivat ne jo aikaisemmin maahamme tulleet jesidit, kun nämä hallituksemme isisterroristien ystävät haalivat näitä kansanmurhaajia tänne maahamme ?
Tuntevatko Haavisto ja ne hänen puoluetoverinsa nyt olevansa turvallisessa ympäristössä isisterroristien keskellä, epäilen etteivät he elä enää turvallisesti ?


Jesidien kohtelua Isisin käsissä on kutsuttu kansanmurhaksi.

"Henkiin jääneet jesidit ovat kertoneet kuinka Isis-taistelijat saapuivat heidän kyliinsä ja tappoivat kaikki miehet. Naiset lapsista vanhuksiin vietiin seksiorjiksi Isisin taistelijoille. Heillä käytiin myös orjakauppaa Isisin hallinnassa olevien kaupunkien toreilla."

"Jopa pikkulapsia ja vanhuksia joukkoraiskattiin ja kidutettiin Isisin jäsenten toimesta pahimmillaan vuosien ajan. Jesidinaiset ovat useaan otteeseen kertoneet, että heidän täysin järjestelmälliseen orjuuttamiseen, kiduttamiseen ja raiskaamiseensa eivät syyllistyneet pelkästään miehet vaan myös Isisin toiminnassa mukana olleet naiset."

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu