Voi ihmiset hyvät! Puhukaa toisillenne, siis kumppanillenne! Mitä te täältä haette, vieraiden ihmisten neuvoja omiin henk.kohtaisiin ongelmiinne... Ei sillä, että itse olisin yhtään parempi tämän suhteen, tunnistan kyllä itseni useimmista viesteistä, MUTTA YRITÄN kovasti KESKUSTELLA jätkäkaverini kanssa yhteisistä asioistamme ennen kuin kyselen ventovierailta elämänohjeita. Älkääkä käsittäkö väärin, en tuomitse ketään, tämä on vain oma mielipiteeni. Minusta oma päätös minkä tahansa asian suhteen on useimmiten oikea päätös. Nykyään on vain pakko olla entistä itsenäisempi, muuten ei pärjää, olen sen itse kantapään kautta oppinut. Myönnän että on inhimillistä tuntea tarvetta sympatiaan, sama se keneltä sitä saa, mutta... onko siitä lopulta kyse?
Saa vastata, kommentoida, haukkua, kehua... Tsemppiä kaikille!
ps.olen pahoillani jos kuitenkin jonkun mielestä puhuin jo itseni pussiin, mutta päätin kirjoittaa teille kaikille kai vain yleisen sympatian tunteen pakottamana. ;)
Saa vastata, kommentoida, haukkua, kehua... Tsemppiä kaikille!
ps.olen pahoillani jos kuitenkin jonkun mielestä puhuin jo itseni pussiin, mutta päätin kirjoittaa teille kaikille kai vain yleisen sympatian tunteen pakottamana. ;)
Vastaukset 7
Vanhimmat
Suurin osa täällä kirjoittavista on jo mielestään yrittänyt sitä sun tätä ja tuntee ehkä jo epätoivoakin, kun mikään ei muutu tai parane tai selkiinny. Yleensä silloin haetaan apua muualtakin, muiden mielipiteitä ja ideoita, omakoht. kokemuksia jne. joihin sitten yritetään istuttaa sitä omaa todellisuutta.
Kokemus ja intuitio kyllä kertoo, mikä sopii "meillekin" ja mikä ei.
Pääasia, että reagoi ongelmiin eikä vaan pollottele paikoillaan välinpitämättömänä.
Ja se mitä sanoit puhumisesta pitää paikkansa. Kaikki ei vaan uskalla/osaa kertoa tuntemuksiaan edes kumppanilleen tuosta noin vaan. Eikä kaikki innokkaat "keskustelijat" osaa kuunnella muita, joten ei se puhetaitokaan ihan niin yksiselitteinen ole kuin toivois.
Itsenäisyyskin vaatii vastuunkantamisenkykyä ja sitä ei moni hiffaa.
aina riitä. Voi tuntua turhauttavalta kun puhuu kumppaninsa kanssa monia kertoja asioista, mutta kuitenkaan mikään ei muutu tai toinen ei viitsi edes yrittää. On mukavaa löytää kohtalotovereita ja saada muilta erilaisia näkökulmia asioihin!
Puhumisella ei voi yrittää muuttaa toista. Voi vain itse puhua tavalla, jolla kuvittelee olevan epäsuorasti vaikutusta kumppanin käyttäytymiseen.
Mä ainakin haen täältä avartavia näkemyksiä. Itsellä kun on joku ongelma, joka vaivaa niin sitä vatvoo yksinään jonkin aikaa eikä oikein osaa jäsentää sitä tunnetta. Se on vain aluksi sellainen möykky rinnassa :-) Sit sitä tulee tänne ja kirjoittaa sen asian "paperille". Muut ihmisen kommentoivat sitä ja kertovat omia tarinoitaan. Se kaikki saa ajatukset uusille, leveämmille urille. Sitten on hyvä aloittaa keskustelu poikaystävän kanssa.
Meillä poikaystävä on se puhekone ja minä ole hiljaisempaa sorttia. Lapsuuden kodissani ei paljoa tunteista puhuttu ja poikaystäväni kotona asioita on vatvottu ja niistä on puhuttu. Jos aloitan puhumaan poikaystävälleni jostain, jota en oikein vielä osaa pukea sanoiksi ei keskustelustamme tule mitään. Molemmat vain ymmärtävät toisensa väärin.
Monta kertaa neuvojen kyseleminen täällä vain sekoittaa tilanteen, kun neuvojat ei kuitenkaan millään voi tietää ja tuntea tilannetta yhtä hyvin kuin asianosaiset itse! Turhaa pahaa mieltä vaan saa, kun lukee joidenkin typeriä ja asiattomia kommentteja omiin tärkeisiin asioihin, ja fiksustikin neuvovat voivat olla yhtä usein väärässä kuin oikeassa.
Avoimuus ja rehellisyys suhteessa, intuition kuunteleminen päätöksissä - siinä keinot jotka mulla toimii!!
täällä ole tullut selvästi esille, että myös (tai jopa etenkin!) avoimuudella ja rehellisyydellä voi sekoittaa elämänsä oikein pahasti!!! Kuten myös sillä, että kun ei itse osata ratkoa ongelmia niin luullaan, että kumppanilla on takataskussa aina niihin jokin ratkaisu.
On järjettömän terveellistä puhua ongelmistaan muille ja kuunnella muiden ratkaisuja. Sitä huomaa, ettei olekaan ongelmineen yksin/kaksin...
Asia erikseen on vielä se, ettei kumppani halua ns. jauhaa tunteistaan. Parisuhteen ongelmat ovat usein henkilökohtaisia. Ja kukas ne osaisi parhaiten ratkaista kuin itse? Ehkä minulla on erikoislaatuinen mies (tai onkin), hänelle kun kertoo ongelmastaan niin hetkessä saattaa saada pari lisää, ellei hänellä ole aihepiiristä mitään emotionaalista tietoa. Empaattisuuskin hänellä on hieman kateissa sillä hän vannoo järjenkäyttöön. Tämä on taas on erittäin hyvä juttu, sillä hän ei saa mitään turhia tunnetason puuskahduksia, raivareista puhumattakaan.