Hallitus päättää pääministeri Sanna Marinin (sd.) mukaan ensi syksynä toimista, joilla pyritään liikenteen päästöjen leikkaamiseen. Pöydällä on yhä myös kiistelty esitys polttoaineen myyntiluvista.
Marinin mukaan myöskään kiisteltyä esitystä polttoaineiden kiintiöidyistä myyntiluvista ei tulla sivuuttamaan. Kiintiöt nostettiin esiin liikenne- ja viestintäministeriölle tehdyssä Aalto yliopiston tutkijoiden raportissa. Järjestelmä perustuisi valtion säätelemään huutokauppaan, jossa jakelijan olisi ostettava valtiolta jokaista myytävää polttoainelitraa varten polttoaineen hiilisisältöön sidottu myyntilupa
Marinin mukaan myöskään kiisteltyä esitystä polttoaineiden kiintiöidyistä myyntiluvista ei tulla sivuuttamaan. Kiintiöt nostettiin esiin liikenne- ja viestintäministeriölle tehdyssä Aalto yliopiston tutkijoiden raportissa. Järjestelmä perustuisi valtion säätelemään huutokauppaan, jossa jakelijan olisi ostettava valtiolta jokaista myytävää polttoainelitraa varten polttoaineen hiilisisältöön sidottu myyntilupa
Vastaukset 5
Vanhimmat
Jep,+sopii+hyvin+suomen+politiikkaan,+kuristetaan+kaikki+lypsävät+lehmät+hengiltä,+mitäs+sen+jälkeen?,+no+toisaalta+populisti+persujen+puheet+autoveron+poistosta/polttoaineen+halpuutuksesta/pakolaisten+vastaanottamattomuudesta+on+ajaneet+kallupit+tappiinsa+heidän+suosiostaan,+mutta+millä+ne+rahoittaa+lupauksensa?,+ei+millään,+jolleivät+leikkaa+rajusti+maaseudun+tukia,+no+populismi+oppositiossa+on+sitä+parasta+mitä+ne+voi+tehdä,+mutta+jos+hallitusvastuu+osuisi+(ei+luultavasti+koskaan=paskan+jauhamista+lupauksista)+kohdalle,+muuttuisi+ääni+kelkassa+kuten+"lindströmin+työttömien+raippavero+4.65%",+entinen+paperialan+luottamusmies+(duunari),+eli+takinkääntäjä+vallan+himossa+kokoomuksen+talutusnarussa.
No+se+on+historiaa,+mutta+tuskin+on+hänellä+tulevaisuutta+politiikassa+enää+koskaan,+jää+nähtäväksi..
karkas+vähän+aiheesta,+mut+näin+meidän+politiikot+pelaa+peliään,+kansa+jää+toiseksi,+kunhan+torkkupeittoja/avustajia/sopeutuseläkettä+riittää,+muuten+ei+pärjää.
Nämähän puhuvat toteuttavansa kansan "enemmistön" tahtoa. Onhan se kiva, että on välillä näitä idealisteja ja taivaanrannan maalareitakin. Minkähänlainen lasku kansakunnalle tästä ajasta vielä tuleekaan.
Demarit taas jakaa "mannaa" kaikille, mutta velkarahalla. Erittäin lyhytnäköistä ja tuhlailevaa politiikkaa on törsätä enemmän kuin tienaa. Kuka maksaa tulevaisuuden velat, vihervasuritko ?
Yliopiston loisijat keksineet uusia kimurantteja hassutuksia iltakoulussa?
Samn lailla kuin sodan jälkeen sodasta tulleet rakensivat suomenuudelleen eivät saaneet mitään avustuksia niinkuin nykynuoret jotka eivät saa kouluakaan käytyä ilman avustuksia ei mekään sodn aikan syntyneet saaneet mitään muuta kuimntyötä tehdä nyt eläkkeellä hoidot loppuu eläkettä leikataan verot nousee hyvin menee kaikki mikä tulee.