Elämänhallinta ja riidat

Anonyymi

Mulla on ongelmia oman elämänhallinnan kanssa. Silloin, kun ongelmat alkoivat en tajunnut ottaa asiaa vakavasti. Mun läheiset sanoivat silloin, että hae apua. En uskonut sen olevan tarpeellista. Mulla ei ollut silloin tarpeeksi kokemusta sanoa, että tästä tulisi näin iso asia. Luulin, että tämä menee ohi. Jos olisin tiennyt kuinka pahaksi asiat voivat mennä, en olisi päästänyt asioita näin pitkälle.

Nyt kolme vuotta myöhemmin tilanne on todella paha ja vaikuttanut merkittävästi mun ihmissuhteisiin . Apu ei tunnu auttavan tarpeeksi nopeasti, vaikka olen syksystä asti käynyt viikottain puhumassa.

Mitä käynneillä on saavutettu on, että on löydetty syy miksi ja mistä nämä asiat johtuvat. Se helpottaa oloa.

Kuitenkin olen vasta ihan alkupisteessä muiden silmissä, koska mitään konkreettista ei ole tapahtunut. Mun elämä on siis vielä hyvin samanlaista ja tästä tulee riitaa kumppanin, ystävien ja perheen kanssa.

Nyt joulun jälkeen on tarkoitus alkaa muuttamaan konkreettisia asioita, että mun elämä oikeasti muuttuisi paremmaksi. Henkisiä voimavaroja on enää todella vähän jäljellä ja tuntuu mahdottomalta.

Läheisiltä tulee paljon negatiivista palautetta ja vähän tukea. En voi puhua heille ilman, että siitä tulee heille paha olo. En syytä heitä siitä heidän reaktiosta. He ovat jo tehneet hirveästi.

Ongelma on se että kun mistään ei saa tukea, muutos ei näy ja omat voimavarat eivät kanna niin elämästä on lähtenyt pointti... ja on alkanut tulla huonoja ajatuksia.

Olisiko kenelläkään antaa neuvoja/ onko ajatuksia asian suhteen?

1

156

    Vastaukset 1

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Sinä tiedostat varsin hyvin halusi muuttaa käytöstäsi. Tarvitset parempaa sisältöä elämääsi. on sanonta "You have talked the talk, now walk the walk". Ts. olet tarpeeksi puhut jo asiasta, nyt ryhdy tekoihin.

      Auttaisi valtavasti kun alat miettimään kuinka saavuttaisit elmässäsi haluamasi päämäärän. Oli tuo päämäärä sitten oman bisneksen aloittaminen, hoitaa lapsia tai vahnhuksia, tulla hyväksi taiteilijaksi, suunnitella tietokoneohjelmia (joko itsellesi tai yhtioiöille), työskennellä unelmiesi ammatissa Suomessa tai ulkomailla...........

      Tehtyäsi tuon selväksi itsellesi, loppu onkin helppoa. Tiedät mitä sinun täytyy tehdä saavuttaaksisi tuon päämäärän; mennä kursseille ja oppia kaiken siihen liittyvän. Se vaatii 20 tuntisia työpäiviä. Jättäen sinulle vähän aikaa tuon kaikesta kalleimman lahjan -ajan- hupulointiin.

      Me kaikki tiedämme että laiskuus on kaiken pahan alku ja juuri! Sinun on suunnattava energiasi, aikasi ja luovuutesi itseäsi kehittävään eikä jauhaa ongelmiasi kuin vanhaa makunsa menettänyttä purukumia. Tuossa jauhamisessa sinä tulet menettämään kaiken.
      Aivojesi aktivoinnissa elämänhalu ja luovuus sen sijaan pääsevät valloilleen!!

      Alussa ehkä tikkuista mutta into kasvaa sitä enemmän mitä enemmän opit!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      109
      2240
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      896
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      66
      853
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      825
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      806
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      531
      749
    7. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      75
      674
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      650
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      600
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      561
    Aihe