Joulun aika on kahden vastavoiman vuorottelua: saamisen ja antamisen. Pyrkimyksenä tässä leikissä on tiettävästi nollatilanne, eli ollaan saatu yhtä paljon kuin ollaan pois annettu. Vaa'an tiettävästi tulisi olla tasapainossa. Kaikenlainen poikkeama tästä aiheuttaa vain närää ja outoja katseita alta luomien. Ne, jotka antavat enemmän kuin muut, ovat itsekeskeisiä ja huomiohakuisia - kuin myös turhamaisia ja materialistisia. Kun taas ne, jotka antavat vähemmän, kitsaita ja piittaamattomia. Itarat ihmiset viis veisaavat muista ympärillään, ja ajattelevat vain omaa parastaan, sekä erilaisia hyötynäkökulmia sen tukemiseen, joka hyväksi tavaksi saituuden tiellä ollaan koettu, tullen samalla vedonneeksi (salakavalasti) metatasolla lahjan saajaan, jottei tämä mitään enempää tulisi vaatineeksi, tai tällaista mahdollisuutta edes harkitsisi. Oletus on, että mikä tahansa on paras lahja. Tyhjäkin. Olematon. Edes kiittää ei tarvitse, sillä taruhenkilöt ja tarinat ovat kaikkeen kärsimykseen sen alkusyy.
Oli niin täi näin, niin sain lahjaksi kirjoja (joita en lue), sekä sukkia (jollaisia varsinkaan en käytä).
Kyseisten sukkien tarkoitus on lähinnä ilostuttaa välittömässä läheisyydessä oleskelevia ihmisiä väreillään ja kuvioillaan. Kutsun sukkatyyppiä pellesukiksi, sillä ne ovat varsin typerän näköisiä, ja antavat (käytettäessä) minusta kuvan kevytmielisenä filantrooppina tai nymffinä, jolla on ajatusten tilalla perhoskokoelma, joka haisee eetterille. Katsoin lahjan loukkauksena, jonka suoraviivaisuus oli kuin piiskan sivallus kasvoille.
Mökötin jouvuksissa sohvannurkassa juhlapyhät - ja ensimmäisen tilaisuuden tullen, heitin lahjani liekkeihin.
(hihitystä)
Oli niin täi näin, niin sain lahjaksi kirjoja (joita en lue), sekä sukkia (jollaisia varsinkaan en käytä).
Kyseisten sukkien tarkoitus on lähinnä ilostuttaa välittömässä läheisyydessä oleskelevia ihmisiä väreillään ja kuvioillaan. Kutsun sukkatyyppiä pellesukiksi, sillä ne ovat varsin typerän näköisiä, ja antavat (käytettäessä) minusta kuvan kevytmielisenä filantrooppina tai nymffinä, jolla on ajatusten tilalla perhoskokoelma, joka haisee eetterille. Katsoin lahjan loukkauksena, jonka suoraviivaisuus oli kuin piiskan sivallus kasvoille.
Mökötin jouvuksissa sohvannurkassa juhlapyhät - ja ensimmäisen tilaisuuden tullen, heitin lahjani liekkeihin.
(hihitystä)
Vastaukset 4
Vanhimmat
Täydellinen balanssi säilyy kun ei anna eikä ota.
Muutoinkin miellän joulun niin lasten juhlaksi, että sen voi ohittaa vaikka nukkumalla..
Mjoo
Lasten kuin hyvinkin.
Huomasin tuossa joulupäivänä hieman kummallisen jutun ilmestyneen tupaan. Olin näet hommannut Pleikka nelosen (haluttuine peleineen) ja muutaman paketin tusseja.
Lapset makasivat lattialla piirtelemässä, ja pleikalla ei kukaan tehnyt mitään.
(naurua)
PlayStation 5
Suuren talon hiljainen makuuhuone, vierashuoneeksikin kutsuttu, oli entinen omani, ja vain huone minulle. Ei sen enempää. Sama tuttu ovenkahva ja sama tuttu narahdus ensimmäisellä lattialankulla, kun sille astui. Narahduksen oli oppinut välttämään astumalla ensimmäisen lankun yli; tämä tällainen silloin, kun hiiviskeltiin nurkissa kuin öinen kissa.
Oltiin istahdettu vuoteenreunalle. Oltiin katseltu pitkin seiniä. Ikkuna huurteessa alareunastaan. Taustalle lumisia oksia roikkumassa syvässä vaitonaisuudessa ilman liikettä. Hämärä syveni, ja jokainen yksityiskohta katosi ulottumattomiin. Silmille ei jäänyt mitään katsottavaa. Ulkona ajatukset saivat tilaa, sisällä eivät niinkään.
Matkalaukku levällään lattialla. Etäiseen puheensorinaan ja kilinään olisi otettava osaa. Olisi pukeuduttava. Olisi noustava ylös, riisuuduttava ja pukeuduttava omiin suunnitelmiinsa ja näkemyksiinsä, omaan tyyliinsä. Tulisi olla luonteva ja oma itsensä. Mitä avoimempi oli, sitä rakastettavammaksi tuli, ja sitä syvemmälle ihmiselämään uppoutui.
(hihitystä)
Hyvä meininki.
Roviolle vaan paskat lahjat. Tuleepahan edes lämpöä.