Olen työtön enkä edes halua töihin.

En tosin elä muiden siivellä vaan osake ja osinko tuloilla. En ymmärrä mikseivät muut tee samoin.? Easy living.! Kannattaa kokeilla.
1075
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Mitä osakkeita sulla on ja mistä osinkoa

Äänestä

Miekin, saan paljon osikoa ja lisäksi mulla on kaksi yksiötä vuokralla! Siitä tulee mukavsti tuloja. Sitten ostan kirpparilta halvalla ja myyn aina voitolla.

Miksi kaikilla ei voi olla vuokrattuna asunto osake siitä saa rahaa. Ostakaa asuntoja niistä saa rahaa.

Äänestä

Olemme vaimoni kanssa eläneet tuolla periaatteella viimeiset 19 vuotta.
Aloimme varautumaan ajoissa elämäntavan muutokseen jonka toteutimme siinä vaiheessa kun viimeinekin lapsemme lähti. Samassa yhteydessä vaihdoimme asumismuotoa.
Missään vaiheessa emme ole saaneet mitään tukiaisia ja vajaista työvuosista jouhtuvat eläkkeemme eivät tullee yllätksinä.

Olen suorastaan ylpeä siitä, että tein työmarkkinoilla tilaa nuoremmille!
Mitä hiivatin järkeä on yrittää roikottaa ikäreitä työeläämässä?

Äänestä

Me ollaan mhyös oltu työttömiä ihan omasta halusta. Ei meitä työhuvita kun palkat on niin huonoja. Paljon kivampi on ollut olla lasten kanssa kotona ja kun menivät kouluun niin oltiin kotona, koskaan ei tarvinnu tulla tyhjään kotiin. On ihanaa kun perheen kanssa jaksaa olla kun työt ei stressaa ja voi tehdä mitä vaan.
Emme voisi kuvitellakkaan että menisimme töihin. Meillä on rahaa, on asunto ja auto ja matkustamme paljon.
Miksi rasittaa itseään työllä?

Äänestä

Heitipä taasen hyvä provotrollin... Todellisuudessa sinulla ei ole niitä osake ja osinkotuloja. Vaan ihan oikeasti, homma on hyvin mahdollista työttömälle. Minäkin kokeilin työttömänä olemista, mutta ei oikein soveltunut minulle olla ihan työttömänä. Toki oli ihan kiva matkustella ja kehittää itseään monella alalla, mutta viimein kyllästyin. Kyllä työ antaa säännöllisyyttä elämään. ja minusta on kiva olla työelämässä. Olen kyllä sovittanut työni niin, että olen voinnut olla paljon perheeni kanssa. Velkavivulla on hankittu sijoitusasuntoja ja on minulla hieman niitä osakkeitakin, että tulee osinkotulojakin. Vaan jos sinulla on TODELLA osakkeita ja osinkotuloja, tulee niistäkin töitä, et maininnut niistä mitään. Joudut vähintään suorittamaan edunvalvontaa, ellei niistä muuta työtä tule.

Äänestä
  • Työttömän matkustelu. Suosikkokohteeni oli Espanja. 3kk:n jaksot työttömänä työnhakijana menivät varsin rattoisasti. Minä nostin korvauksen mutta vaimoni kieltäytyi siitä ja eleli minun siivelläni. Osallistui sentään asuntomme remontointiin, lähinnä maalaukseen.

    "Oikeilla" matkoilla ilmoitin liittooni ja työkkäriin, etten ole työmarkkinoiden käytettävissä.
    Esimerkisi viikon risteily Karibiall ja sen jatkona viikko AI:ssa Dominikaanisessa Tasvallassa oli niin kallista, että työttömyyspäivärahat olivat mitättömiä. Sama koski Kuuban 2:n viikon kiertelyä ja Meksikoa. Ilmoitin myös lyhyemmät matkat.

    Äänestä

  • Itseasiassa tein juuri ennen joulua 17000 euron voiton kun myin oscar properties holding osakkeita, ostin 0,221 kpl ja myin 0,305 terveisin aloittaja easyliving.
    Ps en laske varttia koneen edessä päivässä työksi

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Itseasiassa tein juuri ennen joulua 17000 euron voiton kun myin oscar properties holding osakkeita, ostin 0,221 kpl ja myin 0,305 terveisin aloittaja easyliving.
    Ps en laske varttia koneen edessä päivässä työksi

    Paljonko osakkeen hinta sillon kun ostit.Vai 17000eur voitto juupa juu ja köyhyyspalstalla keskustelet asioista.

    Äänestä

Oscar+Properties+Holding+AB2,35+SEKMARKKINAHINTA-23,22%3+KK-7,48%TUOTTO+TÄNÄÄN

Äänestä

Jänää juttu miten ihmiset arvostelevat työttömiä ihmisiä.ihän kukaan kommentoi pahemmin kun joku on töissä. Miksi?
Joidenkin mielestä työ on se elämän ainoa asia mitä åitää jokaisen harrastaa. Puppua puppua.
Ihmisen elämässä on paljon asioita joista tulee paempi mieli kun tissä olemisesta. Työ on kaiken paha ja juuri, siitä ei seuraa koskaanm itään hyvää. Äkäisyyttä, väsymystä, poissoloa, sairautta, japahaa mieltä.
Työttömänä ihminen on prahaimmillaan, Työ on keksitty vaan idiooteille, jotka uskoo heiän sanmisiin jotka sitä tytö teettää.

Miten paljon posti arvosti työntekijöitään???? Hih,,,, siinä oiva esimerkki, että ei mitenkään.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

En tosin elä muiden siivellä vaan osake ja osinko tuloilla. En ymmärrä mikseivät muut tee samoin.? Easy living.! Kannattaa kokeilla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu